Aloitetaampa tällainen ketju TP-Link Tapo kameroista. Aloitus tänne Meteorit ja Meteoriitit osioon siksi että tulin ostaneeksi C325WB kameran nimenomaa meteoreiden kuvaamiseen.
Ja otsikkokin tuli siitä että innostun helposti uusista kameroista ja ennen kuin huomaankaan olen jo tilannut. Sitten kun se on kädessä, ihmettelen että mitähän tällä tekisi.
No pikkupoika sisälläni käskee tutkimaan mitä sisältä löytyy joten tässä on vain Tapo-taivas rajana.
Alunperin tarkoitus oli vaihtaa kameran linssi laajakulmaan mutta osoittautuikin mahdottomaksi kun kameran linssisovitteen kierre on joku M16 tjms. ja minulta löytyy vain M12 kierteellä olevia linssejä. No, kun tulin avanneeksi kameran niin sitä rassatessa sitten särötin IR-suotimen reunaa joten se sai lähteä siinä samalla. Linssi oli kiinni sovitteessa jollakin töhnällä ja sain sen irti kevyesti rappaamalla. Siten sain fokuksen uudelleen (lähes) kohdalleen. Vaatii vielä vähän säätämistä. IR-suotimen poisto kyllä paransi huomattavasti tähtien määrää kuvassa. Ei se nyt muutenkaan ollut huono. Kuvasta kylläkin tuli vähän violetti mutta se ei meteorikuvissa haittaa. https://1drv.ms/v/c/b6cc5db9ad36ef5c/ERfwaygVIr9NoCzPP5XEdAkB7sMziJ1LNG6KugWIVJldHQ?e=mIjx0q (https://1drv.ms/v/c/b6cc5db9ad36ef5c/ERfwaygVIr9NoCzPP5XEdAkB7sMziJ1LNG6KugWIVJldHQ?e=mIjx0q)
Videon resoluutio 2688x1520 / 13fps.
Kuvan punainen sävy myös kertonee lisääntyneestä herkkyydestä, joka osin ulottuisi myös arviolta 400...650nm alueelle. Kokeilitko, näkyykö tuolla kameralla esim pimeässä kuvatessa juotoskolvin kuumaa kärkeä, tms kohde joka on riittävän kuuma mutta ei punahehkussa vielä ?
Kävi myös mielessäni, että toimisiko tuo kamera kesällä tulipallojen kuvaamiseen, jos on siinä linssin edessä lisäksi IR-pass kalvo kiinni? Sellainen joka päästää esim yli 700nm läpi. Minulla oli jonkin aikaa omassa watec910 kamerassa tuollainen kalvo, mutta kesätulipalloja ei vielä saanut kiinni. Mailivaihdossa aikanaan, kerrottiin että IR pass kalvolla saisi suhdetta taustataivaan oman spektrin ja tulipallojen spektrin et spektriviivojen välillä parannettua...
Tietojen mukaan kamerassa olisi langattoman lisäksi myös perinteinen ethernet liitäntä. Tukeeko se PoE tehossyöttöä ? Kuinka selviytyy pakkasesta, tuleeko talvella kuuraa etuosaan? Kuvien perusteella siinä olisi jokin kaareva muovikupu linssin edessä.
Kyllä vaan, jos kamerassa riittää herkkyyttä IR-alueella niin IR-pass suotimella voisi saada kesäaikaan parempaan hyötysuhdetta aikaan.
Vaikka itse olen jo ikämiehiä niin lapsi sisälläni innostui.
Huomasin että ko kamera on tarjouksessa parhaillaan.
Olisiko tämä siis hyvä vai onko parempia hinta/laatusuhteen kameroita?
En ole mitään kummempia testejä tehnyt. Näyttää ainakin hyvin nappaavan himmeätkin/lyhyet tähdenlennot. Käytän kamerassa 128gt muistikorttia johon sopii n. 10 päivän 2K QHD pimeänajan tallennukset.
Noiden kameroiden oma liikkeentunnistus ei varmaan osaa reagoida taivaan tapahtumiin?
Kyllä tuo meteori joka oli linkissä on automaattitunnistuksen nappaama. Muut ei ole laukaisseet tunnistusta. Pitää olla riittävän kirkas ja pitkäkestoinen.
Hommasin tuon saman kameran ja vaikuttaa kyllä hyvältä laitteelta. Kamerassa on valovoimainen f/1.0 linssi, joka tuntuu piirtävän myös riittävän hyvin. Kameran kenno on myös herkkä.
Sain napattua ensimmäisen kirkkaammaan tulipallonkin.
video (https://www.taivaanvahti.fi/images/uploads/202501/130532_271b748b2f68d310d84f0dfba918ee74.mp4)
Tuntui kehittävän myös riittävästi lämpöä että linssi pysyi viime yönä -16C lämpötilassa huurteettomana.
Jäi vielä itselleni asia auki, tukeeko kamera ns peruskonfausta ilman mobiili applikaatiota ? TP link saitilla oli mainittu Android ja IOs sovellukset. Tarkoitan lähinnä sitä, että saako kameran IP allokaation automaattisesti päälle ja sitten esim nettiselaimelle kiinni kameraan asetuksia muuttamaan ?
Pitänee ehkä vielä harkita tätäkin kameraa. Omalla NAS levyn valmistajalla olisi ns valvontakamera softassa tuki tälle TP link tapo kameralle. Todennäköisesti siitä lisenssistä joutuu hieman maksamaan. Vai saako tuosta kamerasta videota talteen (NAS toimisi ns DVR tallentimena), kameran oman käyttöliittymän avulla ?
En osaa noihin vastata, ehkä joku muu käyttäjä?
https://www.tp-link.com/us/support/faq/2680/
https://www.tp-link.com/fi/home-networking/cloud-camera/tapo-c325wb/#sell-point
Tämän tiedon mukaan
https://community.tp-link.com/en/smart-home/forum/topic/652710?replyId=1454832
DVR (tarkoittanee myös NVR?) tuki olisi lisätty Tapon sovelluksen asetuksiin noin kuukausi sitten.
Kesällä kun testailin Tapoa Milesightin NVR-purkin kanssa, en muistaakseni saanut kuvaa suoraan näkymään. Aika ja into loppuivat sitten kesken, kun AllSky7 tuli hommattua. Kuvan laatu ei ainakaan häviä Tapolle.
Minulla on joutilas Tapo C325WB, jos haluat lainata testiin tai ostaa pois edullisesti.
Hommasin pari kappaletta AllSky7:n käyttämiä kameroita:
Webcam 1080P Hd Sony Imx307 Goke Gk7205V210 Ipc F0.95 Starlight Lens Icsee Onvif Human Face Detection 25Fps Video Surveillance
www.aliexpress.com/item/1005006053365252.html
Optioiden kanssa pitää olla tarkkana: "with 48 V POE Cable" + "4 mm lens" (kuvakulma n. 80 x 45 astetta)
'12 V cable' on muuten sama, mutta 12 V virransyötön liitin on erillinen. En ole testannut meneekö PoE siitä versiosta läpi, saattaa mennäkin.
Ne näyttävät suoraan kuvan em. NVR-purkissa PoE-kaapelin kautta. Suojakotelon tai kuvun niille joutuu tavalla tai toisella värkkäämään. Idea on liittää muutama kamera suojakoteloon ulos sijoitetun PoE-hubin kautta. Ylös katolle menee sitten vain yksi LAN-kaapeli + hubin tasavirtajännite. Saa nähdä löytyykö toimivaa PoE-hubi > NVR-kombinaatiota, jos yhden portin kautta pitäisi siirtää useamman kameran kuvat.
Ilmeisesti myös GMN-verkko on siirtymässä IMX307 aikaan. Heillä on vähän eri malli ja linssit ostavat ehkä laatuvaihtelun vuoksi erikseen. Linkattua versiota saa useamman kuin yhden kappaleen kerralla. Lisäksi sille löytyy myös avoimen lähdekoodin firmis
openipc.org/cameras/vendors/goke/socs/gk7205v210
Tuoreimpaan RMS-softaan
globalmeteornetwork.groups.io/g/main/topic/rms_code_update_december_16/110154028
saa nyt paremman videotallennuksen, jos konetehoa löytyy tarpeeksi.
NVR tallentaa kyllä, mutta ne pitäisi myös ehtiä käymään läpi. Sen takia RMS on kiinnostava vaihtoehto.
Irrallisilla kameroilla voi paremmin suojautua valosaasteelta, lumelta tai lisätä ylimääräisiä moduuleja esim. valaisevia yöpilviä, helmiäisiä tai muita kapeammasta / laajemmasta kuvakulmasta hyötyviä ilmiöitä varten. Infrapuna, kameran mallin vaihto paremmalla dynamiikalla varustettuun, spektrihila, HDR jne ovat mielenkiintoisia optioita (haaveita?). Mahdollisuuksia avautuu paljon, mutta värkkäämistä siinä riittää.
Sinänsä AllSky7 on toiminut erittäin luotettavasti, enkä ole siitä luopumassa. Kirkkaisiin revontuliin ja helmiäispilviin ei IMX307-kennon dynamiikka oikein riitä. Meteorien automaattinen tunnistus sillä ottaa aikaa. Lähdekoodi ei ole avointa, vaikkakin luettavissa koneelta.
Yt. Pekka Kangas
Revontulikamerana tämä Tapo toimii todella hyvin ja ir-suotimen poisto lisäsi herkkyyttä. Tosin revontulien kyseessä ollessa värien niukkuus vie vähän viehätystä.
Pari uutta Tapoa on saapunut mutta en ole vielä ehtinyt perehtymään tarkemmin. Porukat näyttää täällä käyttävän Contacam ohjelmaa. Mikälaisilla kokemuksilla?
Tällaisen maston rakensin mökille toissapäivänä.
40 mm alumiiniputkesta tein maston. Suunittelin ja tulostin kuution putken päähän.
Sinne mahtuu hyvin verkkokaapelien liittimet ja dc kaapelit ( 9 V ), jokaiselle kameralle tulee oma sähkön syöttö. Alumiiniputken sisällä kaapelit pysyvät suojassa.
Lännen suuntaan mökillä on mäki ja korkeat männyt. siksi sen puoleinen kamera osoittaa suoraan ylös.
Taivaanvahdissa yksi meteori ( 27.09.2025 ).
https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/138102 (https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/138102)
Nyt vielä pitää harjoitella ContaCamin käyttöä.
Terveisin: Jari Nuutinen
Terve,
Kävin ostamassa viidennen Tapo C325WB:n kaupasta. Kotona kun avasin laatikon, huomasin tämähän on V2 versio.
Tässä on POE mahdollisuus. Mukana tuli myös oma virtalähde, jos sitä haluaa käyttää.
V1:ssä on F1.0 linssi ja V2:ssa samoin F1.0.
V1:ssä sensori on 1/1.78" kun taas V2:ssa se on 1/1.88".
Huomenna ajattelin pitää vapaapäivän, mutta tässähän täytyy lähteä kokeilemaan tätä V2 versiota.
Eli huomenna kaupan kautta hakemaan 30 metrin verkkokaapeli ja kytkin jossa on poe syöttö.
Terveisin Jari Nuutinen
Tervehdys
Eilen illalla kokeilin C325WB V2 versiota mökillä.
Kuvat kertovat kaiken. Eivät sovi meteorikuvaukseen, ainakaan vielä.
Ellei halua kuvata harmaan sävyillä.
Maailmalla ovat harrastajat olleet tohkeissaan tästä kamerasta.
TP-Linkille ovat lähettäneet pajon muutosehdotuksia.
Ovat luvanneet miettiä uutta päivitystä, tulee kun ehtivät.
Nämähän ovat kuitenkin tarkoitettu vahtikameroiksi.
Joten jätän tämän kameran tolppaan odottamaan mahdollista päivitystä.
POE toimii kuitenkin tosi hyvin.
Terveisin Jari Nuutinen
Ps. tuo infrapunatila kuvassa oikealla oleva valkoinen viiru on hämähäkin lentosiima.
Hei.
Itselleni tuli juuri toinen c324WB versio 1.
Olen siis tyytyväinen kameran helppouteen. Vielä pitää vaan saada meteoreiden jäljet automaattisesti talteen jotenkin. Se taas ei taidakkaan olla niin helppoa.
T. Pekka
Asetuksista:
HDR pois päältä
Videon laatu: 2KQHD
Linja ylitys: päällä, 4 linjaa
Tallennus muistikortille 24/7
Mitä muuta?
Terve Pekka,
Minulla on samat asetukset Tapo:ssa. Lisäksi käytän Täysväritilaa, valonheittimet on teipattu mustalla teipillä. Lentäväiset ei tule linssiluteiksi, tosin kohta on liian kylmä niillekkin.
Käytän ContaCamia neljän kameran jatkuvaan tallentamiseen, kello 19:00 aamuuan 07:00.
Eilen illalla katselin livenä kameroita ContaCamin kautta kun Pohjoisen kamerassa viuhahti tulipallo.
Katsoin heti ContaCamin Pohjoisen kameran alihakemistosta tuliko lento talten. Samalla Tapo lähetti puhelimeen Pohjoisen kameran "Linjan ylitys havainnon".
Kyllä Tapo huomaa ainakin tämän kirkkauden viuhahtelijoita. Tässä linkki Tulipalloon.
https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/139146 (https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/139146)
Jari Nuutinen, Koski Tl
Jari. Miten tuo Contacam toimii? Tai siis mitä se vaatii toimiakseen Tapon kanssa?
Terve Pekka,
Tässä pieni ohje, katsotaan myöhemmin jos tulee lisää kysyttävää.
ContaCam toimii Tapo appsin rinnalla, se hakee videota suoraan kameran IP-osoitteen kautta.
Molemmat voivat toimia yhtaikaa, eivät häiritse toisiaan.
Tapo appsissa sinun täytyy ensin mennä kameran Asetuksiin – Lisäasetukset – Kameratili, siellä kirjoitat kameralle Käyttäjätunnuksen ja Salasanan. Laita nämä muistiin. Nyt voit kameran ip-osoitetta hyväksi käyttäen kirjautua kameratiliin kolmannen osapuolen ohjelmiin. Kameran ip-osoite löytyy Laitteen astukset – Laitteen tiedot.
Kun olet asentanut tietokoneelle ContaCamin, pitää tehdä kaikenlaista pientä.
Avaa ContaCam, mene ylärivillä Camera asetuksiin. Camera – Network/ IP Camera.
Esiin tulee pieni taulu. Laita Tapo kameran IP-osoite Camera IP kohtaan. Camera Port – 554.
Sitten etsit Camera Maker an Protocol alasvedosta TP-Link Tapo (RTSP ).
Camera Login – User Name Tapo kameratilin Käyttäjätunnus ja Password. Paina OK.
Nyt pitäisi kameran kuva tulla näkyviin. Jos sinulla on useampi kamera, tee tämä kaikille kameroille.
Sitten, yläriviltä valitse Settings -Global Settings. Tässä voit asentaa täpin kohtaan Start with Windows, käynnistyy taustalle vaikka sähkökatkon jälkeen.
Parent Directory of all Cameras, laita linkkitieto kohtaa johon haluat laittaa mp4 videot.
Tee alihakemisto valmiiksi, vaikka C:\Meteorit.
Ohjelma luo joka päivälle oman alihakemiston. Jos sinulla on monta kameraa, kullekkin tulee IP-osoitteen nimen mukainen alihakemisto.
Muihin kohtiin ei tarvitse koskea, OK ja menoksi.
Alakerran riviltä jossa on pieni vihreä neliö, voit poistaa turhat merkinnät. Enable frame stamps kohdasta väkänen pois, nyt pitäisi näkyä vain Tapon tiedot.
Alakerran punaisen pisteen takaa löytyy Continuous REC, jatkuvaan tallentamiseen.
Motion REC, asetuksilla voi yrittää saalistaa tähdenlentoja.
View RECs in File Explorer, tämän kautta voit mennä suoraan tallenteisiin.
Alarivin punaisen ruudukon takana, REC motition zones (for testin), voit testata kuinka paljon kameran kuvassa on häiritseviä elementtejä. Poista tämä täppi testin jälkeen, jottei tallenteisiin tule ylimääräistä.
Nyt kun tiedät missä heiluu puu tai pensas, voit maskata esimerkiksi Draw active zones (5% main sensitivity), ne kohdat pois. Huomaa myös kuvaruudun yläpuolelle oleva Tapon kello, minuutit ja sekunnit vipeltävät, tulee virheilmoituksia. Muista ottaa täppi pois kun et tarvitse maskaus piirtoa enää, muteen tulee videolle hassuja neliöitä.
Jari Nuutinen, KoskiTl
Onko joku käyttänyt tätä ContaCamia etänä? Käsittääkseni siinä pitää tehdä jotain säätöjä reitittimen kanssa.
Ainakin minun C325WB v2 antaa niin rumaa värikuvaa pimeässä, ettei sitä viitsi käyttää. Ilmeisesti pakkausalgoritmi on se ongelma, mutta en tiedä johtuuko se siitä, että käytän kameraa etänä.
Terve Jarmo,
Jos katsot tämän keskustelun edellistä sivua, siellä on minun testi C325WB V2:sta.
Ei todellakaan toimi meteorikuvauksessa. Jos mahdollista käy vaihtamassa Versioon 1.
Versiossa 2 on POE, mutta ei muuta hyvää.
Hassua kun versioinnin pitäisi minun mukaan tuottaa aina parannuksia...
Sattuneesta syystä minun piti tulla kaupunkiasuntoon tänne Halikkoon. Nyt Mökillä, Koski Tl, on vain pöytäkone verkossa.
Siihen on liitetty 4 C325WB kameraa. Pc:ssä pyörii ContaCam.
Olen sinne TeamViewerin kanssa yhteydessä. Pelaa hyvin. Etänä voin editoida parhaat mp4:t ja tuoda Taivaanvahtiin.
Terveisin Jari Nuutinen