Avaruus.fi - keskustelualue

Tähtikuvaus => Yleistä asiaa tähtikuvauksesta => Aiheen aloitti: ER - 03.10.2008, 21:23:09

Otsikko: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: ER - 03.10.2008, 21:23:09
Itselläni on suuri houkutus nyt aloittaa keski-ikäisenä ukkona harrastuksena tähtitiede, josta olen ollut kiinnostunut pikkupojasta lähtien. Ykkösvaihtoehtona on hankkia raskaan sarjan kiikarit, joita voisi käyttää maanpäällisiinkin kohteisiin. Täällä näkee kuitenkin niin upeita harrastajien ottamia kuvia, että kuvaaminen nousee esiin vahvana kakkosvaihtoehtona. Pyytäisin siksi kohteliaimmin astrokuvausta harrastavilta ehdotuksia siitä, minkälaisella laitteistolla lähtisi liikkeelle. Lähtökohtana olkoon se, että mitään laitteistoa ei ole käytettävissä - ei siis kaukoputkeakaan. Ensisijaisesti pitäisin hintakattona 1000 euroa, mutta perustellusti sen voisi nostaa vaikkapa 1,5 kiloeuroon. Mikäli tuohon hintaan ei saa sujuvasti sullottua kameraa, niin optiona voisi olla käyttää alkuun digipokkaria (aika herkkä Fuji F11 tai RAW-ominaisuuden sisältävä vanha Canon S40). Ja kysymykseenhän ei ole tietenkään mitään ainoata oikeata ratkaisua, vaan mielelläni kuulisin perusteltuja erilaisista laitteistokokonaisuuksien vaihtoehdoista.

Kiitos!

ER
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: einari - 03.10.2008, 21:50:34
Hyvä peruspaketti kuvaukseen nykyään on vaikkapa HEQ5 Pro + ED80 + joku digijärkkäri.
Lyhyehkö polttoväli ei tuo liikaa vaikeusastetta seurannan tarkkuudelle ja digijärkkäriä voi käyttää muuhunkin.
Ja hintaluokka tuolla paketilla pyörii hintarajoissasi.
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: ER - 03.10.2008, 21:59:44
Kiitos, pitää lukea noista lisää. Onko ED80 tässä yhteydessä Skywatcher ED80 vai Orion ED80 vai ovatko ne sama putki?
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Tapanivi - 03.10.2008, 22:07:16
Toinen vaihtoehto voisi olla joku Dobson 150-200/1000-1200  ja digipokkari + aurinkosuodin.  Kuvauskohteena pimeän aikaan Kuu ja päivällä Aurinko. Näiden kuvaaminen on melko helppoa ja opettavaista.  Näin olen itse tehnyt, varat ja aika ei ole antanut myöten lähteä haasteellisempiin kuvausprojekteihin.
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Mikko Päivinen - 03.10.2008, 22:19:59
 Jos nyt aloittaisin tähtitaivaankuvaamisen alusta ja budjetti olisi max 1000e niin ehdottomasi katselisin käytettynä vaikkapa eq 6 pro jalustan seurantalaitteeksi jos sen saisi alle 800e hintaan. Vasta sen jälkeen kun seurantalaite antaa edes jokinlaiset mahdollisuudet kuvaamiseen niin vasta sitten pääsee homman muihin vaikeksiin käsiksi.
 
Ne hienot kuvat joita tällä foorumilla näkee niin ovat vaatineet näiltä harrastajilta usein monen vuoden harjoittelun ja usein myös näkee hyvinkin järkevän päätöksen siitä, että on pudotettu kaukoputken tai kuvauskaluston polttoväliä. Tämä taitaakin johtua monesti siitä, että on myöskin ymmäretty tähtitaivaan kuvaamisen todelliset ongelmakohdat eli seuranta, kameran herkkyys sekä tarkentamisen vaikeutuminen lpolttoväliä kasvatettaessa. Näin on osattu palata siihen, että kaikki se erittäin himmeä valo saadaan kerätyksi talteen sinne minne se on varmasti haluttu.

se mitä tonnista jää jäljelle tuon 800e jälkeen kannattaisikin sijoittaa vaikkapa käytettyyn Canonin 300d kameraan ja sitten kun seurannan ja fokusoinnin vaikeudet on tullut konkreettisesti todettua voi harkita vaikkapa sopivan web kameran käyttöä autoguidaukseen.

Tällä foorumilla löytyy kyllä sitten osaavaa porukkaa kun aloittaa homman ja tarvitsee neuvoa näissä asioissa.

PS: Tähtitiede on paras harrastus mitä ikinä olisin voinut kuvitella ja kaikki kuvaamisen mukana tuomat haasteet ovat tehneet siitä vain mielenkiintoisempaa.

Rohkeasti vain havaitsemaan niin okulaarin kuin kamerankin kautta ;)

Mikko
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Timo Kantola - 03.10.2008, 22:23:02
Jaa puhtaalta pöydältä..1000-1500e..
Jos itse valitsisin mieleiseni kokoonpanon:

Kuvitteelinen kuvauksen aloitus stoori.

Hommasin:
kaukoputki DS-kuvaukseen 15cmF5 Newton ( hyvä valovoima = lyhyehköt valotusajat, 750mm polttoväli = ei vaadi kohtuuttomia seurannalta, Peili putki - ei värivirheitä eikä linssin jäätymisiä)
Jalusta joku EQ5 Goto ominaisuuksilla (digijärkkärin läpi on turha yrittää etsiä kohteita - goto säästää kuvausaikaa - paljon (luulen GOTO miehet tai naiset voi kertoa kokemuksistaan))
Kameraksi joku  Digijärkkäri - ehkä käytetty
- Paljonkohan tuohon uppoisi ?

Ok, nyt on vermeet?
No pitäää saada kamera kiinni putkeen -on hommattava adapteri. Ai niin ja lankalaukasin ajottimella.
Ok, nyt pihalle kuvaamaan?
No kamera/putki yhdistelmää ei saa fokusoitua äärettömään - kameran kenno jää liian kauas pääpeilistä ja tähdet jää palleroiksi.. surffailua..
Ohjeena oli hommata matalampi - parempi fokuseri.
Fokuseri tuli hommattua , nyt ollaan lähellä, mutta ei vielläkään fokusoidu kunnolla  >:D
Surffailua - sahaa putki lyhemmäksi ???
Viikon harkinnan jälkeen putki sahattu ohjeiden mukaan - vähän jännittää ..
Kahdenkuukauden jälkeen tuli taas selkeää ja pääsin kuvaamaan - tähdet saa fokusoitua, mutta ei oo ihan pistemäisiä. kun kattoo tarkkaan - onhan vaikeaa fokusoida.
surffailua - napasuuntaus tai seurannassa kuulemma feelua??
Viikonpäästä pääsin taas kokeilemaan, nyt sain napasuuntauksen kohilleen, ja kestää jopa 1.5min valotuksia !
Kuinka pääsisi pitempiin valotuksiin? surffailua - hommaa guideri , eli seurantaputki, seurantakamera ja läppäri.
Hommattu, nyt pitäis viellä oppia käyttämään näitä..
Putki ulos ja virittelemään , sain kuvattua yhden 1min koekuvan ja sitten tuli pilvet..

Siis tuohon tapaan se saattaa huonossa lykyssä mennä. Mutta jostain kumman syystä tämä kuvaus harrastus on sellainen että kun siihen lähtee, ja saa ekat mielestään onnistuneet kuvat , se on menoa - siihen jää koukkuun. Aina löytyy/oppii uusia jippoja, aina löytyy uutta kuvattavaa, aina
joskus tulee niitä onnistumisia ja sitten joskus tulee täydellinen kuvausilta - keli on mitä mainioin, tekniikka toimii täydellisesti ja omat kuvat saa silmät ymmyrkäisiksi - sainko todella tuon kuvattua? Yhdellä täydellisellä kuvaus sessiolla jaksaa taas vuoden epäonnistumisia..

Aloittelijalle neuvoisin ( mikä minä olen neuvomaan ??)  Hommaa kamera ja kokeile ilman seurantaa vähän tuntumaa tähtien kuvaukseen..
Kaikki kokemus on plussaa.
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Juze-81 - 03.10.2008, 22:24:23
Pelkällä järkkärilläkin saa kauniita kuvia linnunradasta jos on seurantajalusta (toki ilmankin onnistuu värkkäämällä)... eli lähinnä kysymys varmaan pitäisi muotoilla minkalaisella kameralla ja putki yhdistelmällä saa minkäkin tasoisia kuvia mistäkin kohteesta. DS kuvaus ja planeetta kuvaus ovat melkeinpä ihan eri asia. putki ja seurantajalusta vaikuttavat paljon kohteiden "kiinni" saamiseen". Jos tahdot kauniita kuvia kohteesta kuin kohteesta se ei ihan yhdellä kokoonpanolla onnistu.  Varmasti minua viisaammat osaavat vastata kysymyksiisi paremmin jos kerrot mitä toivot saavasi kuvattua. Kaikillehan on kuitenkin tuttu sanonta "kaikkea ei voi saada kerralla" ja sama pätee myös "tähti" kuvaukseen.

EDIT: yllä timpan kommenti on juurikin täydellisiä..:D voi että nauroin..:D jos kuvauksen tielle tosiaan lähdet niin kallis paukku on odottamassa..:D usko pois..:D
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: ER - 03.10.2008, 23:14:03
Kiitokset, vaikka pelottavalta kuulostaakin.  ;)

Jätitkö Mikko tarkoituksella tuosta ehdotuksestasi sen kaukoputken pois (kuten Juhanikin mainitsi)? Tuntuu maallikosta ajatuksena vähän kummalliselta, että olisi astrokuvausta pelkällä kameralla ja jalustalla.
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Tapanivi - 03.10.2008, 23:25:32
Jossain vaiheessa kun (ja ennenkaikkea,jos) lähden laajentamaan kuvausta tähtiin ym. niin aloitan sen liittämällä digijärkkärin seurantajalustaan ja polttoväliä sitten 18 mm-200 mm.  Lyhyt polttoväli ei vaadi niin tarkkaa seurantaa ja itse tykkään että esim laajat linnunrata-kuvat ovat näyttäviä.  Itse asiassa, taitaa minulla olla jo nyt välineet tähän, jos joskus vielä olisi aikaa silloin kun on selkeää/pimeää...
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Juze-81 - 03.10.2008, 23:47:38
Jos sinulla on hyvä järjestelmäkamera niin siihen saa hyvän "kaukoputken"... tuukkanen harrastaa kameroita ihan työnsä puolesta ja on siinä
todella hyvä.. häneltä voit saada myös neuvoa/apua jos pelottaa järjestelmien eri vaatimukset.. itse ainakin ensin ostaisin järkkärin (live wievillä varustetun) ja meaden jonkun halvan goto jalustan putkella varustettuna (goto antaa apua kohteitten löytymiseen ja live wiev kuvien onnistumiseen(ei toki takaa sitä)). kuitenkin kameraa kun opit käyttämään ja kuvankäsittelyä yms yms ja gotoa tai muuta seurantajalustaa niin siihen on jo iso oppiminen. ehkä hmm helpoin tie on ostaa järkkäri ja siihen asiallinen peilitele ja seurantajaluta tai sitten putki gotolla ja jokin yksinkertainen mummokuvauskamera... tällä gotolla ja mummokuvauskameralla saat jonkuntasoisia kuvia taivaan eri kohteista mutta et mitään herkuttelu kuvia mutta opit kuitenkin missä mikäkin sijaitsee. stellarium on kans pätevä opastaja tähtitaivaan eri kohteissa itse asiassa todella pätevä.. mutta mutta niin kuvauksesta oli kysymys ja sanotaanko että kysymys kattaa niiiiiin laajan alueen ettei minulla edes riitä tieto kertomaan edes alkeita..:( YoKahainen saa hemmetin hyviä kuvia! hmm miksi? eiköhän harrastustausta ole kohtuu pitkä. sama on kehusmaala ja haukalla ja monella monella muulla ( en jaksa luetella kaikkia koska lista on todella pitkä)...
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: AP - 04.10.2008, 00:40:36
Timppa (ja kaikki muutkin) puhuu kyllä asiaa..

Tässä harrastuksessa jos missä lähtee kuin pappatunturi käsistä. Valitettavasti sen "paapelin"  kakkosvaihteen loppunylky on tooodella pitkä.  :D

Oma mielipide seuraavana:

Olettaen että osaat kuvata (aukot/ajat/B-valotukset on tuttuja) niin paras "setti" jolla alkuun pääsee on joku kiinalainen (Tiedetään,tiedetään .. kaikki paremman jalustan omaavat nauravat nyt partaansa, mutta   ;D  taivashan on rajana, kirjaimellisesti)HEQ 5 pro - jalusta (mielummin jos kantokyky ja kiinnostus riittää niin EQ6Pro) yhdistettynä juuri tähän Skywatcher 80 ED (celestron 80ed/orion  sama lapsi, jolla on monta nimeä) putkeen.

Kamerana joku käytetty hyväkuntoinen järkkäri (Canon?)  esim. Rajala Pro Shopista , niitä saa suht halvalla ja jos kameroista jotain tietää, niin osaa ostaakin. Täältä astronetistä kannattaa lukea kamerakeskustelun viimeiset tuulet-- Perusdigijärkkärilläkin saa jo kyllä hyviä kuvia aikaiseksi-- Kannattaa aina kuitenkin pitää mielessä, että syyllinen huonoihin kuviin löytyy yleensä aina sieltä etsimen takaa, kuten esim. allekirjoittaneella.

Ja muistettava on myös-- Kuvankäsittely on sitten jo IHAN oma taiteenlajinsa. Vaikka raakadata olisi kuinka hyvää niin se pitää osata vielä käsitellä (ja millä ohjelmalla...?)

Edut: Vähänkin valosaasteisella alueella GoTo vähentää etsimisaikaa huomattavasti.
         Pelkällä putkella (okulaarien kanssa) saa näkyville jo ihan kivasti visuaalisestikin kaikkea mukavaa, toisin kuin pelkällä kameraoptiikalla  (kuu, planeetat, isoimmat sumut m42,m31, m13 et cetera)
         80 ED:n päälle voi heittää sen kameran perusoptiikan kanssa (pannassa on kiinnitys esim Manfroton pikkupallopäälle)

Miinukset: Kannettavaa havaintopaikalle kertyy: jalusta, virtalähde, okulaarisalkku, huurteenpoistajat, tähtikartat, eväät, termospullo ....
              Viimeistään tässä vaiheessa on opeteltava muutama tähti ( jalustan suuntausta varten)
              Isoin miinus: Nälkä kasvaa syödessä (= se on kupolin tilaamisen paikka ihan heti justiinsa, jahka perheen "hallitus" antaa myöden)

Lisänä vielä se muutama pinkallinen kirjoja  jotka on syytä päntätä, että ei keksi pyörää joka kerta uudelleen (Ursan "Tähtivalokuvaus" on hyvä helmi jolla aloittaa sen "Kaukoputken käyttäjän oppaan" jälkeen)

T:AP
       
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: -Jarz- - 04.10.2008, 02:40:37
Lainaus käyttäjältä: ER - 03.10.2008, 23:14:03
Kiitokset, vaikka pelottavalta kuulostaakin.  ;)

Jätitkö Mikko tarkoituksella tuosta ehdotuksestasi sen kaukoputken pois (kuten Juhanikin mainitsi)? Tuntuu maallikosta ajatuksena vähän kummalliselta, että olisi astrokuvausta pelkällä kameralla ja jalustalla.

En nyt muista hommasinko ensin Lidlistä 2005 joulukuussa Skyluxin 70/700mm ja löysin sitten vasta tieni tänne foorumille vai oliko se toisinpäin, mutta kuitenkin täältä sain innostuksen tähtivalokuvaukseen. Kamerana mulla oli tuolloin Minolta Dimage7 kiinteällä zoom optiikalla 7.2-50.8mm/f2.8-3.5 max. 30s valotusajalla. Adapteria millä olisi voinut kuvata Skyluxin okulaarin läpi ei ollut, joten aloitin kuvaamisen ilman kaukoputkea kameran omalla optiikalla.
Kamera ja kolmijalka mukana menin koiranulkoilutuskeikoilla lähimetsikköön pimeälle paikalle ja lankalaukaisimen avulla otin 5-30s valotuksia taivaasta. Mitään hajua ei ollut mitä taivaan kohteita juuri sillä hetkellä oli näköpiirissä, vaan ihan vaan kokeilin mitäköhän kennolle tarttuisi. No tarttuihan sinne sekalainen joukko sellaisia vaaleita pisteitä ja täpliä. Seuraavilla kerroilla opin mitä aikoja milläkin polttovälillä kannattaa valottaa ja milloin on hyvä näkyvyys ja milloin valosaasteinen taivas. Seuraavaksi halusin tietää tarkemmin mitä tähtiä kuvissa oikein on ja latasin netistä ensimmäiseksi tähtikarttaohjelmakseni Cartes du Ciel- nimisen ilmaisohjelman. Tuon avulla koetin paikallistaa mitä osaa tähtitaivaasta olin oikein kuvannut.
Kesti oman aikansa löytää oikea kohta kartasta, kun ei ollut mitään hajua mittakaavasta noissa kuvissani. Riemulla ei ollut rajoja kun bongailin lopulta kuvistani erinäisiä taivaan kohteita. Vaikka jotkut tähtijoukot näkyivätkin vain suttuisena tuhnuna, niin siihen ne oli kuitenkin kennolle kiikkiin jääneet ja olivat arkistossani tallessa :D.
Seuraavaksi tulikin sitten eteen tutustuminen noihin pinoamisohjelmiin, joiden avulla kuvista löytyi toiseen potenssiin kohteita lisää. Noilla ohjelmilla kun sai kohinat käytännössä poistettua kuvista.

Kuvauksesta kovin innostuneena hommasin seuraavaksi Logitech Fusion webbikameran. Liimasin sen linssin eteen muoviputken pätkän, joka sopi okulaarin päälle ja näin sain kuvan parvekkeella olevasta Skyluxista pöytätietokoneelle ja pääsin kuvailemaan sen suurennuksia hyödyntäen. Tämä mahdollisti planeettakuvaukset (ilman seurantaa) ja tutustumisen tarkemmin Registax pinoamisohjelmaan, sekä erinäisiin muihin videonkäsittelyohjelmiin kuten Virtualdubiin. Samoin tuli opeteltua syvällisemmin kuvankäsittelyohjelmien toimintaa.

Eli harrastuksen aloittamiseen kului rahaa Skyluxin ja web-kameran hinnan verran(yht. n.200e), kun digikamera ja kolmijalka oli jo aikaisemmin hommattuna. Samalla opin tähtikuvauksen alkeet ja sain varmuuden mitä tältä harrastukselta haluan, jolloin oli helpompi etsiä itselleni sopiva kokoonpano seuraavaksi putkeksi.

Ja ne parhaimmat kuvat, joita täällä foorumilla näkee, kannattaa jättää omaan luokkaansa eikä verrata omia kuviaan niihin, ainakaan aluksi. Vertaa omia kuviaan aikaisempiin kuviinsa, niin saa tyydytyksen siitä kun huomaa edistyneensä. Mullakin oli aluksi päämääränä saada mahdollisimman hyviä planeetta- ja kuukuvia Skylux-kategoriassa...jäi julkaisut aika vähiin ;D.


JM
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Kaukinen - 04.10.2008, 06:55:28
Aivan ehdottomasti pitää muistaa se, että jos GOTO-alustan hommaa, niin se pitää olla EQ-suunnattu eikä Alt-Az. Itse mietin juuri, että pitääkö systeemit kokonaan vaihtaa, vai hommaisiko vain wedgen. Sekään ei vaikuta hyvältä ratkaisulta.
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Mikko Päivinen - 04.10.2008, 09:39:28
Ai että kun on hyviä vastauksia ja tällaisia olisi pitänyt olla saatavilla silloin 2000 luvun vaihteessakin. Juu kyllä jätin tarkoituksella pois sen kaukoputken ja yllä olevat selitykset varmaankin ovat vähintäänkin riittäviä sinulle  :)

Ihan vain harrastajien iloksi tekemäni p...videot kannattaa katsoa tuolta http://www.kolumbus.fi/jappervokki/videos.htm (http://www.kolumbus.fi/jappervokki/videos.htm)

huomasinpa itsekkin kun tarkistin ovatko nuo vielä tallessa, kuinka pitkä tämä matka onkaan ollut...;)
Mikko
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: J-P - 04.10.2008, 10:11:36
Hei,

Aloittaisin nyt hankkimalla digijärkkärin ja pari objektiivia, sekä kiinteän jalustan.
Sillä sitten n. 30s valotuksia linnunradasta, paljon.

Näiden kuvien käsittelyn oppiminen on ensiarvoisen tärkää!
Flat, Bias, Dark, kalibrointi ja pinoaminen tulisivat tutuiksi samoin kuin lopullisen kuvan säätäminen.
Samoin tarkentaminen ja kohteen valinta tulisivat tutuiksi.
Samalla voi opetella esim. ilmaisen ja hyvän "Carted du ciel" tähtikarttaohjelman käyttöä ja taivaan tuntemista.

En siis hankkisi kaukoputkea vielä toistaiseksi lainkaan, ennen kuin em. asiat ovat hallinnassa.

Tällä tekniikalla on luotu henkeäsalpaavan kauniita kuvia. Niitä on ollut
esillä tälläkin palstalla.

Näin siis minä aloittaisin kuvausharrastuksen, jos sen saisin nyt uudelleen aloittaa.

J-P Metsavainio
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Mikko Päivinen - 04.10.2008, 10:42:01
 Hienon tähtikuvan saamisen voi verrata vaikkapa tässä videossa näkyvässä mutkattomuudessa ;) :)

http://www.youtube.com/watch?v=1kzoa1HtE8g (http://www.youtube.com/watch?v=1kzoa1HtE8g)

Mikko
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: PetriKe - 04.10.2008, 13:15:29
ER, mikä mielikuva korviesi välissä syntyy, kun puhut tähtivalokuvauksesta? Eli minkä tyyppiset kuvat ja lopputulos itseäsi tyydyttää? Vai asettuuko tähtikuvauksen mielenkiinto enemmän tekniikkaan ja sen säätämiseen? Vastauksistasi sitten riippuu kannattaako tonnia tuhlata kalustoon, jolla ei pääse tyydyttäviin tuloksiin.
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: ER - 04.10.2008, 13:27:06
Lainaus käyttäjältä: Petri Kehusmaa - 04.10.2008, 13:15:29
ER, mikä mielikuva korviesi välissä syntyy, kun puhut tähtivalokuvauksesta?

Sanotaanpa vaikka niin, että en kuvittelekaan että pystyisin satsaamaan riittävästi aikaa, energiaa ja rahaa päästäkseni sille tasolle millä edistyneimmät teistä tämänkin foorumin harrastajista olette. Jos alan harrastaa kuvausta, niin tavoitteena voisi karrikoidusti pitää sitä että saisi riittävät tarkkoja ja nättejä kuvia ripustettavaksi kotona seinälle A3-koossa. ;) (Vaikka en niin ehkä tekisikään)
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Timo-Pekka Metsälä - 04.10.2008, 13:50:31
Olisin J-P:n kanssa vähän samoilla linjoilla. Eli jos itse olisin nyt aloittamassa, hankkisin ensimmäisenä digijärkkärin, siihen muutaman kohtuulaatuisen objektiivin sekä tukevan tavallisen valokuvausjalustan. Sellaisella yhdistelmällä saa yllättävän monesta tähtitieteellisestä kohteesta kuvia, kuten laajoista tähtimaisemista, linnunradasta, revontulista ja muista ilmakehän ilmiöistä. Seuraava askel olisi pimeän kuvauspaikan etsiminen. En tiedä, asuuko ketjun aloittaja kaupungissa tai valosaasteisella paikalla. Pimeältä kuvauspaikalta kiinteällä jaliustalla olevalla digijärkkärillä voi saada aikaan uskomattoman hienoja kuvia seinälle ripustettavaksi. Jos kuvauspaikka on kaupungissa, niin silloin kyseisellä yhdistelmällä ei saa niin hienoja kuvia, mutta jonkinlaisia kuvia toki saa. Ja ainahan on mahdollisuus matkustaa paremmalle paikalle kuvailemaan.

Jos ja kun innostus ja taidot kasvavat, seuraava hankinta voisi sitten olla jokin seurantajalusta. Ensi alkuun silläkin kuvaillessa pärjäisi ilman kaukoputkea kameran objektiiveja käyttäen. Siinä vaiheessa olisi sitten varmaankin tietoja jo omista mieltymyksistä ja tavoitteista, jolloin voi harkita pitempiä polttovälejä ja mahdollisesti jotakin entry level CCD-kameraa.

t. Timo-Pekka
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: ER - 04.10.2008, 14:28:57
Tyhmä kysymys: enkö minä saisi sillä kiinteällä jalustalla, järkkärillä ja pitkällä valotuksella näkyviin vain tähtiviiruja?
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Timo Kantola - 04.10.2008, 14:39:48
Lainaus käyttäjältä: ER - 04.10.2008, 14:28:57
Tyhmä kysymys: enkö minä saisi sillä kiinteällä jalustalla, järkkärillä ja pitkällä valotuksella näkyviin vain tähtiviiruja?

Pitää paikkansa - viiruja tulee.
Jos kuvaa kameraoptiikalla sanotaan vaikka 200mm ja alle, niin aika heppoisella seurantajalustalla (jossa jonkinlainen moottoriseuranta) pärjää, kun ottaa 1-2min kuvia. 50mm ja alle , niin valotuksia voi pidentää helposti vaikka 5minuuttiin asti..
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: J-P - 04.10.2008, 16:01:23
hei,

Viiruttomia ja hienoja kuvia saa, kun pitää osavalotukset kurissa.

Polttoväli lyhyt ja valovoima iso! Näin olen rehnyt muutamia linnunratakuvia aiemmin.

Siis, eri asia, kun tähtiviirukuvat!

J-P
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: ER - 04.10.2008, 22:42:31
Kiitokset itse kullekin.

Mikä olisi hyvä sitten hyvä jalusta? Yleisesti kehuttua Manfrottoa on haukuttu tuolla digicamera.netin puolella. Enemmän kehuivat esim. Velbonia. Olisiko teidän nähdäksenne hyvä esimerkiksi tuollainen Velbon Sherpa Pro CF-535 kamerajalusta + Velbon QHD-61Q -yhdistelmä ja erityisesti onko tuollainen "kuulapää" sovelias? http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=28593 (http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=28593) http://www.maitolaituri.tv/product_info.php?products_id=822 (http://www.maitolaituri.tv/product_info.php?products_id=822)

Sitten tästä kamerapuolesta kysymystä kun olen nuppi turvoksissa lukenut aihepiiristä ja muutama vaihtoehto on nostanut päätään. Onko Canon 40D merkittävästi parempi kuin 450D ja missä suhteessa? Vertailutaulukoissa eroa on niin kovin vähän.
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Lauri Kangas - 04.10.2008, 23:34:56
40D:llä ja 450D:llä otettujen kuvien välillä ei voi sanoa olevan suurta eroa. Erot ovat lähinnä kameran kouraansopivuudessa ja käyttömukavuudessa. Jos aiot kuvata myös päivällä, niin 40D:llä kuvaaminen on helpompaa ja mukavampaa, mutta se ei näy lopputuloksessa (paitsi jossain ääritilanteissa). Tähtikuvauksen kannalta tärkeintä lienee, että molemmissa on livekuva.
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: AP - 05.10.2008, 00:29:05
Jalustasta:

Tuo Velbonin Sherpa on varmasti ihan hyvä tuolla kuulapäällä ja vatupassit on kyllä ihan kivat. Itselläni on esimerkiksi Slikin 500dx AMT + Slik 800 kuulapää - Tätä uskallan suositella kaikille. (Hinta suurin piirtein sama).

Kuulapään etu on se, että sen voi kääntää ihan mihin asentoon tahansa todella helposti ja lukitusten salliessa myös kiristää saman tien hyvin yhdellä sormenkääntämällä --Ja kannattaa muistaa tehdä se myös!  :D

T:AP

Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: Kaizu - 05.10.2008, 01:03:12
Jos aloittaisin nyt uudelleen, en asettaisi tavoitteeksi "viirukuvia" vaan foorumin parhaat kuvat. Sitten toteaisin että tarvitsen hyvän jalustan, kaukoputken, kunnon kameran sekä tietokoneita ohjelmistoineen, kuvaaminen kun on välineurheilua. Pelkät välineet eivät riitä mutta ne ovat onnistumisen edellytys, tarvitaan myös osaamista ja kärsivällisyyttä. Kaksi viimeksi mainittua saa (jos saa) ajan kanssa harjoittelemalla. Kunnon välineisiin 1000 tai 1500 Eur ei riitä jos ostaa laitteet kaupasta. Voi säästää turhemmista harrastuksista tai laittaa vähän metsää tai rantatontteja myyntiin ja käyttää rahat kuvauskalustoon. Näin täällä näyttää moni kuvaaja tehneen vaikka nyt suosittelevatkin kameraa kiinteällä jalustalla. Itse olen myös päätynyt samaan tulokseen (kaikenlaisten kokeilujen kautta), hankinnat ovat vielä kesken samoin kuin oppiminenkin.
Kaikkea ei tietenkään tarvitse hankkia kerralla mutta kun perikunta aikanaan ihmettelee minne koko omaisuus on kadonnut joutuu se toteamaan että kunnollisen kaluston hintalapussa vähintään 5 numeroa pilkun vasemmalla puolella eikä ylärajaa ole.

Kaizu
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: AP - 05.10.2008, 02:13:59
Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 05.10.2008, 01:03:12
Jos aloittaisin nyt uudelleen, en asettaisi tavoitteeksi "viirukuvia" vaan foorumin parhaat kuvat.

Kaizu

Genau.

Tähän voisi väliin tällätä, että "Per Aspera Ad Astra" -- Suomennettuna:"Kärsimysten kautta tähtiin"  (Tämä olisi tähtikuvaajille jo ihan ajaton motto) :D :D   --  Omien kokemuksieni mukaan tämä  lausahdus on aika lähellä totuutta tähtikuvien otossa.

Jos nyt itse  oppisin edes tarkentamaan ja valottamaan oikein. Saatika käsittelemään digikuvia.

Nimimerkillä: Valokuvannut emulsiolle jo vuonna -82 (Jupiter & kuut/ RET45/NikonFG/Tri-X prässätty 1600/itse tietysti kehitetty & valotettu paperille ns. suurennuskoneella ihan omin käsin-- Nämä tietokoneet ja CMOS/CCD:t on kyllä ihan yhtä juhlaa!!!)

T:AP
Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: ER - 05.10.2008, 02:46:27
Perhana, tämähän tulee kalliiksi! Lähti tuossa tilaukseen

- Pentax K20D + DA 18-55 mm II + DA 50-200 mm (+ 8GB kortti ja lasien UV-filtterit suojaksi)
- Velbon Sherpa Pro CF-635 kamerajalusta + Velbon QHD-71Q kuulapää

Jatkossa jos löytäisi sitten jonkin halvan mutta hyvän ja valovoimaisen vanhan Pentax-lasin kiinteällä 100-250 mm väännöllä. Ehdotuksia? Nuo zoomiputket eivät ole välttämättä taivaalle niitä parhaita, mutta kun tällä pitäisi kuvata muutakin. Kai. Ja on tämä laitteiston hankkiminen ollut pitempään pinnalla, joten en minä ihan täysin ex tempore tähän lähtenyt.

Otsikko: Vs: Miten aloittaisit tähtikuvauksen puhtaalta pöydältä?
Kirjoitti: -Jarz- - 05.10.2008, 04:14:51
Lainaus käyttäjältä: ER - 05.10.2008, 02:46:27
Perhana, tämähän tulee kalliiksi! Lähti tuossa tilaukseen

- Pentax K20D + DA 18-55 mm II + DA 50-200 mm (+ 8GB kortti ja lasien UV-filtterit suojaksi)
- Velbon Sherpa Pro CF-635 kamerajalusta + Velbon QHD-71Q kuulapää

Jatkossa jos löytäisi sitten jonkin halvan mutta hyvän ja valovoimaisen vanhan Pentax-lasin kiinteällä 100-250 mm väännöllä. Ehdotuksia? Nuo zoomiputket eivät ole välttämättä taivaalle niitä parhaita, mutta kun tällä pitäisi kuvata muutakin. Kai. Ja on tämä laitteiston hankkiminen ollut pitempään pinnalla, joten en minä ihan täysin ex tempore tähän lähtenyt.



Onneksi olkoon hyvästä kamera valinnasta, näin Pentax K10D:n omistajana sanottuna  ;).
Kolmijalalta kuvatessa käyttökelpoisin noista objektiiveista on 18-55mm, sillä polttovälin kasvaessa valotusaikoja on lyhennettävä, ettei tähdistä tulisi viiruja, mikä taas automaattisesti pudottaa himmeimpiä kohteita pois kuvasta. Zoom objektiiveissa lienee lämpötilan vaikutus tarkennukseen hiukan suurempi verrattuna kiinteävälisiin objektiiveihin. Tarkoittaa siis sitä, että eri kuvauslämpötiloissa tuo fokusointikohta vaihtelee. Tähtikuvauksessa onkin ehkä suurimmat pullonkaulat juuri tarkennuksessa ja sitten myöhemmin jalustan seurannassa.

Kyllä tuolla arsenaalilla pitäisi jo saada ihan kelvollisia laajakuvia tähtitaivaasta. Tuosta kamerasta on varmasti iloa myöhemminkin kun/jos ostanet kaukoputken ja alat kuvailemaan polttotasolta tähtitaivasta.

JM