Komeettahavaitsijoille on näkyvissä tai tulossa pari huomionarvoista komeettaa
C/2025 A6 (Lemmon) näkyy jo vaikkakin hiukan matalalla pohjoisella taivaalla. Tällä hetkellä se liikkuu lähellä Iso karhon takajalkaa, jos etenee Ajokoirine kautta (lähellä Cor Carolia 16.10.) Karhunvartijaan (kulkee kuvion keskivaiheilta) Käärmeen päähän ja edelleen Käärmeenkantajaa. Kohde on noin lokakuun 20. päivän tienoille sirkumpolaarinen, pohjoisempana Suomessa hiukan pitempään. Kuitenkin pohjoisessa ollessaan se käy melko matalalla. Sitä voi seurata ilta- ja aamutaivaalla. Aamutaivaalta se kadonnee noin 25.10. tienoilla, iltataivaalla on löydettävissä vielä ainakin marraskuun ensimmäiselle viikolle. Sitä kannattaa yrittää havaita niin pitkää kuin korkeus ja elongaation Auringosta antaa myöten.
Komeetta on juuri kirkastunut 5,5 magnitudin paremmalle puolelle eli saattaisi alkaa jo näkyä pimeissä olosuhteissa paljain silminkin. Komeetan arvioitu maksimikirkkaus on noin 3,5 mag loka-marraskuun vaiheessa. Ennuste on hiukan laskenut vajaasta 2,5 magnitudista, mutta aika maltillisesti. Tämän hetken havainnot näyttäisivät siltä, että kirkkaus kehittyy ihan ennusteessaan.
Ursan lehdistötiedote julkaistiin alkuviikosta: https://www.ursa.fi/lemmon.html
Muita hyödyllisiä seurattavia sivuja ovat:
https://astro.vanbuitenen.nl/comet/2025A6
https://www.cobs.si/ ja https://www.cobs.si/comet/2606/
http://www.aerith.net/comet/catalog/2025A6/2025A6.html
C/2025 R2 (SWAN) on tällä hetkellä maksimissaan noin 6 mag. Valitettavasti sen deklinaatio ja paikka Aurinkoon nähden on jossain määrin epäedullinen. Se on parhaillaan Skorpionissa, mutta nousee sieltä Käärmeenkantajan, Käärmeen hännän kautta Kilpeen. Se voisi alkaa näkymään noin 20.10. tienoilla iltataivaalla. Tällöin se liikkuu Kotkan alaosissa. Toki sitä voi yrittää jo aiemminkin matalammalta. Elongaatio Auringosta antaa kyllä tällä varaa. Komeetan reitti jatkuu Vesimieheen ja marraskuulla Kaloihin.
Lokakuun 20. päivän tienoilla sen kirkkaus on mallista riippuen 6,5 .. 7,0 mag. Marraskuun alkuun mennessä kirkkaus luokkaa 7,5 .. 8.0 mag. Joulukuun alkuun kirkkaus on painunut 11 magnitudiin.
Seurattavia sivuja:
https://astro.vanbuitenen.nl/comet/2025R2
https://cobs.si/comet/2659/
http://www.aerith.net/comet/catalog/2025R2/2025R2.html
Kummastakin komeetasta kannattaa tehdä havaintoja kuvaamalla, CCD-fotometrialla sekä visuaalisesti.
Hip hei! Lemmon juuri bongattu Tyrnävällä kotipihaltani. Ison karhun takakoipi ei juuri eroittunut valosaasteen vaalentamalta pohjoistaivaalta, mutta Otavan kauhan nurkasta kun alkoi kiikaroimsan alaspäin, ututuhnu ilmestyi näkökenttää.
Hip hei! Lemmon juuri bongattu Tyrnävällä kotipihaltani. Ison karhun takakoipi ei juuri eroittunut valosaasteen vaalentamalta pohjoistaivaalta, mutta Otavan kauhan nurkasta kun alkoi kiikaroimsan alaspäin, ututuhnu ilmestyi näkökenttään.
SAA POISTAA, TUPLAPOSTAUS
Matalalla on mut jotain tarttu kennolle. A6 Lemmon
(https://cithastro.kuvat.fi/kuvat/A6_Lemmon_100pros.jpg?img=medium)
3x 300s asi 294mc, redcat 250
Edit: uusi yritys
Päivitystietoa komeetoista C/2025 A6 (Lemmon) ja C/2025 R2 (SWAN)
C/2025 A6 (Lemmon) on tällä hetkellä kirkkautta 4,5 .. 5,0 mag. Komeetan pää näkyy jo pimeissä olosuhteissa paljain silminkin. Pyrstöä on havaittu valokuvissa jo useita asteita, visuaalihavainnoissa puolesta pariin asteeseen. Koma on melko tiivis ja suhteellisen keskittynyt. DC-arvo on noin 5..7 (asteikko 0–9).
Havaintojen lisääntyessä maksimikirkkausennuste on hiukan laskenut. Komeetan arvioidaan olevan parhaimmillaan noin 4 mag lokakuun viimeisinä päivinä.
Komeetta saattaisi olla havaittavissa hyvin vielä marraskuun ensimmäiselle viikolle, jolloin kirkkaus on vielä 5 mag paremmalla puolella. Tämän jälkeen elongaatio Aurinkoon sekä korkeus horisontista alkaa pienentyä liikaa.
C/2025 R2 (SWAN) on tällä hetkellä noin 6,0 magnitudia. Elongaatio on reilut 60° Auringosta. Deklinaatio on vielä noin –14° ja illansuussa astronomisen hämärän päättyessä komeetta lounaassa noin 8° korkeudella (etelärannikolla), joten sitä voisi yrittää jo havaita. Deklinaatio kasvaa melko nopeasti. CCD-havainnoissa on nähty puolisen astetta pyrstöä, visuaalisissa vähemmän.
Marraskuun alussa kirkkauden ennustetaan tippuvan 7,5 magnitudiin, jolloin deklinaatio on jo –1° luokkaa. Tällöin astronomisen hämärän päättyessä komeetta on etelässä liki 30 asteen korkeudella. Kasvava Kuu alkaa kyllä lokakuun lopulta haitata havaintoja. Komeetta kuitenkin nousee koko ajan ylemmäs, vaikka himmeneekin. Se on kuvaajien saavutettavissa pitkälle loppuvuoteen. Vuoden lopussa se on hiipunut noin 12 magnitudiin.
Seuraamme tilannetta.
-VeikkoM
Ohessa Lemmon kuvattuna pe 17.10.2025 alkuyöstä.
Ohessa oma vaatimaton otokseni, Lemmon, 16.10.2025, Seestar S30, valotusta vaivaiset 36x10s.
Tilannekatsausta:
C/2025 A6 (Lemmon):- kirkkaus tällä hetkellä 3,5 .. 4,5 mag, mikä uumoilee että kirkastuisi hiukan 4 magnitudin paremmalle puolelle lähipäivinä
- komeetan pää näkyy pimeissä olosuhteissa paljain silminkin, ei kuitenkaan valosaasteissa kaupunkiolosuhteissa
- koman tiivistymisaste on ehkä 6,5 .. 7 (asteikoilla 0–9)
- visuaalihavainnoissa on erotettu viime päivinä pyrstöä asteesta muutamaan asteeseen, pyrstön suunta on kääntynyt jo yli pohjoissuunnan (PA ~ 20°)
- valokuvissa näkyy pitkä kaasupyrstö ja vähän himmeämpi kaartuva pölypyrstö
C/2025 R2 (SWAN):- on vielä matalalla, joten kannattaa havaita heti illan pimennyttyä; mutta on jo havaittavissa, jopa kiikarilla pimeässä
- kirkkaus edelleen 6,0 mag tuntumassa
- koma luokkaa 10–15', tiivistymisaste noin DC = 5
- visuaalihavainnoissa ei ole juurikaan nähty pyrstöä, CCD-havainnoissa toistakymmentä kaariminuuttia.
Kolmanneksi kirkkaus komeetta on
C/2025 K1 (ATLAS), joka on luokkaa 10,5 mag. On aamutaivaalla Neitsyessä vielä melko matalalla. Nousee pikku hiljaa korkeammalle, mutta himmenemässä.
-VeikkoM
Seurattavia sivuja:
C/2025 A6 (Lemmon):
https://astro.vanbuitenen.nl/comet/2025A6
https://cobs.si/comet/2606/
http://www.aerith.net/comet/catalog/2025A6/2025A6.html
https://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/6629259/observation_start_time/
C/2025 R2 (SWAN):
https://astro.vanbuitenen.nl/comet/2025R2
https://cobs.si/comet/2659/
http://www.aerith.net/comet/catalog/2025R2/2025R2.html
https://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/6668690/observation_start_time/
https://spaceweathergallery2.com/index.php?title=comet
Tiistaina epätarkennusmenetelmällä 8x42 kiikareilla Lemmonin kirkkaus tuntui vastaavan melko tarkkaan σ Boo (4.47 mag). Helposti näkyi paljain silmin SQM 20.60 olosuhteista.
En ole itse FB:ssä enkä missään Metan jutussa mutta näin veljeltä miten Aleksi Ruotsila Jyväskylästä oli pistänyt Threatsiin henkeäsalpaavan hienoja elokuvia komeetasta, miten pölytihentymät liikkuu poispäin jne. (Googlaten myös ilmeisesti Instagramissakin.)
Lainaus käyttäjältä: mrkat - 28.10.2025, 01:14:20En ole itse FB:ssä enkä missään Metan jutussa mutta näin veljeltä miten Aleksi Ruotsila Jyväskylästä oli pistänyt Threatsiin henkeäsalpaavan hienoja elokuvia komeetasta, miten pölytihentymät liikkuu poispäin jne. (Googlaten myös ilmeisesti Instagramissakin.)
https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/138956
https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/138825
Muutaman hyvän kiikarihavainnon tein Lemmonista lokakuun puolenvälin tienoilla, sen jälkeen taivas on pysynyt tukevasti pilvessä.
Kiva, kun tällä palstalla on edes vähän eloa, meidän naamakirjavihaajien mahdollisuudet nettikeskusteluun vähenevät jatkuvasti.