Päivää tietäväiset,
Eilen oli pitkästä aikaa mahdollisuus tiirailla putkella taivasta. Otin testaukseen synttärilahjani eli Baaderin Hyperion zoom okulaarin. Perus verrokki eli M42 tuli oikein mukavasti esille. Ero Skywatcherin perusokulaariin oli tosi iso. Seuraavaksi otin tähtäimeen Jupiterin ja yllätyin kun silmille tuli aikamoista tuhnua. Sisälle päästyäni katsoin meteobluen sivustolta että seeing oli kovin huono eli 1. Jäi kiusaamaan että mitkä tekijät vaikuttavat seeingiin eniten? Jetvirtaukset, ilman kosteus, jääkiteet yläilmakehässä vai jotkut muut tekijät? Pilviä ei nyt lasketa lukuun. Miten tuota meteobluen sivua pitäisi tulkita?
Kimmo
Lainaus käyttäjältä: kihar - 08.03.2013, 17:45:31Jäi kiusaamaan että mitkä tekijät vaikuttavat seeingiin eniten?
Eniten? Varmaan "putkivirtaukset" eli kun kaukoputki ei ole ulkona jäähtynyt tarpeeksi. Jos seeing on taivaalla umpisurkea, lämmin putki tekee siitä umpi surkean :azn:
/Jake
PS. Seeing, kuten muutkin taivaan olosuhteet kannattaa aina arvioida itse. Sivujen ennustukset ovat aina juuri niitä eli ennustuksia.
Sanoisin, että paikallisseeing vaikuttaa aina enemmän kuin ilmakehän seeing. Putkivirtaukset, lähitalojen/parvekkeen lämpövirtaukset yms. haitat valon kulkutieltä kannattaa minimoida ennen kuin syyttää kehnoa seeingiä ilmakehässä.
Eilen katseltiin pihalta Jupiteria Helsingin suuntaan ja näkymä oli ihan ok. Putki oli ollut muutaman tunnin pihalla jäähtymässä..
Tässä on taas ollut kuukauden verran aikaa pohtia otsikon aihetta. :sad:
Ensi yölle on taas luvassa selkeää ja meteobluen seeing-indeksit 1 ja 2... Ylipäänsä meteobluessa näyttäisi seeing korreloivan aika lailla suoraan pilvisyyden kanssa. Onko se sitten niin, että "kylmänä" vuodenaikana hyvä seeing vaatii kylmän korkeapaineen eli tasaisen kylmän ilmakehän maan pinnalle asti? Parhaat kuvat olen saanut talvella paukkupakkasilla tai kesän kahta puolen kylmänkuulaina öinä.
Seeingiä tuntuu olevan muutamaa päätyyppiä:
-Makroseeing, eli kuva huojuu ja kuplii, mutta yksityiskohdat ovat silti siellä. Ikään kuin hyvä läpinäkyvyys mutta huono "perinteinen" seeing. Tällöin iso putki, herkkä kamera ja lyhyt valotusaika yhdessä uusimpien pinoamisohjelmien kanssa (AS!2) saavat aikaan jopa erittäin hyviä loppukuvia. Pidemmällä valotusajalla ja vanhemmilla pinoamisohjelmilla kuvaa ei synny.
-Mikroseeing, eli kuva voi olla hyvinkin tasainen ja paljaalla silmällä seeing tuntuu vakaalta. Yksityiskohtia ei kuitenkaan ole, eikä mikään valotusaika tunnu auttavan. Lisäksi kuva saattaa tuntua ylenmääräisen kohinaiselta.
-Edellisten jonkinasteinen yhdistelmä
-Huono läpinäkyvyys, jolloin esim. vesihöyry blokkaa/suttaa yksityiskohtia ja pakottaa nostamaan valotusaikaa ja makroseeing saattaa pilata loput.
Olen ollut huomaavinani, että mikroseeing liittyisi voimakkaaseen suihkuvirtaukseen. Onko se niin, että tällöin suttaava seeing-ilmiö on niin kaukana, että sen aiheuttama suttu näkyy pienipiirteisenä eli pienten yksityiskohtien suttaantumisena. Ja makroseeing sitten olisi vastaavasti paljon lähempänä/alempana olevaa kuplintaa, jolloin yksittäiset "suttukuplat" näkyvät isompina ja pinoamisohjelma saa kiinni niiden sisällä näkyvistä yksityiskohdista? Vai liittyykö erot siihen kuinka paksu turbulenttinen kerros on tai onko peräti useampia erilaisia kerroksia päällekkäin?
Tämä vain tällaista satunnaista pohdintaa, olisi mukava kuulla oikeaa faktaa aiheesta tai vaikka linkkiä johonkin tutkimuksiin. Ehkä niiden avulla voisi paremmin itse arvioida millaisella kelillä kannattaa mennä kokeilemaan kuvaamista.
Tapsan tuoreen tämäniltaisen Jupiterkuvan ja omien havaintojen perusteella: voiko seeingiä päätellä tähtien välkkymisestä? Aiemmin Sirius ennen astronomista pimeää vilkkui kuin diskopallo. Kuvasin 21:15 Betelgeusea ja diskoefekti alla 300mm tötteröllä kuvaten ja jalustaa heilutellen.
(http://monni.org/astrokuvat/yleiset/betelgeuse_med_300L_text.jpg)
Pitäisi päättää raahaako kaluston ulos vai lähteekö reposjahtiin. Kevon kamerassa kyllä vihertää jo, taitaa olla helppo päätös :)
Lainaus käyttäjältä: monni - 26.03.2014, 21:29:53
Tapsan tuoreen tämäniltaisen Jupiterkuvan ja omien havaintojen perusteella: voiko seeingiä päätellä tähtien välkkymisestä?
Siitähän sitä päätelläänkin, ennenkuin putkelle ehditään. Katse ylös (lähemmäs zeniittiä kuin horisonttia), välkkyykö kirkkaat? Ei välky, lupaa hyvää. Välkkyykö alempana? Jos ei niin äkkiä toimiin, kohta ne kuitenkin välkkyy :-)
Sirius välkkyy Suomessa käytännössä aina, liian matalalla.
Eilen lenkkelin koirien kanssa illalla ja ihmettelin kun iltarusko oli suht vaisu. Tästä päättelin, että mitä vähemmän on ruskoa sitä kirkkaampi olisi ilma, tai olisiko oikea termi parempi läpinäkyvyys, korjatkaa viisaammat.
Onko tässä mitään järkeä ja voiko iltaruskosta päätellä jotain? Itsekin olen miettinyt mistä tietää milloin olisi paras ilma putken ulkoilutukseen.
Kyllähän sitten pimeän tultua Sirius ja toisessa suunnassa Deneb oli kyllä kuin diskopalloja...
Lainaus käyttäjältä: VeskuP - 27.03.2014, 18:59:18
Itsekin olen miettinyt mistä tietää milloin olisi paras ilma putken ulkoilutukseen.
Ei taida suomessa paljon olla milloin valita putken ulkoilutuskelejä, heti kun kirkastuu ettei ole pilviä niin rojut ulos muuten voi jäädä pitkäksi aikaa ilman mahdollisuutta tarkkailla mitään tähtitaivaalta.
Lainaus käyttäjältä: Timi - 27.03.2014, 19:05:23
Ei taida suomessa paljon olla milloin valita putken ulkoilutuskelejä, heti kun kirkastuu ettei ole pilviä niin rojut ulos muuten voi jäädä pitkäksi aikaa ilman mahdollisuutta tarkkailla mitään tähtitaivaalta.
Viikolla kello soi viideltä töihin lähdön kunniaksi, joten sen takia en joka ilta/yö voi putkea ulkoiluttaa, vaikka miten haluaisinkin. Tälläkin viikolla noita kelejä on ollut, pitäisi vaan jotenkin osata valita se huonoista illoista paras :laugh:
Lainaus käyttäjältä: monni - 26.03.2014, 21:29:53
...voiko seeingiä päätellä tähtien välkkymisestä?...
Kun välillä se välkkyminen on semmoista "makrovälkkymistä", eli esim. Kuun tai Jupiterin pinta ja tähdet kyllä välkkyvät ja poreilevat ja vääntyilevät isommassa skaalassa, mutta ne pienet yksityiskohdat kuitenkin ovat siellä, kuin kiehuvaa riisipuuroa kuvaisi. Ja semmoisesta saa pinoamisohjelma kyllä kopin ja saattaa tulla erinomaistakin laatukuvaa, ikään kuin jäädyttää sen riisipuuron.
Mutta nyt viimeaikoina ne pikkudetaljit ovat olleet poissa, kuin kiehuvaa vettä kuvaisi. Siihen ei auta mikään. En ole vielä oikein saanut ajatuksesta kiinni, että mikä ilmiö tarkalleen ottaen blurraa ne pikkudetaljit pois.
Tämän kuun seeingit ovat olleet sen verran heikot, että ovat vaikuttaneet myös ds-havaintoihin. Yleensä seeingillä ei ole kovinkaan isoa roolia, mutta nyt se on ollut jotenkin erillainen. Yleensä kuva kiehuu, välkkyy ja mutkittelee, mutta aina välistä näkyy hyvin. Nyt kuitenkin tämä perinteinen kiehuminen on omalla havaintopaikalla ollut poissa ja kuva on ollut tasaisen suttuinen. Tähdet ovat olleet sumeita palloja ja kohteista on hävinnyt yksityiskohtia. Tämä ilmenee varsin kiusallisesti yli 300x suurennuksilla. Monta kertaa olen tarkistanut turhaan, että onko peilit ja okulaarit huurussa, mutta kaikki on ollut kunnossa. Zeniitissä tämä ei luonnollisestikaan ole niin paha kuin alempana. Yleensä session päätteeksi vilkaisen näkyvissä olevia planeettoja ja eipä ole paljon Marsissa ja Saturnuksessa yksityiskohtia näkynyt.
Minulla on kuvauksesta ihan samat havainnot kuin Iirolla, olen pari kertaa jo ihmetellyt mikä on pielessä kun kuvat suttaantuu. Fokus on kohdallaan ja kaiken pitäisi olla ok, mutta tähdet leviää kuvissa utupalleroiksi. Zeniitin läheltä kuvattuna tilanne on ollut parempi, mutta alempaa otetut kuvat onihan toivotonta suttua. Nämä on niitä C14:n pitkän polttovälin kiroja.
Tämä on niitä vuosia jolloin moni aloittava uuden kaukoputken ostaja päättää vaihtaa heti tuoreeltaan toiseen kun hyvää kuvaa ei saa aikaiseksi sitten millään. Kelit on olleet sellaisia että 100x suurennoskin tuntuu olevan liikaa monena yönä ihan DS katselussakin. Sen vuoksi harmittaa kovasti että minulla ei ole aiemmin koskaan ollut aikaa katsella Marsia opposition aikoihin, mutta jopa noita kelejä vielä siunaantuisi.
Kannattanee kuvatakin silloin kun kohteet ovat lähempänä zeniittiä kuin horisonttia kun vaan malttaa odottaa vuoden aikana tähtitaivaan kiertymistä.
Ainakin itse olen saanut enemmän kohteista irti näin menetellen.
Saman huomasin oikein hyvin toissayönä kun yritin kuvata M99 supernovan kera.
Tähdistä tuli sellaisia pallukoita että piti tarkistaa tarkennusta ja sitä että onko jossain jotain huurua.
Katselin eilen Jupiteria sen kimallellessa länsitaivaalla. Vaikka planeetta oli melko matalalla, olin hämmästynyt, sillä siitä näkyivät vain kaksi ekvaattorivyötä ja jokunen vaalea vyöhyke. Havaintopäiväkirjaan tuli seeing-merkinnäksi 1...2, kun maksimi on 5. Ensi yönä tähystelen pitkästä aikaa Marsia. Jos näkyvyys ei parane, odotettavissa on pelkkä oranssi pallo. :sad:
Olisiko juuri nyt maaliskuun paras planeettakeli? Jupiter on aika levollisen oloinen IR-suotimella.
Vai niin. Mukava kuulla, vaikka ehdinkin jo viedä 'laajakuvaputken' jäähtymään.
No luotan että vielä tänä keväänä tulee parempaa keliä tännekin.
⠀
Lainaus käyttäjältä: RoLeh - 28.03.2014, 22:10:27
Kiitos Julius vinkistä! :cool: Oli tosi hyvä keli, harmi etten paljoa kerennyt kuvata, kun pilvet tuli melkein heti :realmad:
Ollos hyvä! Nyt taitaa olla vähintäänkin samanmoinen keli. Joskohan jaksaisi Marsiakin odotella.
Täällä oli viimeyönä jälleen aivan surkea keli. Kun meteoblueta, suihkuvirtauskarttoja http://squall.sfsu.edu/crws/jetstream.html (http://squall.sfsu.edu/crws/jetstream.html), pilvisyyskarttoja jne tutkiskelee, en kertakaikkiaan keksi mikä tekijä tuon nyt sitten aiheuttaa tällä kertaa. Monesti ir-kaistalla on rauhallisempaa, mutta nyt se on ollut kaikkein surkein. Hämmentävää :huh:
⠀
Stadissa kirkasta (valosaasteen keskellä), mutta ilmakehä rauhallinen. Siriuskaan ei tuiki just yhtään.