Kirjoitellaanpas tänne hieman omista optiikan tekoon liittyvistä projekteista. En tosiaan ole ainuttakaan peiliä vielä hionut ja muutenkin projekti on rönsyillyt viimeisen vuoden aikana melkoisesti erilaisiin sivuhaaroihin.
Nyt kuitenkin tormistauduin ja aloin rakentelemaan omaa peilin hiomakonetta. Pöydälle sopii noin 55 senttinen aihio pyörimään, mutta ensimmäiseksi olisi tarkoitus hioa 25cm planeettaputki johon aihion ostin Teknofokukselta. Kenties jotakin f/12 aukkosuhteen luokkaa, mutta tässä vaiheessa en aseta edes tavoitteeksi saada valmista peiliä millään aukkosuhteella. Ensisijainen tavoite on oppia ja saada mieleistä puuhaa iltoihin. :azn:
Ensin on kuitenkin tehtävä kone valmiiksi. Runkoon olen käyttänyt vähän kaikenlaista härpäkettä vanhasta lipputangon jalaksesta lähtien ja hitsaillut niitä kasaan pöydäksi jossa on pyörivä metallinen kiekko. Laakerointina peräkärrin napa. Seuraavaksi pitäisi tehdä työkaluvarret joista ensimmäinen onkin jo työn alla. Ajatuksena olisi että peilin pyöritys sekä X ja Y liike työkalulle olisivat toisistaan riippumattomia ja kierrosnopeuden voi jokaiselle säätää erikseen PWM:llä.
Untitled.jpg
222.jpg
Sivuprojektina olen värkännyt Bath -interferometria sekä Ronchi mittalaitetta jotka molemmat tulevat itse tehtyyn XYZ hienoliikuntaan kiinni. Tämä liikuntamekanismi on sitten köytetty sairaalan roskalavalta dyykattuun stereomikroskoopin jalkaan jotta sitä voi kätevästi rullailla haluttuun paikkaan. Pystysuunnassa koko laitetta voi siirtää noin metrin verran ja se on tasapainotettu vastapainon avulla.
Ronchin sainkin jo toimimaan eilen, mutta Bathissa on vielä jokin ongelma joka aiheuttaa laserdiodin valoon jotakin ihmeellistä spekleä tai kohinaa. Vaihdoin diodin uuteen, mutta vielä on työn alla selvittää parantuiko tulos.
photo_2026-04-25_02-11-45.jpg
Tämmöisiä mietteitä täällä, kirjoittelen lisää jahka aihetta on.
No nyt on kunnon polttoväliä suunnitteella!
FigureXP sanoo, että 10" f/12 -peili olisi jo pallona vähän yli 35 nanometrin päässä ideaalipinnasta, eli käsittääkseni noin 1/15 lambda (ja 1/7,63 wavefront)... :cheesy:
Siksipä juuri alkuun olisikin ajatuksena tehdä "helppo" peili. Yritän toki parabolisen tehdä siitä, mutta pallopinnan tekemisellä pääsen jo hyvin lähelle haluttua lopputulosta.
Mahdollisesti kiinnostaisi myös kovasti oman referenssiflatin teko taidon karttuessa. Se tosin on sitten ihan eri luokan projekti kuin mihin allekirjoittanut tällä taitotasolla kykenee. Pienin askelin..