Uutinen jo parin viikon takaa. En ole ainakaan huomannut, että tästä olisi ollut puhetta foorumilla. Royal Observatory Greenwich:n nettisivuilla on tämän vuoden voittajat (ja menneidenkin vuosien satoa). Hienoja kuvia ilman muuta, ei itselleni kuitenkaan tullut sellaista "aivan mieletön" tunnetta. Täällä meidän foorumillakin näkee niin uskomattomia kuvia.
Ensi vuonna haluaisin nähdä jonkun suomalaisen harrastajan kuvan palkittujen joukossa. Alkakaas valkkaamaan, tai ottamaan, kuvia ensi vuoden kilpailuun. Täältä löytyy kyllä useampi kaveri, joiden kuvat on aivan kansainvälistä huiputasoa.
Petri
Hienoja kuvia, mutta tosiaan ei yhtään varsinaista huippukuvaa joita täälläkin näkee.
Mutta lottoarvontoja nämä tähtikuvakilpailut ja lehtien tähtikuvapalstat tuntuvat usein olevan muutenkin.
Olen parina vuona ottanut osaa ja päässyt loppukilpailuunkin. Voittajat kuitenkin poikkeuksetta löytyvät joukosta, joka kuvaa huippulaitteilla ihanneoloista, ymmärrettävästi, kun säälipisteitä ei jaeta.
Voittaja-aiheet ovat olleet ehkä vähän "tylsiä", tarkoitan siis paljon kuvattuja ja tunnettuja, kuten tänä vuonna M51 ja aiemmin Hevosenpääsumu. Aion kyllä osallistua jatkossakin.
J-P
Enpä usko J-P, että jos noita sun kuvia alettais täällä (tai missään muualla) porukalla pisteyttämään niin kenellekään tulisi mieleen niille säälipisteitä jakaa. Mutta se on tietysti totta, että meitä ei täällä koti Suomessa olosuhteilla hemmotella.
Ja sen kun omakohtaisesti tietää, sun ja muiden meidän huippukuvaajien kuvia osaa vielä arvostaa entisestään. Ilman säälin häivää.
Se on tietysti myönnettävä, että kyllä nämä säät ja olosuhteet joskus ottaa päähän ja aika usein vielä enemmän.
Petri
Muokkaus: hiukan epäselvä lause muutettu ymmärrettävämmäksi.
Tuossa vielä linkki tämän vuoden kuvasatoon: http://www.rmg.co.uk/visit/exhibitions/astronomy-photographer-of-the-year/2012-winners/deep-space/ (http://www.rmg.co.uk/visit/exhibitions/astronomy-photographer-of-the-year/2012-winners/deep-space/)