Avaruus.fi - keskustelualue

Tähtiharrastus ja tähtitiede => Harrastustapahtumat => Aiheen aloitti: tähti_ville - 10.12.2013, 20:06:49

Otsikko: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 10.12.2013, 20:06:49
No niin taas olisi aika kutsua kaikkia harrastajia tavaksi tulleeseen kameratapahtumaan tänne Lautsiaan Hauholle.

      Viikonlopun paketin hinnaksi sain sovittua saman kuin viime vuonnakin, eli 65 euroa joka sisältää ruuat ja kahvit molemmilta päiviltä. Perjantaina tulevilta pitkänmatkan kulkijoilta peritään 20 euroa yöstä joka sisältää aamupalan, kuten viime vuonnakin oli.

     Pääaiheena olimme jo sopineet  edellisellä kerralla syventyä tähän monipuoliseen  Pixinsight ohjelmaan joka tekee miltein kaiken mitä kuvaamisessa ja kuvan käsittelyssä tarvitaan.

     Ohjelman saloihin meidät perehdyttää Samuli Vuorinen ( Naavis ) ja  varmaan hänelle löytyy tukijoukkoa myös jo ohjelmaa käyttäneiltä harrastajilta.

    Arto Murtovaara ( Murtsi ) lupautui myös kertaamaan photarin maskien käyttöä ja uusia  kujeita käytännön kuvan käsittelystä.

     Tampereelta lupautui myös Emma Herranen kertomaan taivaan ilmiöiden kuvaamisesta  ( Revontulet yms. ) jos nyt oikein muistan kun kesällä pyytelin häntä tapahtumaan.

    Ja eikä sovi unohtaa myös periteistä "kollimointi tiimin" työskentelyä joka varmaan taas toimii koko yön jollei kuvattavaa ilmaa satu tulemaan tuona viikonloppuna.

    Mukaan mahtuu paljon uusia harrastajia joiden tiedonhalu varmaan tulee tyydytettyä ja vanhat konkarit opastavat mielellään harrastuksen  saloihin ja kiperiltä tuntuviin kysymyksiin.

    Ilmoittautumiset voi laittaa sähköposti osoitteeseen lautsia ( ät ) lautsia.fi   otsikoksi  Kamera tapaaminen 2014

    Laittelen lisää tietoa kun saan ohjelmarunkon aikataulua soviteltua luennoitsioden kanssa.

Terveisin Antti ja Marjatta.

Edit:
Meinasi unohtua myös tavaratori on kuten ennenkin jolloin tavarat vaihtaa hurjalla vauhdilla omistajaa.

Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: monni - 10.12.2013, 21:53:02
Moi Antti!

Ajattelin yrittää myös ensimmäistä kertaa paikalle lyhyessä ajassa jo paljon positiivista mainetta keränneeseen kinkeriin. Tämä kysymys voi koskettaa muitakin:
- Pääseekö paikalle asuntoutolla, eli onko siinä jotain isoja mäkiä viimemetreillä mihin tuollainen reilun 3 tonnia painava mobiilivessa jää jumiin? Jos pääsee, niin voiko sieltä saada 230v sähköä viikonlopun ajaksi campervaniin?

Oma auto ei sähköllä lämpiä, mutta sähkön kanssa sais muuten mahdollistettua sen että tuolla huonosti eristetyllä omalla lootalla siellä yhden viikonlopun kyllä asuisi vaikka pakkasta olisikin reilusti.

- Janne
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 10.12.2013, 22:12:27
Moikka Janne,

Kyllä tänne pääsee kyseisellä kulkuneuvolla ja sähköäkin on. Tuolta voit tutustua paikkaan lautsia.fi

Terveisin Antti.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 10.12.2013, 23:59:28
No niin, ilmoittauduttu on. :cool: Jos riittävän etukäteen pyydetään, voin esitellä muitakin juttuja kuin PixInsightia, tai jotakin ihan tiettyä asiaa PixInsightissa. Ollaan vielä toistaiseksi niin hyvissä ajoin liikkeellä, että ehdin valmistella kaikenlaista.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 11.12.2013, 11:43:01
Lainaus käyttäjältä: naavis - 10.12.2013, 23:59:28
No niin, ilmoittauduttu on. :cool: Jos riittävän etukäteen pyydetään, voin esitellä muitakin juttuja kuin PixInsightia, tai jotakin ihan tiettyä asiaa PixInsightissa. Ollaan vielä toistaiseksi niin hyvissä ajoin liikkeellä, että ehdin valmistella kaikenlaista.

      Hieno juttu Samuli ja kuten ennenkin niin vapaaehtoisia varmaan ilmaantuu kertomaan uusista kokeiluista kuvaamisessa sekä myös laiterakentelun saralta.  Sitten perjantaina saapuville tiedoksi jotta Marjatta valmistaa taas muutaman pellillisen pannukakkua ettei lopu kesken jotta riittää kaikille, eikä meillä paloja lasketa vaikka miltein kaikki viimekerralla söikin ainakin 9 palaa.. :rotfl:

Terveisin Antti
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 11.12.2013, 13:06:35
Sain Kankaan Laurilta ehdotuksen kertoa vähän lisää viime kesän laitehankinnoista, eli uudesta kamerasta ja valovoimaisesta Boren-Simon-peilikaukoputkesta. Voisin niistä höpistä Hauholla jonkin verran, niin saa vähän lisävaloa sille miksi ostin mitä ostin ja miten se on vaikuttanut kuvaamiseen omalla kohdallani. Murtsi teki vähän saman suuntaisia hankintoja myös, joten hänelläkin voi olla kerrottavaa.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: eehy - 11.12.2013, 20:46:50
Murtsihan on siirtynyt vuoden kuluessa järkkärimaailmasta pyörittämään filtteripyörää. Tuon askeleen ottamista aprikoi varmaan moni ja kuulisi mielellään kokemuksista laillani.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Murtsi - 11.12.2013, 21:47:04
Terve, eiköhän tuon viikonlopun aikana keretä porista yhdestä jos toisestakin asiasta, myös välineisiin liittyvistä. Uskon että useilla kuvaajilla on sanansa sanottavana  esimerkiksi tuosta CCD kameran käyttöön siirtymisestä ja sen mukana tuomista asioista. Tästä voisi ottaa yhden aiheen ja kaikki jotka ovat jossakin vaiheessa vaihtaneet järkkärin CCD kameraan, voisivat kertoa omat kokemuksensa vaikka siirtymisestä olisikin jo enemmän aikaa.

Itselläni kiinnostaisi kuulla asiaa kapeakaistakuvien käsittelystä,  Joku varmaan tietää tästä asiasta jotain...

Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Timpe - 11.12.2013, 22:14:46
Tulossa myöskin, sillä ei tuolta poiskaan enää osaa olla...
Jos haluatte sellaista CCD:n raakakuva-aineistoa käsiteltäväksi, mistä ei tiedä mitä kuvasta löytyy, niin täältä sitä tulee. Olen näet kuvannut sellaisen hämärän rajamailta olevan vdB-jutun, josta en ole saanut vielä väännettyä loppukuvaa. Muistikuva sanoo, että tuossa on kymmenisen tuntia kokonaisvalotusta ja kaikki kalibrointikuvat löytyvät myös. Oikein hyvää opetusmateriaalia, mutta on kylläkin LRGB:tä :wink:
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 12.12.2013, 13:43:33
Lainaus käyttäjältä: Murtsi - 11.12.2013, 21:47:04
Itselläni kiinnostaisi kuulla asiaa kapeakaistakuvien käsittelystä,  Joku varmaan tietää tästä asiasta jotain...

Olen kauden aikana ehtinyt ottaa muutamia kapeakaistakuvia, voisin niiden käsittelyä kyllä demota tapahtumassa.

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 11.12.2013, 22:14:46
Jos haluatte sellaista CCD:n raakakuva-aineistoa käsiteltäväksi, mistä ei tiedä mitä kuvasta löytyy, niin täältä sitä tulee. Olen näet kuvannut sellaisen hämärän rajamailta olevan vdB-jutun, josta en ole saanut vielä väännettyä loppukuvaa. Muistikuva sanoo, että tuossa on kymmenisen tuntia kokonaisvalotusta ja kaikki kalibrointikuvat löytyvät myös. Oikein hyvää opetusmateriaalia, mutta on kylläkin LRGB:tä :wink:

Kuulostaa hyvältä!
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Nurinniska Observatory - 12.12.2013, 14:20:09
Tulossa ollaan.

edit. Jouduin perumaan  :sad:
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: einari - 12.12.2013, 15:30:27
Ilmosin kanssa itseni (ei sovi rikkoa ehjää sarjaa osallistumisessa).

En tiedä lankeanko joskus syvemmin kapeakaistaiseen maailmaan (muutenkin kuin Ha:n osalta), mutta kiinnostaisi kuulla kuinka seuraava tehdään Photarilla (tiedän että PI:llä onnistuu).

"combined the colors as 50% S2 and 50% HA for red then 15% HA and 85% O3 for green and 100% O3 for blue"
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Ransu - 12.12.2013, 15:45:36
Ilmoittauduin myös mukaan ja pitkämatkalaisena saavun paikalle perjantaina
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: RETiisi - 12.12.2013, 18:02:31
Vaasan Andromedasta on näillä näkymin lähdössä paikalle ainakin kolmisen innokasta. Varmistamme asian vähän myöhemmin.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 12.12.2013, 18:22:44
Heippa Retiisi,

      Tervetuloa vaan joukkoon iloiseen ja edellä ilmoittautuneilta konkareilta voipi kysellä monista asioista jotka harrastuksessa askarruttaa niin varmasti saa hyviä neuvoja sekä käytännön opastusta moneen asiaan.

     Uusillekin harrastusta aloittelijoille vinkkinä että, heiltä kannattaa kysellä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Varmasti paikalla on myös joillakin kalustoa nähtävillä jolloin pääsee tutustumaan eri laitteisiin  ja niiden rakenteisiin.

Terveisin Antti.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: CSB - 12.12.2013, 19:16:05
Tulossa vaimon kansa, täällä kertta molemnat päivä jos ei mita tapahtu.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Kaizu - 13.12.2013, 14:13:33
Ilmoittauduin juuri. Keinotähden voin tuoda siltä varalta että oikeita ei ole näkyvissä. Kollimointieväitä lienee saatavissa paikan päältä.

Kaizu
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tuunari - 13.12.2013, 15:02:32
Mukana ollaan ja saatan jotain tuoda romupöytään myyntiin.
-pasi
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: vehnae - 13.12.2013, 21:45:25
Saavunpa myös paikalle.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Murtsi - 13.12.2013, 22:16:34
Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 13.12.2013, 14:13:33
Kollimointieväitä lienee saatavissa paikan päältä.
Kaizu

Juu, niiden kanssa saa olla tosin varovainen, toissa vuonna paluumatkalla piti pysähtyä useampaan kertaan kun vatsa meni hieman kuralle  :grin: (kokilla oli jäänyt ilmeisesti ylimääräiseksi muutama chilimakkara, niitähän tietenkin piti ottaa useampia vaikka suuta polttikin melkoisesti syödessä, sama tuttu polte tuntui myös poistumisvaiheessa, josta nuo ylimääräiset pysähdykset sitten johtuivatkin... ), viimeksi taisikin olla jo hieman miedommat eväät.

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 11.12.2013, 22:14:46
Jos haluatte sellaista CCD:n raakakuva-aineistoa käsiteltäväksi, mistä ei tiedä mitä kuvasta löytyy, niin täältä sitä tulee. Olen näet kuvannut sellaisen hämärän rajamailta olevan vdB-jutun, josta en ole saanut vielä väännettyä loppukuvaa. Muistikuva sanoo, että tuossa on kymmenisen tuntia kokonaisvalotusta ja kaikki kalibrointikuvat löytyvät myös. Oikein hyvää opetusmateriaalia, mutta on kylläkin LRGB:tä :wink:

Kelpaa kyllä.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Timo Kuhmonen - 13.12.2013, 22:20:05
Tarkoitus oli tulla paikalle...
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Käenpesä - 14.12.2013, 10:24:43
Sen verran mukavaa oli viimeksi, että pois en jäisi mistään hinnasta, eli varaus on suoritettu  :grin:

VP Käkönen
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Aries - 14.12.2013, 17:26:29
Varasin itselleni paikan. Odotan innolla näin ensikertalaisena.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: basse - 16.12.2013, 10:21:56
Koska olisi syytä viimeistään ilmoittautua, jos mieli tekee mukaan? Kiinnostus olisi kova, mutta sen verran raju määrä opiskelua alkuvuodeksi suunniteltuna, että en ihan vielä uskalla laittaa nimeä paperiin.

//basse
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 16.12.2013, 12:59:00
Heippa Joonas ja muillekin tiedoksi,

   Olisi mukava jos tammikuun 20:een päivään mennessä olisi lukumäärä tiedossa niin keittiö henkilökunta tietäisi tilata muonaa ettei sitten tule suurta provianttia kun varsinainen sesonki alkaa vasta siinä helmikuun lopussa.

   Mukava asia kun on jo tähän mennessä ilmoittautuneiden joukossa uusia tulokkaita jolloin tulee sellainen tunne , että olen saanut (olemme saaneet ) vanhojen käviöiden kautta paljon asioita opetettua uusille tulokkaille vapaa ehtoisten luennoitsioiden kautta. Kiitos siitä heille.

Terveisin Antti.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Ari Haavisto - 16.12.2013, 21:39:18
Ilmoittauduin myös mukaan.

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 13.12.2013, 14:13:33
Keinotähden voin tuoda siltä varalta että oikeita ei ole näkyvissä.

Pitäisiköhän minun tuoda sitten tekokuu?  :rolleyes:
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: pnuu - 16.12.2013, 22:47:01
Niin, sinullahan on se teleskooppi siellä Kuun kiertoradalla.. Tuo flight spare näytille ;-)

Itse en ole vielä ilmoittautunut, pitää katsoa vähän lähempänä aikatauluja (ja saako veljeltä kärryn lainaan). Kiinnostusta toki on :-)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: JPS - 17.12.2013, 00:15:41
Koitetaanpa tulla paikalle. Vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa mukana ja tapahtumahan oli kerrassaan hieno juttu. Toivottavasti ei ilmaannu muuta ko. viikonloppuun. Ilmoittautumisen laitoin jo menemään. Katsotaan josko saisin täältä Salon suunnalta taas muitakin mukaan.

terveisin

Jari Pekka

Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: TeroTeroTero - 18.12.2013, 20:39:27
Mukana ollaan, ensimmäistä kertaa :)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Jussi Koponen - 03.01.2014, 19:59:36
Minäkin yritän päästä paikalle ensimmäistä kertaa. Voin myöskin ottaa keinotähden mukaan.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Tertsi - 06.01.2014, 19:52:03
Ilmoittauduin juuri. Ensikertalainen tulossa siis.

T. Tertsi
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: PekkaR - 06.01.2014, 20:14:20
Ilmoittauduin myös, eli yksi ensikertalainen lisää.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Mellon - 20.01.2014, 09:50:30
Tulossa ollaan. _o/ Onko väellä toiveita siitä mistä olisi hyvä puhua?

Onko revontulivalokuvaus liian kulunut aihe, vai voiko siitä vielä jutskata?

Muita mahdollisia aiheita ovat:
-iOptron SkyTracker seurantapää kamerajalustaan
-Taivaanvahdin tulevat uudet ominaisuudet ja julkisten rajapintojen mahdollisuudet (meneekö liian nördeksi?)

Haluaisin itse jonkin sortin update-koulutuksen tähtikuvien käsittelyyn. Nykyisin onnistun lähinnä ampumaan itseäni jalkaan deep sky stackerilla.  Kävin joskus vuosia sitten Tapion kuvankäsittelyopissa Tampereen Ursan tähtitornilla, mutta softat ovat tämän jälkeen selvästi muuttuneet.

- Emma
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: einari - 20.01.2014, 10:43:09
Suuri osa porukasta on nykyään hurahtaneet PixInsight:iin (sitä oppia on Hauhollakin luvassa).
Oppimiskäyrä sille on kohtalainen, mutta hyviä kotimaisiakin ohjeita on tehty (esim nimimerkki naavis).

Eiköhän Hauholla kevyempääkin ohjetta ole tarjolla kun paikalla on paljon myös harrastusta aloittelevia ihmisiä.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 20.01.2014, 16:46:28
Heippa,

     Kyllä voidaan varmaan käydä myös jossakin välissä Dss:ääkin lävitse ja saadaan sitten perjantaina sekä lauantai aamuna sorvata aikataulua mitä kukakin esittää ja missä aikataulussa.  Kovasti on ensikertalaisiakin mukana ja sen mukaan koetamme sitten sovittaa oppi-aineet jotta he eivät pelästy heti alkuunsa, mutta uskon kuten aikaisemminkin, että he saavat tieto taitoa kotiin vietäväksi yllin kyllin.

Terveisin Antti
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 20.01.2014, 17:54:30
Olin ajatellut Hauholla esitellä miten CCD-kuvia kalibroidaan, pinotaan ja käsitellään PixInsightissa, mutta varmaan viikonlopun aikana ehditään käymään myös aloittelijaystävällisesti järkkärikuvien pyörittelyä PixInsightilla.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Timpe - 22.01.2014, 20:03:19
Muistui mieleen se Komakalliolla "pitkäaikaisessa lainassa" oleva Santel 180/1800 MCT putkeni. Onko tuolle putkelle ollut käyttöä nykyisessä lainapaikassa? Ja jollei, niin seuraavan vuoden "lainaajaksi" voi ilmoittautua tähän ketjuun. Kyseessä on siis tällainen (http://astrokuva.galleria.fi/kuvat/Kuvauslaitteistot/Santel_180_1800mm_Maksutov_Cassegrain.jpg) venäläinen Maksutov Cassegrain, mille itselläni ei ole ollut mitään käyttöä ja jonka olen vuosi sitten antanut Hauholta Laurin/Naaviksen matkaan Koma-kalliolle.
Laitteen kunto oli muistaakseni kuvaa paljon nuhruisempi, eikä mukaan tule okulaareja, jalustaa tai muutakaan lisuketta lukuunottamatta tuota venäläistä kulmapeiliä. Putken mukana saattoi tulla pieniä kollimointiongelmia, mutten muista enää millaisen kuvan tuo antoikaan (Komakallion pojat voinevat kommentoida tuota). => Tässä siis havaintoväline sitä tarvitsevalle seuraavaksi vuodeksi, jos Komakallio raaskii siitä luopua (ja jollei raaski, niin sitten se on oikeassa paikassa siellä :wink:)

t. nimim. "Omistaminen on yliarvostettua täällä Suomessa!"
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 22.01.2014, 20:49:38
Lainaus käyttäjältä: Timpe - 22.01.2014, 20:03:19

Laitteelle ei tosiaan ole ollut käyttöä, se on lojunut koko vuoden minulla. Keväällä koitin sillä planeettoja kuvata, mutta totesin että laite ei tarkennu ilman kulmapeiliä joka taisi jäädä sinulle, ja kokeilu vähän jäi. Voin tuoda sen mukanani Hauholle helmikuussa.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: monni - 22.01.2014, 22:56:11
Olisiko tuo Timpen Santel "kova" planeettaputki? Minulla on tuon Skywatcherin kanssa pakkasella aika tuskaisaa ollut yrittää planeettoja kuvailla. DKM planeettakamera ja filsupyörät sekä LRGB-IR setit hankittuna, mutta ei tunnu homma oikein toimivan. Tuo olisi varmasti loistava tötterö juuri hankkimani HEQ5:sen päälle ja lainaisin mielelläni. Hauholle olen myös tulossa.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Timpe - 23.01.2014, 20:26:40
Jep, sovittiin Monnin kanssa että hän saa tuon käyttöönsä planeettaputkeksi.  :smiley:
Kuten Naavis kertoi, niin siitä puuttuu kulmapeili, minkä se tarvitsee tarkentuakseen äärettömään (tai sitten tarvitaan 50...80mm jatkopala 2" tarkentimen perään ennen okulaaria). Tuo on siis Rumak tyypin Maksutov (http://en.wikipedia.org/wiki/Maksutov_telescope (http://en.wikipedia.org/wiki/Maksutov_telescope)) eli siinä on erillinen säädettävä apupeili kiinni Meniskus-linssin takana. Lisäksi pääpeili on kiinteä eli tarkennus tehdään tuolla Crayford-tarkentimella, joka on kiinni putkessa. Tällä järjestelyllä saadaan melko tasainen kuva-ala ja hyvin paikallaan pysyvä kollimointi (=tarkennus ei muuta peilien asentoja kuten kiinalaisissa SkyWatcherin Gregory Maksutoveissa käy).

Putki on tietysti F10 valovoimaltaan eikä siksi sovellu deep sky -kohteiden kuvaamiseen. Tai no... soveltuu varauksin, koska olen käyttänyt sitä mm. tähän kuvaan: http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=1549.msg104535#msg104535 (http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=1549.msg104535#msg104535)
Tuossa ketjussa on muutakin juttua tuollaisesta Rumak Maksutovista eli se on vähän samalla tavoin kettumainen kollimoitava kuin tuo nykyinen RCT-putkeni (nykykollimointi ei kumminkaan ole kovin kaukana oikeasta kollimoinnista, kuten tuosta mallikuvasta (http://astrokuva.galleria.fi/kuvat/Kuvauslaitteistot/Temp/Santel_180_1800_MCT_CCD_Image.jpg/_full.jpg) 12.1.2013 selviää). Tuon perään voi (?) hyvin heittää 2x Barlowin, jolloin 1800mm polttoväli tuplautuu 3600 milliin ja näin monni pääsee hyvin planeettakuvauksen vaikeuksiin käsiksi! Jos Hauholla olisi selkeää niin voitaisiin testata livenä esim. Ari Haaviston avustuksella kuinka planeetta-kuva Jupiterista syntyy (jos syntyy) tuolla MCT-putkella (kai siellä joku tuo Vixen-satulaisen jalustan paikalle?) :grin:
Hauholla on tosin ollut valitettavan huono mäihä kelien suhteen eli jo neljä kertaa on oltu 8/8 pilvisyyden alla.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: monni - 23.01.2014, 22:55:53
Tuon kaiken rekvisiitan hauholle, eiköhän niistä jonkulainen setuppi saada aikaan; HEQ5, DKM, Filsut + wheel ja läjä atk:ta. Keliä odotellessa :)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tila - 24.01.2014, 23:17:27
Mihinkä aikaan on tarkoitus lauantaina aloitella? Jos tämmöinen ensikertalainen uskaltaisi tehdä päiväreissun paikanpäälle.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: DarkSide - 30.01.2014, 02:08:53
Moikka seuraaville,
Tapahtuman rompepöytään on tälläkertaa tulossa ennakkomyyntiin seuraavaa. GSO 254/1250 Newton((hinta Saksassa 499,- )Huikea tarjous paikanpäällä 250,-!!!!)) ja pari seurantaan soveltuvaa linssiputkea pikkurahalla (apertuuri noin 60mm). Tulen lauantaina aamupäivästä paikalle, joten toimikaa nopeasti, ettei Antti taas vie kaikkea  :azn:  Repikää hihasta  nopeasti...
t.Jyrki
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 30.01.2014, 09:22:47
Heippa kaikille,

Lainaus käyttäjältä: tila - 24.01.2014, 23:17:27
Mihinkä aikaan on tarkoitus lauantaina aloitella? Jos tämmöinen ensikertalainen uskaltaisi tehdä päiväreissun paikanpäälle.

Lauantaina aloitetaan siinä klo 10.00 ja ennenkin saa tulla. Paikka aukeaa klo 8.00 joten voipi silloinkin saapua.

Jyrkille tiedoksi jotta oikeassa olet jotta hihoista saa pidellä :grin:  sitten otat mukaasi sen kameran mihinkä salama tulee kiinni jotta saamme testata sitä.

Terveisin Antti
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: einari - 30.01.2014, 09:56:40
Eikös Antilla ollut jo komakorjain hommattuna ?
Tarviihan siihen joku newton-putki lisävarusteeksi saada...
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tuunari - 30.01.2014, 11:19:49
Näillänäkymin täältä tulee myyntiin 12" f/5 Newton, 100mm f/5 akromaatti sekä EQ5 jalusta moottoroituna. Hinnat selvinnee Hauholla, mutta saa kysellä myös yksityisviestillä lisäinfoo.
-pasi
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Timpe - 30.01.2014, 21:10:27
Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 30.01.2014, 02:08:53
Okulaarit:            Televue Ethos ja Nagler

Jyrki, jos viitsit niin tuopa näytille tuollainen Ethos ja kenties joku Naglerkin, niin saisi käyttötuntumaa siitä miltä oikein laajakulmainen Televue näyttää läpikatsottuna (itselläni laajin kulma on TV Panoptic eli 68° Apparent Fieldin arvoinen). Ei tartte myydä noita, mutta jos saisi edes hypistellä hiukkasen... :tongue:
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: DarkSide - 31.01.2014, 18:52:53
Lainaus käyttäjältä: Timpe - 30.01.2014, 21:10:27
Jyrki, jos viitsit niin tuopa näytille tuollainen Ethos ja kenties joku Naglerkin, niin saisi käyttötuntumaa siitä miltä oikein laajakulmainen Televue näyttää läpikatsottuna (itselläni laajin kulma on TV Panoptic eli 68° Apparent Fieldin arvoinen). Ei tartte myydä noita, mutta jos saisi edes hypistellä hiukkasen... :tongue:

Olisiko milliluvulla toiveita? ...Ihan kokemuksesta tuumaisin, että hypistely käy yleensä kalliiksi kun tarttee saada oma/omia Televuen superkalliita okuja  :azn:
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: DarkSide - 31.01.2014, 18:59:12
Lainaus käyttäjältä: tähti_ville - 30.01.2014, 09:22:47

Jyrkille tiedoksi jotta oikeassa olet jotta hihoista saa pidellä :grin:  sitten otat mukaasi sen kameran mihinkä salama tulee kiinni jotta saamme testata sitä.

Terveisin Antti

Otetaampa mukaan, jos vaikka salamoita bongattaisiin  :azn:

t.Jyrki
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Timpe - 31.01.2014, 20:43:26
Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 31.01.2014, 18:52:53
Olisiko milliluvulla toiveita? ...Ihan kokemuksesta tuumaisin, että hypistely käy yleensä kalliiksi kun tarttee saada oma/omia Televuen superkalliita okuja...

Joo tiedän, kun okulaarilaatikossa on kasa niitä jo nyt. Voin tuoda nille verrokiksi Televue Panoptic 35mm okulaarin (jos joku haluaa ostaa tuollaisen (http://www.teleskop-express.de/shop/product_info.php/info/p883_TeleVue-Panoptic-35mm---2--wide-angle-eyepiece---68--Field.html), niin voin myydä omani pois, syistä tarkemmin paikan päällä).
Naglereista kiinnostaisi erityisesti Type 4 mallit, kun niissä on kuulemma paras Spacewalk-fiilis (ja riittävän pitkä 18mm "eye relief" eli katseluetäisyys). N12/N17/N22 olivat noita T4:sia, mutta jos et sellaista satu omistamaan, niin jokin pitkä polttovälinen Type 5 (N16, N21, N26, N31) olisi yhtä maukas. Ne loput Naglerit ovat Type 6:sia ja alle 13mm polttoväliltään (en ole itse ymmärtänyt noiden funktiota, mutta hyviähän nekin kaikki ovat).

Ethoksiin en aio investoida, vaikka miten polttelisi. Se tulee liian kalliiksi lompakolle... (tuo vaikka E13 "pallomaisten tähtijoukkojen tappaja", jos sen omistat). :grin:
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: TeroTeroTero - 02.02.2014, 18:13:23
Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 30.01.2014, 02:08:53
Moikka seuraaville,
Tapahtuman rompepöytään on tälläkertaa tulossa ennakkomyyntiin seuraavaa. GSO 254/1250 Newton((hinta Saksassa 499,- )Huikea tarjous paikanpäällä 250,-!!!!)) ja pari seurantaan soveltuvaa linssiputkea pikkurahalla (apertuuri noin 60mm). Tulen lauantaina aamupäivästä paikalle, joten toimikaa nopeasti, ettei Antti taas vie kaikkea  :azn:  Repikää hihasta  nopeasti...
t.Jyrki

Aloittelija kun olen, kysyn että mitä laitteita nämä ovat? Haluaisin itselleni oman putken jolla tehdä havaintoja sekä myös kuvailla galakseja ja sumuja. Onnistuuko näillä? (anteeksi tyhmä kysymykseni) :)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Timpe - 02.02.2014, 21:18:17
GSO = http://www.teleskop-express.de/shop/product_info.php/info/p2765_GSO-254-1250mm-Newtonian---10--parabolic-Mirror---OTA.html (http://www.teleskop-express.de/shop/product_info.php/info/p2765_GSO-254-1250mm-Newtonian---10--parabolic-Mirror---OTA.html)
Pelkkä OTA-putki ilman jalustaa, jos oikein ymmärsin. Olisi hyvä peli moneen tarpeeseen, mutta jalustan puute nostaa loppupaketin hintaa merkittävästi (jos et omista jo ennestään riittävän kantavaa jalustaa).

Tuleeko tuonne paljonkin vasta-alkajia? Jos tulee, niin voisin esittää siellä saman DS-tähtikuvaus johdannon, minkä pidin Altair-päivillä Järvenpäässä. Olisi sellainen pehmeä lasku kuvaus-viikonloppuun ennen kuin mennään syvemmälle tähtikuvaukseen/kuvien käsittelyyn kokeneempien tarpeita myötäillen.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 02.02.2014, 21:33:21
Heippa,

Uusia ja ensimmäistä kertaa tulevia on noin 15 henkilöä jotka ovat aloittelijoita tällä saralla. Ihan kiva Timo jos Arto Oksanen ja sinä lauantaina voisitte jossakin vaiheessa pitää luennon sovitaan ajan kohta sitten aamulla kun porukka on koolla.

Terveisin Antti
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Ransu - 03.02.2014, 12:34:25
Minä otan mukaan käyttöä vailla olevan William Optics Megrez 90 ED APO linssiputken.
Putki ei tunnu saavan minulla havainto tai kuvausaikaa, joten jos jollakulla on tarvetta hyvälle kuvausputkelle niin tuota pääsee hypistelemään ja testaamaan. Tämä on hyvä putki esim. kuvauksen aloittamiseen.
Tarjolla on myös tähän putkeen hyvin sopiva Tele-Vue TRF2008 reduceri.

Lisäksi matkaan lähtee myös 2 vuotena kuvauskäytössä ollut Celestron CGEM jalusta

Näistä saisi siis lähes täydellisen aloituskokoonpanon tähtikuvaukseen.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: CSB - 03.02.2014, 13:37:43
Lainaus käyttäjältä: Ransu - 03.02.2014, 12:34:25
Minä otan mukaan käyttöä vailla olevan William Optics Megrez 90 ED APO linssiputken.

Otan kameran mukaan ja sovite varma löyttän ja kokeilen se William, kiinostaan se reduceeri, olen kokeilu vänhä Rodenstock 300 mm reduceerina ja tunttu toimivaan hyviin. Teippattu kameran sovite ja okulaartin paikka, kolimointi ongelma oli mutta toimi. Pitääs sorvata joskus oikea koko rengas sovite.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: jussi_k_kojootti - 03.02.2014, 15:03:54
Onpa tulossa mielenkiintoinen ja sisältörikas viikonloppu.  Valitettavasti itseltä jää tänä vuonna väliin työkiireiden takia.  Mutta kirkkaita kelejä ja hyviä löylyjä teille!
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: monni - 03.02.2014, 16:42:05
Olikos Hauholla käytössä videotykki jossa on HDMI sisäänmeno? Pitäis läppäriltä pari kelmua + kamerasta vähän ML:n menuja tykitellä näkyviin.

EDIT: DVI inputtikin passaa.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 03.02.2014, 17:27:59
Heippa Janne,,

Kolme kappaletta olis tykkejä mutta inputit ovat s-video ja vga liitännäiset ovatten sen verran wanhaa vuosikertaa kuten minäkin.

terveisin Antti
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Lauri Kangas - 03.02.2014, 17:38:09
VGA-lähtöisiä tietsikoita tulee paikalle varmaan viiskymmentä. Löytyisikö tykistä S-videon lisäksi komposiitti? Sillä menisi kameran ruudun kuva.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: monni - 03.02.2014, 17:41:49
Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 03.02.2014, 17:38:09
VGA-lähtöisiä tietsikoita tulee paikalle varmaan viiskymmentä. Löytyisikö tykistä S-videon lisäksi komposiitti? Sillä menisi kameran ruudun kuva.

Mulla on "jossain" biljardi-miljardilaatikossa komposti-svid -valmis adapteri, yritänpä kaivaa. Mutta äkikseltään kuvittelisin, että joka tykissä jossa on S-video on myös komposiitti saatu mukaan pultattua. Tämä kuvitelma siis ilman mitään hajua videotykeistä :)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: RETiisi - 03.02.2014, 21:31:28
Jos ei tykki ihan Aatamin veljen aikaista poljettavaa mallia ole, niin kyllä siitä pitää keltainen komposiittimeno löytyä :)
Jos pukkaa paniikkia, voin varmaan lainata yhden tykin koulultani. Sen verran vanhoja ovat kattoon pulttaamattomat, ettei niistä kyllä taida HDMI-sisäänmenoa löytyä. Katosta en raatsi uudempia riipiä alas...

Taitaa keli mennä aika lailla pilviseksi. Jos jollakulla olisi raakakuvia ottaa mukaan, niin voisitte meitä noviiseja opastaa pakkaamisissa yms...
Omat kuvasarjat olen tainnut siivota konetta täyttämästä :(

Nähdään viikonloppuna
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 04.02.2014, 17:15:07
Heippa kaikille,

Kävin tänään taas vaihteeksi lääkärissä kuulemassa tuomiota vaivoistani ja samalla reissulla hain hdmi -----> vga sovittimen joten sitten pitäisi hdmi signaalinkin saada tykitettyä jos hilavitkutin sitten toimiiii.

Terveisin Antti
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: TeroTeroTero - 04.02.2014, 18:53:31
Millainen paikka toi Lautsia oikein on, tarviiko ottaa omat eväät yms mukaan? Kuulostelin hostellihuonetta niin sanoivat ettei ole talvisaikaan käytössä, joten kuulostaa pienemmältä paikalta jossa vain majoitutaan ja thats it.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 05.02.2014, 02:15:14
Heippa Tero,

Paikasta saat tietoa http://www.lautsia.fi/   ja ei tarvii ottaa omia eväitä jollet ole allerkinen hotelli ruuille. :angel:

Terveisin Antti

Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: TeroTeroTero - 05.02.2014, 08:09:32
Jeps, tuota sivua olen kurkkinut enkä ole tullut viisaammaksi. Mutta kiitos tiedosta :)

Mitä tulee ohjelmaan niin kuulostaa todella mielenkiintoiselta, mukava viikonloppu tulossa! Kiitos että otatte huomioon me aloittelijat. Järkkärillä on tullut kuvattua useampi vuosi, mutta vain ihan hetken myös tähtiä joten kaikki vinkit alusta alkaen ovat paikallaan. Kuvaamisesta aina pinoamiseen ja jälkikäsittelyyn asti :)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: CSB - 05.02.2014, 09:03:46
Lainaus käyttäjältä: TeroTeroTero - 04.02.2014, 18:53:31
Millainen paikka toi Lautsia oikein on, tarviiko ottaa omat eväät yms mukaan? Kuulostelin hostellihuonetta niin sanoivat ettei ole talvisaikaan käytössä, joten kuulostaa pienemmältä paikalta jossa vain majoitutaan ja thats it.

"""Pakettihinta jaetussa 2hh hotellihuoneessa on 65 ¬ / hlö sisältäen lauantain lounaan, iltapäiväkahvit ja päivällisen, sunnuntain aamiaisen ja sunnuntaibuffén """

Huonen varaus sisältä paljon TeroTeroTero
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: einari - 05.02.2014, 11:51:33
Ostin puolivahingossa uuden Canonin pokkarin.

Eli jos jotakin kiinnostaa niin voisin tuoda Hauholle Canon Ixus 220 HS:n
http://www.canon.fi/For_Home/Product_Finder/Cameras/Digital_Camera/IXUS/IXUS_220_HS/
Mukaan pari lisäakkua ja muistikortti jossa CHDK asennettuna (mm. HDR-kuvaus, RAW-kuvaus, timelapse, salamakuvaus jne).
Vikana tässä on joko pieni särö tai hius jossain kohtaa optista akselia (en ole löytänyt sitä missä sijaitsee).
Näkyy kun zoomaa täysillä pienenä kiehkurana (ei useinkaan minua ole häirinnyt - tarvittaessa kloonityökalulla saanut pois).

Toisena jos kiinnostaa Scopos Observer 62.
Pieni Petzval-skooppi jota olin ajatellut matkaputkeksi/guideriksi mutta kumpaankaan tarkoitukseen en ole käyttänyt.
http://www.baader-planetarium.uk.com/productinfo.php/optical-accessories/finderscopes/scopos-observer-62/3380
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: TeroTeroTero - 05.02.2014, 13:23:51
Lainaus käyttäjältä: CSB - 05.02.2014, 09:03:46

"""Pakettihinta jaetussa 2hh hotellihuoneessa on 65 ¬ / hlö sisältäen lauantain lounaan, iltapäiväkahvit ja päivällisen, sunnuntain aamiaisen ja sunnuntaibuffén """

Huonen varaus sisältä paljon TeroTeroTero

Tällaista listaa en ole nähnyt, kiitos.

Nimimerkillä: Ruoan ystävä ;)

Tämä asia on nyt käsitelty
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: jussi_k_kojootti - 05.02.2014, 17:30:32
Lainaus käyttäjältä: TeroTeroTero - 05.02.2014, 13:23:51
Nimimerkillä: Ruoan ystävä ;)

Sinulla ei ole Hauholla

mitään

hätää.

Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: TeroTeroTero - 05.02.2014, 18:10:29
Hienoa! Jatkan vielä, en tarkoittanut ihmetellä/kysellä eikö tapahtuman puitteissa tarjota ravintoa, päinvastoin ihmettelen miten tämä voi olla niin halpa :) Paikka vaan arvelutti tämän asian osalta mutta nyt ollaan tosiaan viisaampia.

Muutama päivä vielä!
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 05.02.2014, 18:34:16
Onko esitelmille jotain karkeaa aikataulua jo olemassa?
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Tertsi - 05.02.2014, 18:49:11
En pääsekkään tulemaan Hauholle. Ensivuonna sitten.

Tertsi
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 05.02.2014, 19:05:52
Heippa,

Lainaus käyttäjältä: naavis - 05.02.2014, 18:34:16
Onko esitelmille jotain karkeaa aikataulua jo olemassa?

Ei ole vielä, mutta ajattelin josko aluksi joko Arto Oksanen taikka Emma Herranen pitäisi luennon ja sitten sinä Samuli aloittaisit ja kun haluat pitää pientä taukoa niin sitten voisi Janne Kari jatkaa ja taas tauon loputtua taas sinä jne...

Miltäs tälläinen kuulostaa.

Video tykin takana lukee tuloissa

Audio Out   S-video  Video  USB  TypeB  Computer ( Component Video ) Monitor Out             
   Tykin tyyppi on Epson EX-X9

Terveisin Antti
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 05.02.2014, 19:30:43
Kuulostaa ihan hyvältä tämä!
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: monni - 05.02.2014, 19:46:13
Lainaus käyttäjältä: naavis - 05.02.2014, 19:30:43
Kuulostaa ihan hyvältä tämä!

Jees, hyvältä kuulostaa pläni. Mun MagicLantern presentaatiossa ja horinoissa menee max 30 minsaa.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tuunari - 05.02.2014, 21:15:51
Ottakee palajo rahhoo mukkaan, täältä tulloo isosti romua myyntiin.
-pasi
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Mellon - 05.02.2014, 21:38:36
Lainaus käyttäjältä: tähti_ville - 05.02.2014, 19:05:52
Ei ole vielä, mutta ajattelin josko aluksi joko Arto Oksanen taikka Emma Herranen pitäisi luennon ja sitten sinä Samuli aloittaisit ja kun haluat pitää pientä taukoa niin sitten voisi Janne Kari jatkaa ja taas tauon loputtua taas sinä jne...

Tiimi Herranen ja poika saapuu joskus klo 15 paikkeilla, jos ei pahasti harhailla matkalla siis.

Pikkuisen on huteralla nyt tietämys ohjelman alkuajasta: ilmeisesti sähköpostiohjelm tai muu digitaalivoro on syönyt sähköpostin aiheesta.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 05.02.2014, 23:33:03
Heippa Emma,

Ohjelma alkaa lauantaina  klo 10.00 ja jatkuu siitä eteenpäin niin myöhään kuin tarvis on. Viime vuonna taisi loppua joskus seuraavana päivänä noin klo 05.00 ja alkoi taas aamupalan jälkeen n. 9 00. Elikkä luennot menee liukumalla miten kullekin parhaiten sopii. paikalle saa tulla 08.00 aikaan kun pulju aukeaa.

Terveisin Antti
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: TeroTeroTero - 06.02.2014, 08:32:18
Kuvailitteko yöllä vai mitä touhusitte :)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 06.02.2014, 10:06:19
Lainaus käyttäjältä: TeroTeroTero - 06.02.2014, 08:32:18
Kuvailitteko yöllä vai mitä touhusitte :)

Loistava ammattitaitoinen Kollimointi tiimi työskenteli putkien parissa ja sai paljon aikaan.

Terveisin Antti
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: TeroTeroTero - 06.02.2014, 13:13:27
Nostan teille hattua, millaista toimintaa vapaaehtoisvoimin :)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Murtsi - 06.02.2014, 13:15:30
Lainaus käyttäjältä: tuunari - 05.02.2014, 21:15:51
Ottakee palajo rahhoo mukkaan, täältä tulloo isosti romua myyntiin.
-pasi

Onko mitään fokkarin moottorointiin liittyvää? ainakin sellaiset kiinnostaa, antilla kuulosti olevan joku moottori tähän tarkoitukseen mutta ei se pelkällä moottorilla toimi, jollakin sitä pitäisi myös ohjatakin, jos joutuu vielä rakentelemaan niin hyvät ohjeet tarvitaan myös kaupan päälle.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tuunari - 06.02.2014, 15:12:23
Lainaus käyttäjältä: Murtsi - 06.02.2014, 13:15:30
Onko mitään fokkarin moottorointiin liittyvää? ainakin sellaiset kiinnostaa, antilla kuulosti olevan joku moottori tähän tarkoitukseen mutta ei se pelkällä moottorilla toimi, jollakin sitä pitäisi myös ohjatakin, jos joutuu vielä rakentelemaan niin hyvät ohjeet tarvitaan myös kaupan päälle.
Jotain saattaa ollakin, ainakin vinkkejä tulee halvalla.
-pasi
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: JMAL - 07.02.2014, 18:28:13
Harmillista, että en tähän tapaamiseen pääse kun pitäisi tulla 2,5 vuotiaisten kaksosten kanssa paikalle, ja sain viestin Hauholta, että leikkipaikka on toisessa kerroksessa kuin kokoustila, joten "isällinen ohjaava käsi" ei sinne ylettyisi. Muunlainen järjestely voisi olla  häiritsevää muita osallistujia kohtaan, joten joudun jättämään tämän väliin.

Esitänkin toiveen: Voisiko joku videoida keskeiset puheenvuorot tapaamisessa (tietysti puheenvuorojen pitäjien luvalla) ja uploadata vaikka Youtubeen/Vimeoon? Jos joku tällaisen työn on halukas tekemään ja videot tarvitsevat edittiä, voin mielelläni viimeistelyn/leikkauksen tehdä. Raakamateriaali siirtyy vaikka SkyDriven/Dropboxin avulla helposti.

Ymmärrän toki, että homman idea on kohdata ja jakaa ajatuksia/osaamista paikan päällä. Ajattelin kuitenkin tällaisen toiveen heittää ilmoille...
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: monni - 08.02.2014, 01:20:27
Olisiko kenelläkään lauantaina tulevalla HEQ5 synscan kapulaa tai sitä USB-sarjaportti piuhaa valmiina HEQ5:selle? Pitäisi testata miksi EQModi ei saa yhteyttä omaan jalustaan; epäily on piuhassa, mutta pitäisi tämä varmistaa.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tuunari - 08.02.2014, 08:12:29
Lainaus käyttäjältä: monni - 08.02.2014, 01:20:27
Olisiko kenelläkään lauantaina tulevalla HEQ5 synscan kapulaa tai sitä USB-sarjaportti piuhaa valmiina HEQ5:selle? Pitäisi testata miksi EQModi ei saa yhteyttä omaan jalustaan; epäily on piuhassa, mutta pitäisi tämä varmistaa.

Otan varuiks kapulan piuhoineen.
-pasi
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: oksanen - 08.02.2014, 15:57:23
Fotometrinen (ei siis mikään kaunis kuva) ryhmäkuva tapaamisesta.

arto
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Tertsi - 08.02.2014, 16:36:26
Teitähän siellä on iso porukka! Toivottavasti pääsen ensivuonna mukaan!  :undecided:
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tila - 08.02.2014, 20:29:29
Kiitos Antille ja muille tapahtuman järjestäjille sekä osallistujille. Ehdin olla vain lauantai päivän(harmi), mutta oli sitäkin mielenkiintoisempaa. Ensi vuonna täytyy järjestää niin, että voi olla koko viikonlopun.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: VeijoT - 08.02.2014, 22:46:47
Kiitoksia järjestelyistä Antille ym. Ruoka oli taas maittavaa ja sitä oli riittävästi, Ja putket oli tälläkertaa hirvittävän pitkiä, kuten tuossa video kuvassa näkyy.
Jätin 3D videon pois, jos nettin kaista tökkii niin valitse jokin sopiva resoluutio 480p 720p 1080p.

Veijo T

http://avaruus.kuvat.fi/kuvat/Lautsia-8-02-2014/ (http://avaruus.kuvat.fi/kuvat/Lautsia-8-02-2014/)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Ari Haavisto - 09.02.2014, 15:10:06
Kiitokset myös täältä kaikille, kiitokset erinomaisille esitelmöitsijöille ja erityisesti tietenkin Antille! Kummasti vaan tarttui uutta tiedonjyvää matkaan sekä esityksistä, että keskusteluista.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Timpe - 09.02.2014, 15:45:41
Kiitokset Antille järjestelyistä, oli mukava nähdä vanhoja ja uusia harrastuskollegoja!  :laugh:
Ja kuten Ari totesi, niin uutta oppia tuli ihan kiitettävästi kaikilta suunnilta (erityiskiitokset naavikselle; PixInsight taisi saada runsaasti uusia käyttäjiä esitystesi ansiosta).
Monni sai Santelin MCT:n mukaansa (paremmassa kollimoinnissa kuin ennen) ja on pieni mahdollisuus että vaihdettiin tuunarin kanssa Howie Glatterin laser-lisäkkeitä (täällä on nyt 2 kpl "concentric  ring circular" kiekkoja ja Barlow lisuke on vastaavasti hukassa). Vaihto ei olisi ihme, kun ajattelee paikalla olleiden astrotarvikkeiden määrää ja käyttöastetta, joten ottakaa privaviestillä yhteyttä, jos tuollainen (http://agenaastro.com/howie-glatter-self-barlow-attachment-laser-collimator.html) härpäke löytyisi väärästä paikasta. Kiitos!
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tuunari - 09.02.2014, 16:00:13
Kiitos myös täältä Antille hienon tapahtuman järjestämisestä, sekä kaikille mukana olleille!

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 09.02.2014, 15:45:41
...pieni mahdollisuus että vaihdettiin tuunarin kanssa Howie Glatterin laser-lisäkkeitä (täällä on nyt 2 kpl "concentric  ring circular" kiekkoja ja Barlow lisuke on vastaavasti hukassa). Vaihto ei olisi ihme, kun ajattelee paikalla olleiden astrotarvikkeiden määrää ja käyttöastetta, joten ottakaa privaviestillä yhteyttä, jos tuollainen (http://agenaastro.com/howie-glatter-self-barlow-attachment-laser-collimator.html) härpäke löytyisi väärästä paikasta. Kiitos!
Omani on kyllä tallessa ja ylimääräisiä palikoitakaan en löytänyt, vaikka kolme kertaa tarkastin.

-pasi
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: tähti_ville - 09.02.2014, 16:36:49
Suuret kiitokset kaikille osallistujille ja oli mukava touhuta taas kerran teidän kanssa ja uusiakin kavereita tuli tutuiksi.

Ensi vuonna taas tavataan ja keksitään uusia kujeita.

Terveisin Antti ja Marjatta.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 09.02.2014, 17:05:04
Kiitos vaan Antille ja Marjatalle, erityisesti perjantai-illan pannareista! Oli mahtava viikonloppu, otetaan taas viimeistään ensi vuonna uudestaan. Mukavaa, että PixInsightin esittelystä on ollut iloa. Ohjelmaa voisi kyllä varmasti esitellä paremminkin kuin niin, että tällainen kummallinen risuparta höpöttää omiaan läppärin ääressä... :grin: Mutta rohkeasti vaan PixInsightin koelisenssiä hankkimaan, harjoitus tekee metsurin. Voidaan sitten taas ensi tapaamisessa verrata muistiinpanoja.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: einari - 09.02.2014, 17:33:04
Kiitokset minunkin puolestani kaikille. Mukavaa oli nahdä 'uuden sukupolven' esiinmarssi niin runsaslukuisana.

Tässä vielä linkki aikoinaan tekemääni DeepSkyStacker-ohjeeseen (kunnia kuuluu myös Juha-Matti Penttilälle):
https://www.ursa.fi/wiki/Havaintov%e4lineet/DSSOpas
Download-sivusto (http://deepskystacker.free.fr/english/download.htm) jossa myös linkki uusimpaan 3.3.4 versioon (pakattu tiedosto joka vaatii aikaisemman version ennestään).

En liputa Deepskystackerin puolesta - mutta on se vaan helppo ja tuttu pinoamissofta.
Sen verran vahvaa PI-propagandaa on kuitenkin irkissä ja nyt viikonloppuna taas tarjoiltu että vastarinta alkaa pikkuhiljaa murtua  :grin:.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Ransu - 09.02.2014, 18:15:13
Kiitos Antti, Marjatta, sekä kaikki osallistujat, oli erittäin mukava tapahtuma. Oppi taas tälläkin keraa uutta ja oli hienoa tavata samanmielisiä harrastajia!
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Käenpesä - 09.02.2014, 18:23:17
Myös Käenpesä Kiittää Anttia ja Marjattaa hienosti järjestetystä tapahtumasta jälleen kerran.
Iso Kiitos myös kaikille esitelmöitsijöille. Luentojanne oli ilo kuunnella ja pelkäänpä että, Pixinsight kärpänen puraisi sen verran kovasti, että se on "must" hankinta lähiaikoina  :azn:

Linkin takaa löytyy kuvia Sessiosta :
https://picasaweb.google.com/117183907148351913041/VCCDDigijarkkaritapaaminenHauholla?authkey=Gv1sRgCMay1aDdwrid_AE#

-VP
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: monni - 09.02.2014, 18:37:37
Kiitos täältäkin Antille ja Marjatalle. Lautsia on upea paikka järjestää tällainen tapahtuma kaikkinensa, fasiliteetit todellakin kunnossa. Esitelmien, keskusteluiden ja kaluston ihmettelyn lisäksi myös ruoka oli todella riittoisaa ja makoisaa. Perjantain legendaariset pannarit olivat myös maineensa veroisia :)
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Aries - 09.02.2014, 20:30:29
Kiitokset myös omasta puolestani järjestäjille ja luennoitsijoille! Erittäin hyvää toimintaa. Kyllä kelpasi ensikertalaisena kuunnella ja katsella kaikkea uutta. Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Murtsi - 09.02.2014, 22:12:08
Kiitokset Marjatalle ja Antille myös täältä pohjoisesta, perille päästiin vaikka meinasikin ruveta väsyttämään matkalla, yöunet saattoivat jäädä tälläkin reissulla vähiin. Ensi vuonna sitten taas uusiksi.

Mr. PI (Naavis) piti kyllä tosiaan sellaisen esityksen että pakko se ohjelma on hankkia, sain viikonloppuna ahaa elämyksen, uudessa kuvausläppärissä on 64 bittinen käyttöjärjestelmä, toivottavasti se pyörii siinä edes jotenkin että pääsee harjoittelemaan siihen asti kunnes pöytäkone menee uusiksi. Arto Oksasen esitelmä fotometriasta oli myös erittäin mielenkiintoinen ja paikallaan olivat kyllä muutkin luennot.

Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: monni - 09.02.2014, 22:37:11
Jonkun verran kun on omia kuvia päässyt PI:tä treenaamaan, niin Naaviksen esityksen suurin anti varmasti monelle oli myös se tyly fakta että loistavalla lähtödatalla se käsittely näyttää kovin "helpolta" ja vaivattomalta. Toki siellä on aika paljon tunteja takana hiirenvarressa, mutta onhan se hienoa seurata sivusta kun keskiaukeama-tason loppukuvaa tulee silmien edessä valmiiksi.

Eniten varmasti PI sessioista itselleni jäi käteen juurikin siinä, että pitää panostaa ja keskittyä aivan hurjasti enemmän sen lähtödatan laatuun jatkossa eikä sen lähtödatan puutteiden paikkailun opetteluun.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 09.02.2014, 22:53:00
Lainaus käyttäjältä: monni - 09.02.2014, 22:37:11
Jonkun verran kun on omia kuvia päässyt PI:tä treenaamaan, niin Naaviksen esityksen suurin anti varmasti monelle oli myös se tyly fakta että loistavalla lähtödatalla se käsittely näyttää kovin "helpolta" ja vaivattomalta.

Tämä on ihan totta. Kun panostaa lähtödatan laatuun, säästää paljon aikaa, hermoja ja vaivaa jälkikäsittelyvaiheessa, ja lopputuloskin on huimasti parempi. Toisaalta huono lähtödata pakottaa opettelemaan koko jälkikäsittelyprosessin läpikotaisin, jotta datasta saa kaiken mahdollisen irti. Siksipä kuvankäsittely nykyään sujuukin, olen kuvannut huonoa dataa enemmän kuin moni muu! :evil:
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: CSB - 10.02.2014, 08:31:17
Hieno viikkon loppu, kiitos Anti, Mariatta ja koko porukkalle. Nyt tarkistan vakavasti DSS, odotan kirkas taivas Scopos Observer kokeilu ja vaihdan etsinputki kaukoputkelle.

Olemme mukana ensi vuoden vaimon kansa

Terveisiä

Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: JPS - 10.02.2014, 10:13:58
Hieno tapahtuma jälleen. Kiitos Antille ja Marjatalle! Kiitos kaikille esitelmän pitäjille! Kiitos Lautsian paikalle ja koko henkilökunnalle! Erityiskiitos Murtsille ansiokkaasta kollimoinnin avusta ja opastuksesta! Täytynee laittaa Cats Eyen hankinta harkintaan. Kiitos Naavikselle PixInsight esityksistä. Mennee ko. softa hankintalistalle.

T: JPS

Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Lauri Kangas - 10.02.2014, 14:03:20
Tattikset vaan. Nyt viidennellä kerralla oli entistäkin parempi meininki ja loistavaa että oli näin paljon sakkia paikalla.

PI näyttää tosiaan olevan nykyaikaa.  :smiley: Matematiikka vs. perstuntuma 1-0!
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: Jouko_Kettunen - 10.02.2014, 20:54:36
Kiitokset aina aktiiviselle Antille tarmokkaasta isännyydestä Hauhon tapaamisessa. Kiitokset myös hyvistä ja mielenkiintoisista esitelmistä porukan asiantuntijoille. Paikalla oli paljon komeita putkia ihailtavaksi (kuten kuvasta näkyy) ja olihan sitä myynnissäkin enemmän kuin missään suomalaisessa astro-kaupassa.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 10.02.2014, 23:40:26
Useampi ihminen kysyi minulta PixInsight-esitelmien jälkeen selvennystä pariin asiaan, jotka ovat jääneet PixInsightin käytössä hämäämään. Kirjoittelin asiasta hieman blogiini: http://astronaavis.wordpress.com/2014/02/10/kuluvan-talven-kuvia-ja-hauhon-tapaaminen/
Postaus toivottavasti selventää asioita. :cool:
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: TeroTeroTero - 11.02.2014, 21:18:50
Kiitokset Antille järjestelyistä, ne olivat ensiluokkaiset :)

Vaikka näin ensikertalaiselle viikonlopussa oli suurin osa sellaista että en ymmärtänyt yhtään mitään niin tapahtuma oli hyvä siinä mielessä että se avasi silmiä ja lisäsi nöyryyttä opetella asioita rauhassa ja maltilla. Ei ole kuin miljoona asiaa joita lähteä reenaamaan, onneksi nyt on oma putkikin hankittuna (kun vaan olis kelejä) ja loppuelämä on aikaa.

Erityismaininta täytyy antaa naavikselle, ihaillen katselin ja kuuntelin kun hiiri vain viuhui näytöllä ja raakadatasta syntyi hienoja kuvia. Moni osaa käyttää eri softia, ruuvailla asetuksia ja tuottaa siten hyvää jälkeä. Mutta se että ymmärtää miksi ja mitä eri skriptit tekevät - ihan matemaattisella tasolla - arvostan suuresti. Tapa jolla vedit esityksiä oli miellyttävä, puhetapasi on sellainen että sinua jaksaa kuunnella pitkäänkin ja pitkästymättä. Siihen kun yhdistetään valtava osaaminen kautta linjan niin ei voi kuin nostaa hattua :)

Mahdollisesti ensi vuonna uudestaan, tiedän että saan silloin viikonlopusta vielä enemmän irti.
Otsikko: Vs: V CCD / DIGI Järkkäritapaaminen Hauholla 8 - 9 Helmikuuta 2014
Kirjoitti: naavis - 11.02.2014, 22:00:07
Mukavaa, että esitelmöinti on ollut mieleen! Kauheasti kokemusta esitelmöinnistä minulla ei ole, mutta tähtikuvien kanssa on tullut aika paljon puljattua viime vuosina. Eiköhän ensi vuonna tule taas Hauholla jatkettua samasta aiheesta. Jospa olisi jotain uutta kerrottavaa taas silloin!