Newton mallinen peilikaukoputki lienee ainoa järjellinen vaihtoehto, olettaen että ideassa on lainkaan järkeä :grin:
Leviathan of Parsonstownin kaltainen möhkäle ei ole ihan mielessä, mutta sen kaltainen. Pienemmässä koossa tietenkin.
Eli teleskooppia voisi käyttää tiettyjen rajojen sisällä. Se olisi suunnattu etelään, se voisi kääntyä vaikkapa 30-45 astetta molempiin suuntiin. Korkeussuunnassa varmaankin tuollainen 20 asteen ja 70 asteen välinen alue olisi mahdollinen. Rajat täysin kuvitteellisia, sillä rakennusta ei ole olemassa.
Mutta olisiko jo putken rakentaminen pähkähullua?
300 mm peili ja 5000 mm polttoväli esimerkiksi?
Tuollaisen putken kun nostaa 45 asteen kulmaan, okulaari nousee jo varsin korkealle.
Mitä tuollaisella putkella näkisi vaikkapa Kuusta, Saturnuksesta, Jupiterista, Marsista?
Entäpä jättimäinen linssiputki, joka olisi Heveliuksen 45 metrisen teleskoopin kaltaisella jalustalla? Mutta miten on linssiputken rakentaminen, onnistuuko se harrastajalta?
Linssiputken etunahan toki olisi okulaarin sijainti ja sitten helpommin onnistuisi katseleminen 360 asteen alueella.
Mitä vaihtoehtoja on? Onko näissä mitään järkeä? Olisiko mahdollista tälläisen toteuttaminen?
Eli iso putki halvalla, itse tehden. Kuten observatoriokin sitten myös itse tekemällä ja omista puista.
Newtonista saa tehtyä hyvän planeettaputken, kun sen mitoittaa normaali-Newtoneista poikkeavasti. Tarkoitan tuolla esim. F10 valovoimaan hiottua, tarkkaan muotoiltua peiliä (esim. 250/2500mm) ja sille hyvin suunniteltua putkirakennetta. Hyvässä putkirakenteessa on matala/tukeva tarkennin, hyvin hallinnassa olevat putkivirtaukset (mm. oikeiden materiaalivalintojen ja osien mitoitusten takia), hyvä (lähes diffraktiovapaa) apupeilinpidin ja halkaisijaltaan pieni (n. 20...25% peitolla oleva) apupeili. Olen aikoinaan linkittänyt tänne noita Cloudy Nightsin keskusteluja mm. kaarevavartisesta apupeilin pitimestä (esim. tänne (http://www.cloudynights.com/ubbarchive/showflat.php/Cat/0/Number/329824/page/0/view/collapsed/sb/5/o/all/fpart/all/vc/1)). Valovoimaltaan F10 optiikka lienee riittävä komporomissi putken pituuden ja yleiskäsiteltävyyden kannalta, joten noita F15 mitoituksia ei kannattane nykyaikana tehdä, kun niiden edut ovat vähäiset ja putken taipumatkin täytyy huomioida.
PS. Tuollaisella putkella ei sitten katsella paljon muuta kuin planeettoja, Kuuta ja kaksoistähtiä, mutta sen mitä se tekee se tekeekin sitten erinomaisen hyvin! :cool:
Ei mitenkään pähkähullu idea allekirjoittaneen mielestä.
Lainaus käyttäjältä: Timpe - 09.09.2011, 23:01:55

Myös kontrastin suhteen linssiputket tuppaavat olemaan sopivampia planeettakuvaamiseen kuin newtonit.
Jep, näin hyvinkin... mutta että esim. 250mm apertuurilla varustettu linssiputki... eh? (Ei ole "iso putki halvalla" :wink:)
Tulisi mieleen lähinnä 250 - 300 mm peiliputki joka on tehty samalla tavalla kuin tuo orionin Clan (clear aperture newtonian) putki aikoinaan... eli pääpeili sillä tavalla vinoon että apupeili sijaitsee optisen akselin ulkopuolella, silloin ei noita obstruktioita tule eikä värivirhettäkään. Luulisi 300 mm halkaisijalla olevan Ns. Ultimate planeettatuubi vielä jos polttoväliä on F10 tietämiin :P
http://www.astro-foren.de/showthread.php?t=6318
Moniko meistä osaa (tai edes haluaisi osata) saksaa? Joten linkkisi oli mielestäni hieman typerä. Mutta mielenkiintoinen projekti sinänsä - nyt vain seuraamaan, josko "kotitarpeista" saisi rakennettua järkevän hintaisen tarkkailuvälineen :angel:
Kaaviot ja ronchit näyttävät samalta saksaksi ja suomeksi :P
Tuo on kyllä ihan faktaa. Ja saksahan oli tekniikan, kauppatieteen, psykologian ja lääketieteen(latinan jälkeen) kieli, joten sitä on ihan hyvä osata. Itseasiassa kielien opiskelu laajentaa kuvaa kulttuurista sillä moni samaa tarkoittava asia saa aivan erilaisen vivahteen eri kielillä sen etymologian vuoksi ja kielen oppiminen sille tasolle, että voit ajatella sillä kielellä sujuvasti, paljastaa monia seikkoja eri kansallisuuksien kummallisista piirteistä. Ja jos ruotsi on jo opittu, ei saksa ole kovin kummoinen ongelma. Itsellä tuottaa ongelmia lähinnä japani ja mandariinikiina tällä hetkellä.
Ja melkein mihin tahansa satutkaan matkustamaan, tulet saamaan huomattavasti paljon parempaa palvelua halvempaan hintaan jos puhut alueen natiivikieltä tai entisen siirtomaavallan kieltä.
Tämä nyt oli ohitse alkuperäisestä aiheesta ja tarkoitettu lähinnä starseekerille, mutta yleisesti ottaen eri kielien aliarvostaminen ei kuulu tälle foorumille, vaikka sitä kieltä puhuvilla kansallisuuksilla olisi jotain hirmutekoja takanaan. Ja sitä paitsi Hitlerin ansiosta juutalaisilla on oma valtio, jossa harjoittaa rauhanomaista uskontoa toisen rauhanomaiseen uskontoon kuuluvien lähettyvillä.
Hienoa että putken ideassa ei ole vikaa. F10 varmaan tosiaan riittää, ja kuvausta ei ole tarkoitus harrastaa. Mestari Allarin sivuilta löytyy kyllä erittäin hyvää tietoa peilin hiomiseen. Seuraavana on ohjelmassa aihioiden etsiminen, ensin pienempi harjoitusta varten ja isompi sitten. En ole vielä päättänyt mitkä arvot putki saa, mutta F10 tai lähelle F10 olisi varmasti riittävä.
P.S Lapin polttajien kieltä en osaa, enkä tule ikinä osaamaan.
Kyllä pitkäpolttovälinen newton on planeettaputkena passeli.Se polttoväli auttaa sen että apupeilin koko jää pieneksi eikä haittaa kontrastia.Apupeilin kannattimien aiheuttamaa kuvan heikentymää auttaa taas kun tehdään kannattimista pyöreät...kuten tälläkin foorumilla on joissain muissa yhteyksissä asiasta jo todettu.
Lainaus käyttäjältä: LK - 10.09.2011, 10:41:08
F10 varmaan tosiaan riittää, ja kuvausta ei ole tarkoitus harrastaa.... En ole vielä päättänyt mitkä arvot putki saa, mutta F10 tai lähelle F10 olisi varmasti riittävä.
Voihan se olla yhtä hyvin vaikka F12 (jos tulet juttuun pidentyneen putkikoon kanssa), sillä muistaakseni peilinhionnan kannalta nuo kaikki yli F10 peilit voivat olla pallopintoja eivätkä kaipaa tästä suuren suurta poikkeamaa hyperboloidin suuntaan edes perfektionistien käsissä (vai miten se menikään... en nyt muista tuota tarkemmin, kun en ole yhtään peiliä koskaan hionut, vaikka olen sen teoriat joskus muinoin lukenutkin :tongue:).
Sivuan hieman aihetta, liekö harrastajat maailmalla yhdistelleet useampia suht. pieniä kaukoputkia tai peilejä yhteen.
Eikös näin apertuuria saisi enemmän tai muita etuja verrattuna yhteen suureen peiliin.
Vaatineeko kallista/monimutkaista tekniikkaa ja tietokoneohjelmaa yms...
JMI:n sivuilta näyttää vieläkin löytyvän näitä 'reverse binocular telescope'.
http://www.jimsmobile.com/buy_rb.htm
Ja onpa tietysti amatööritkin näitä tehneet:
http://www.observatory.org/binos.htm
Mutta 'oikea' monipeiliteleskooppi on äärimmäisen vaikea valmistaa - optiikan lait vaan tulee vastaan.
Täällä jotain vanhempaa juttua mutta pätee edelleen.
http://www.spacekb.com/Uwe/Forum.aspx/amateur-astronomy/4840/multiple-mirror-telescopes
Lainaus käyttäjältä: einari - 10.09.2011, 23:26:08
JMI:n sivuilta näyttää vieläkin löytyvän näitä 'reverse binocular telescope'.
http://www.jimsmobile.com/buy_rb.htm
Ihan perusjenkkikiikareita, eikös siellä kaikki pidä olla suurta. :smiley:
Vaatinee melkoista tarkkuutta noiden keskinäinen kollimointi.
Lainaus käyttäjältä: Timpe - 10.09.2011, 22:01:55
Voihan se olla yhtä hyvin vaikka F12 (jos tulet juttuun pidentyneen putkikoon kanssa), sillä muistaakseni peilinhionnan kannalta nuo kaikki yli F10 peilit voivat olla pallopintoja eivätkä kaipaa tästä suuren suurta poikkeamaa hyperboloidin suuntaan edes perfektionistien käsissä (vai miten se menikään... en nyt muista tuota tarkemmin, kun en ole yhtään peiliä koskaan hionut, vaikka olen sen teoriat joskus muinoin lukenutkin :tongue:).
Joo, nyt pitää tätä miettiä tarkoin sitten. Eli jos päädyn yli F10 peiliin ja todella pitkään putkeen niin sitten voi olla tilanne sellainen että rakennan vain suojan itse putkelle, vaikka siten että se suoja rullataan raiteita pitkin pois putken päältä ennen havaintojen aloittamista. Alustan pitää olla tasainen ja talvella saa varmasti lumitöitä tehdä. Niin ja kunnon tukevat tikkaat on varmasti pakko hankkia.
Voi hyvinkin olla että päädyn tähän isompaan ratkaisuun. Kun kerran leikkiin ryhtyyn, miksi jättää puolitiehen?
Minua on pidempään kiehtonut ajatus kirkkaiden kohteiden tarkemmasta tutkiskelusta, syvä taivas ei ole niinkään kiinnostanut. Eikä tuokaan sijainti ole täysin pimeä, vaan horisontissa on lännessä ja luoteessa parin kunnan taajamien valaistukset. Mutta itä, kaakko ja etelä ovat pimeitä suuntia.
Lainaus käyttäjältä: LK - 11.09.2011, 21:20:59
Joo, nyt pitää tätä miettiä tarkoin sitten. Eli jos päädyn yli F10 peiliin ja todella pitkään putkeen niin sitten voi olla tilanne sellainen että rakennan vain suojan itse putkelle, vaikka siten että se suoja rullataan raiteita pitkin pois putken päältä ennen havaintojen aloittamista. Alustan pitää olla tasainen ja talvella saa varmasti lumitöitä tehdä. Niin ja kunnon tukevat tikkaat on varmasti pakko hankkia.
Suosittelen tutustumaan Komakallion Kellotapulin (http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=8177.msg78213#msg78213) rakenteeseen. Vaikka tuo onkin optimoitu olemaan pienin mahdollinen toimiva kuvausputkikaappi, saisi siitä pienin muutoksin newtonille soveltuvan visuaalikopin rakentamalla kiskojen tason paikkeille observointidekin. Kellotapulin perusidea kun oli välttää lumitöitä liukuvan katon tapaan, mutta tarjota samalla liukuvan huussi-mallisen kopin pienuus. Varsinkin jos lännessä on valosaastetta, voinet hyödyntää vastaavaa kattoratkaisua. Lisää yksityiskohtaisempia rakennuskuvia flickrissä (http://www.flickr.com/photos/mickut/sets/72157627342378716/). Minimalistisessa ratkaisussa 3d-mallinnus etukäteen säästää monelta vaivalta tekemisen yhteydessä.
-Antti
Miksi pitkää putkea ei voisi tehdä taitettuna? Korkeusongelma olisi voitettu ja käytettävyys olisi siedettävä? Mallina vaikkapa Astrofox!
jk
Astrofoxin tapaan taitetussa putkessa apupeilistä tulee tolkuttoman iso. Astrofoxissa se on 30cm. Siinä menetetään osa siitä kontrastista joka saavutetaan pitkän putken pienellä apupeilillä. Iso tasopeili on myös aika kallis. Altairilla oleva Arvosen Arskan ja Terhon värkkäämä peiliputki on minusta omiaan juuri planeettahavaintoihin. Jos en väärin muista niin se on 15cm F10. Dobsonina se ei ole vielä tolkuttoman korkea. Minäkin yletyn okulaariin.
Kaizu
Tuli tästä ketjusta mieleen että mikäs olikaan se kaupallisesti valmistettu taitettu linssiputki jonka mainoksia muistan vanhoissa S&T-lehdissä nähneeni.
Löytyihän se - Unitron, mutta tältä sivuilta löytyi muitakin hauskoja malleja:
http://www.freeweb.hu/gyulaipal/eng/FoldedRefractorsAroundTheWorld.htm
Komakallion kellotapulin rakenne on kyllä passeli, samankaltaista rakennelmaa olen mielessäni pyöritellyt. Mutta jonkin verran olen ulkomaalaisten isojen dobsonien käyttäjien kokemuksia lukenut että eivät he sitä tikkaille kipuamista kovin pahana ongelmana pidä. Tietysti jos on huonokuntoinen niin sitten se on ongelma, mutta toistaiseksi tässä "nuoruuden" voimissaan vielä ollaan.
Sellainenkin idea on käynyt mielessä että tikkaat ja itse putki asetettaisiin suurelle pyörivälle levylle, jolloin putkea voisi suunnata ilman että pitää nousta alas. Eli pitäisi jonkinlaiset köydet olla reunoilla tms joista käsin nykimällä koko rakennelma pyörisi vaakatasossa. Vähän kuin leikkikenttien hyrrät. Putki olisi sijoitettuna kehän reunalle, ja suuntaisi levyn yli levyn toiselle reunalle, jossa tikkaat olisivat. Vaikea selittää, pitäisi piirtää. Ongelma tällöin on korkeus, eli kun putkea liikutetaan, pitää sen mukaan tikkailla nousta ylös tai alas. Se olisikin vasta mainiota jos okulaarin edessä voisi istua penkissä, ja penkki nousisi samalla kun putkea nostaisi. Nooh..voi olla että ei tämän rakennelman suunnitteluun taitoa löydy omasta takaa. Vaikka oikein sijoitetuilla painoilla se voisi olla mahdollista tasapainottaa penkki "keinun" päähän. Menee jo vähän yli ehkä :grin:
Muuten, onko hyviä ilmaisia CAD ohjelmistoja saatavilla?
15 cm aihiosta voisi kyllä heti harjoittelukappaleena yrittää tehdä F10, ja sillä onnistuessaan kaizun mukaan voisi jo aloitella mukavasti planeettahavaintoja.
Itse putkesta olen ajatellut tehdä ihan normaalin peiliputken, ja jalustastakin vähän jämerämmän dobsonjalustan. Siirreltävyys ei niinkään ole tavoitteena, ennemminkin vähän jykevämpi jotta havaintokunnossa putki ei heilu hirveästi.
Kopille on tiedossa paikka ja lupakin on omistajalta saatu, kunnalta sitten tiedustellaan onko heiillä asiaan sanomista kunhan asiat tarkentuu.
Mutta nyt luultavasti tulee oltua aikalailla täällä valosaasteen alla Tampereella, niiin tota noinnii mitäpä sanoisitte.. Onko tuo peilin hionta niin sotkuista ettei sitä voi kerrostaloasunnossa tehdä? Minulla on yksi ylimääräinen huone työhuoneena, jossa kaikennäköistä puuhastelen muutenkin. Periaatteessa voisin käsityönä kyllä tehdä koko kaukoputken, en ainakaan keksi työvaihetta jossa tarvitsisin porakonetta kummempaa työkonetta.
Miten on kokeneet lasin hiojat? Onnistuisiko niin että ei olisi koko kämppä sotkussa ja vaimo punasena savun noustessa korvista?
Kokeneen peilinhiojan Allarin kynästä: Pikialustan myötä siirryinkin sitten Ursan optiikkapajalle jatkamaan töitä. Pikeä en enää kotiin tuo koskaan! Veikkaan että ihan koko kämppä ei sotkeennu, mutta vaimo on varmaan joka tapauksessa raivoissaan.
Oma peiliprojekti on kesken hienohiontavaiheessa työtilan puutteen vuoksi. Voisin kyllä tehdä kerrostalossa, mutta täällä opiskelijaboksissa on ylimääräiset huoneet kortilla.
Työkaverin kanssa erään kerran keskusteltiin sorvien ominaisuuksista. Hän kertoi että hänen sorvillaan pystyi tekemään kierteitä. Tiesin että työkaveri asuu kerrostalossa ja uteliaisuuttani kysyin että missä hän sorviaan käyttää ja säilyttää. Vastaus oli "kylpyhuoneessa".
Päättelin että kaverini on poikamies josta päätelmästä kaveri oli kovin hämmästynyt, "mistä sä sen voit tietää".
Omasta kokemuksestani tiedän että hiontapöly löytää tiensä sisätiloissa myös tiivistettyjen ovien toiselle puolen ja varsinkin liinavaate- ja astiakaappeihin. Ruokakaapissa sitä ei välttämättä erota vehnä- ja perunajauhoista.
カイズ
Hei,
Peilin hionta ei ole ollenkaan niin sotkuista hommaa, ettei sitä voisi tehdä vaikka keittiössä tai olohuoneessa. Parempi niin kuin jättää kokonaan tekemättä. Kannattaa valmistaa altaanomainen alusta peilille, altaan voi välillä käydä pesemässä tiskipöydällä tai kylppärissä, jos käytettävissä olevassa tilassa ei veden kanssa voi lotrata.
Hionta- ja kiillotuspöydän tulisi olla tukeva, mutta sopiva kukkapöytä ja jalustaan paljon kirjoja painoksi kirjahyllystä toimii varmasti hyvin. Näinhän suorastaan vapautuu tilaa.
Peilin siirtely paikasta toiseen lisää riskiä pudottaa se ennenpitkää, tähän vaaraan kannattaa suhtautua vakavasti.
Pienehkön peilin (20 cm) karkeahionta menee päivässä ja hienohionta toisessa, kiillotus kolmannessa. Nämä voi tehdä urakalla, varsinkin jos työ on tuttua tai kirjojen neuvot on omaksuttu hyvin. Muotoiluvaihe kestää päiviä-viikkoja-kuukausia, koska jokaisen pienen korjauksen jälkeen peilin pitää antaa tasaantua mittausta varten useita tunteja.
Muotoiluvaiheessa mittausvälineet olisi varmaan hyvä pystyä sijoittamaan pysyvästi paikalleen työn sujuvuuden parantamiseksi (=sohvan taakse).
Netistä kun luet peilintekijöiden sivuja niin löytyy varmaan erilaisia ratkaisuja. Vaimo kannattaa puhua asialle myötämieliseksi joka tapauksessa: "sittenhän pysyttelen kotona, enkä kaljottele kylillä", "ostin muuten oopperaan liput" ym.
Se piki on se pahin, onnistunut pikialusta ei sotke, mutta valmistusvaiheessa saattaa syntyä sotkua ja liian kova alusta voi murentua kiillotuksen aikana, mutta hommaat kaupasta keittolevyn ja teet alustan muualla kuin keittiössä ja kyllä sekin hoituu.
Hiontapöly ei ole ongelma, koska tämä on märkähiontaa. Harmaat (carbo ja alumiinioksidi) ja vaaleanpunaiset (ceriumoksidi) roiskeet voivat olla.
Terveisin Antti
Lainaus käyttäjältä: Timpe - 09.09.2011, 23:01:55
Newtonista saa tehtyä hyvän planeettaputken, kun sen mitoittaa normaali-Newtoneista poikkeavasti. Tarkoitan tuolla esim. F10 valovoimaan hiottua, tarkkaan muotoiltua peiliä (esim. 250/2500mm) ja sille hyvin suunniteltua putkirakennetta. Hyvässä putkirakenteessa on matala/tukeva tarkennin, hyvin hallinnassa olevat putkivirtaukset (mm. oikeiden materiaalivalintojen ja osien mitoitusten takia), hyvä (lähes diffraktiovapaa) apupeilinpidin ja halkaisijaltaan pieni (n. 20...25% peitolla oleva) apupeili. Olen aikoinaan linkittänyt tänne noita Cloudy Nightsin keskusteluja mm. kaarevavartisesta apupeilin pitimestä (esim. tänne (http://www.cloudynights.com/ubbarchive/showflat.php/Cat/0/Number/329824/page/0/view/collapsed/sb/5/o/all/fpart/all/vc/1)). Valovoimaltaan F10 optiikka lienee riittävä komporomissi putken pituuden ja yleiskäsiteltävyyden kannalta, joten noita F15 mitoituksia ei kannattane nykyaikana tehdä, kun niiden edut ovat vähäiset ja putken taipumatkin täytyy huomioida.
PS. Tuollaisella putkella ei sitten katsella paljon muuta kuin planeettoja, Kuuta ja kaksoistähtiä, mutta sen mitä se tekee se tekeekin sitten erinomaisen hyvin! :cool:
Ei mitenkään pähkähullu idea allekirjoittaneen mielestä.
Miksi ei muuta?
Lainaus käyttäjältä: MakeeK - 01.02.2012, 18:49:27
Miksi ei muuta?
Kerroin tuossa 250/2500mm peilikaukoputkesta, jonka fyysinen pituus olisi noin 2,5m (tai f15:na 3,75m!). Mieti hetki millainen jalusta tällaiselle putkelle kannattaa rakentaa, jotta se pysyisi käyttökelpoisena, niin ymmärrät ajatukseni. Jos jalustan liikkuvuutta rajoitetaan muualle paitsi kaakon-lounaan suuntaan (riittää Kuu/planeettakäyttöön), selvitään matalammalla jalustalla ja ilman tikkailla keikkumista. Suuret peilikaukoputket ovat yleensä f4...f6 valovoimalla, jotta tämä putken fyysinen pituus ei tulisi kohtuuttoman pitkäksi ja hankalaksi hallita. Kyse on putken yleisestä käytettävyydestä eli voit toki katsoa tuollaisella putkella mitä tahansa (mihin vain saat sen suunnattua).
Hiukan kärjistäen ks. Leviathan (http://en.wikipedia.org/wiki/Leviathan_of_Parsonstown) :grin:
Miksi tuo kaksoistähdet on tuossa listassa? Eikö niitä oo ku horisontissa :D
Myönnetään, moninkertaiset tähdet olivat listassani kenties turhaan. Otin ne mukaan lähinnä sen logiikan takia, että planeettakäyttöön rakennettu pitkäpolttovälinen kaukoputki on optisesti hyvin sopiva myös moninkertaisten tähtien halkaisuun.