Olen käyttänyt Pixinsightia yli vuoden ajan. Pikkuhiljaa alan oppia sen käytön. Ongelmaksi ja haasteeksi on noussut levytilan riittävyys. Vuoden aikana WBPP-scriptin avulla pinotut kuvat ovat jo täyttäneet 5 TB:n ulkoisen kiintolevyn, vaikka olen yrittänyt poistaa kaiken turhan datan ja epäonnistuneet otokset. Voisiko joku osaavampi neuvoa, mitä kaikkea tietoa voi poistaa vaarantamatta käsiteltyjä kuvia ? Käsitykseni mukaan erityisesti debayered- kansioissa olevat osavalotukset vievät paljon levytilaa. Lisäksi on erilaisia logs- tiedostoja ja prosessitiedostoja pilvin pimein. Toinen vaihtoehto on hankkia 8 TB:n ulkoinen kiintolevy, mutta parin vuoden päästä sekin on tukossa. Myönnän olevani aika epäkäytännöllinen tietojen arkistoinnissa. Toinen ongelma on kameralta siirrettyjen raakakuvien arkistointi toiselle kiintolevylle. Tällä on vaikutusta myös Lightroom Classic- sovellukseen, jossa on revontuli- ja kuukuvia.
Onko projekteina tallessa? Ne vievät ainakin erittäin paljon tilaa. Kun kuva on valmis, niin itse poistan tallennetun projektitiedoston. 1-2 projektitiedostoa olen jättänyt, jotta voin tehdä samoja käsittelyjä eri kuville.
Ei ole juurikaan projekteina tallennettu. Ainoastaan peruskuvakkeet ovat projektina. Vuoden aktiivinen kuvaus vie helposti yhden 5 TB:n ulkoisen kiintolevyn tilan. On vain karsittava heikoimpia kuvia uusien ja parempien tilalta tai sitten vain ostettava yksi uusi 5 TB:n kiintolevy vuodessa. Tämä palvelee myös hajauttamista ja on looginen keino suojata kuvatiedostot.