Niin onko kellään kokemusta tälläisesta taikka 500mm/F8 pienemmästä tähti., planeettakuvauksessa, putki saapui eilen ja nyt odottelen vain hyviä kelejä testaukseen, kuu pääasiallisena kohteena ensin.
Myöhemmin voisi kokeilla sitä myös pienenä kaukopåutkena jos löytäisi okulaarisovitteen siihen
Hannu
Muistankos oikein että Sampan telerööreissä on T2-kierre vakiona? Jos näin on, niin okulaarisovitteita löytyy ihan valmiina melkein mistä vaan astrotarvikekaupoista.
Muistit oikein T2-canon sovitin tartti tilata mukaan
Hannu
Tänhän saapu Samyangin 800mm f/8, sekä 500mm f/6,3 -maksutov obiskat. Luonnossa massiivisempia kapistuksia ;) Kädet syyhyää päästä kokeileen. Ahneuksissani otin vielä 2xpolttiksen pidentäjän, vaikka croppikennosella kerroin on jo muutenkin 1,6x. Eihän tuo paljoa toki maksanu ja saattaa olla tarpeellinen kesäajan aurinkokuvauksessa. Noin ensinäkemältä olin positiivisesti yllättynyt noiden kakkuloiden mekaanisesta laadusta, eteenkin hintaansa nähden.
-Mikko-
Ensimmäisiä kokeiluja kuusta raakakuva ei millaan lailla käsitelty
http://metu.1g.fi/kuvat/avaruus/kuu+.JPG
Hannu
Tarkempi tutkiskelu sisälsi pettymyksen tarkennusmekanismissä. Kakkulan keskellä oleva, ulkoista "habitusta" hallitseva tarkennusrengas antaa ymmärtää, että se pyörisi erikseen muusta rungosta, mutta ei. Tarkennusrengas pyörittää koko kakkulaa, lukuunottamatta rungon tyven ensimmäistä vajaata senttiä T2 -liitännästä. Tämä on mielestäni hyvin erikoinen ratkaisu, huomioonottaen, että kyseessä on lähes kilon molkura, eikä kakkulan runko liity suoraan kamerarunkoon, eikä tarkennusmekanismista johtuen kakkulan etuosaan voi laittaa jalustakiinnityspantaa. Jos väliin laitetaan vielä polttovälin lyhentäjä -tai tuplaaja, on rasitus varmasti erityisen kova, ellei peräti kestämätön?
Minulla on liimapuusta tehdyt jalustapannat ja ajattelin kokeilla kuulalaakeroida jalustapannan puolikkaat. Tällöin kakkulan etuosaan sijoitettu jalustapanta sallisi kakkulan pyörimisen, mutta ottaisi taakkaa pois kamerarungolta. Mitä muita ratkaisumalleja olisi, vai onko huoleni kestämättömyydestä aiheeton?
-Mikko-
Sain itsekin tuon putken kouraan pari päivää sitten, hintaan nähden laadukkaan oloinen.
Ainoa asia mikä ihmetyttää on T2/Canon adapteri, lonksuu, mutta ongelma on ilmeiseti canonin EOS-runkojen uuden pajonetin tyhmästä toteutuksesta (vanha canon obtiikan kiinnitys oli "itse kiristyvä")!!
Ajattelin itse tehdä siihen kapeaan "T2-pään renkaaseen" kiinnityspannan jolla saan koko setin kiinni jalustaan.
Samaan asetelmaan voisi miettiä fokusoinnin säätömekanismin...
Tuo T2 rinkuloiden lonksunta on tuttua myös nikonin renkaassa. Kamera kiertyy noin millimetrin eestaas.
Itse T2-rinkulassa on kiristysruuvit joilla sen kloksunnan saa kurii, mutta canonin bajonetti on ongelma.
Sain kun sainkin jalustapannan tukevasti obiskan tyveen. Asiaa auttoi ratkaisevasti, että jalustapanta oli puinen ja ikäänkuin "pureutui" obiskan peltirunkoon.
Onko kellään kokemusta, millä tienoin ko. obiskan tarkennus on (asteikolla), jotta osaan laittaa esiasetuksen lähelle oikeaa, moottoritarkennusta rakentaessa?
Kiitos kun jaksat vastata!
-Mikko-
Lainaus käyttäjältä: hant69 - 29.04.2012, 21:51:03
Ensimmäisiä kokeiluja kuusta raakakuva ei millaan lailla käsitelty
http://metu.1g.fi/kuvat/avaruus/kuu+.JPG
Hannu
Mikä oli tarkennus asteikolla tässä kuvassa?
-Mikko-
Tämmönen siitä nyt tuli, jalustakiskoa vaille. Remmit ovat kuvassa malliksi, lopullinen ura hakee paikkaansa. Hyvin kuiten pyörii ;)
-Mikko-
Se ois nyt sitten kiini, tosin vastapaino on liian "hevi". Päädyin lopulta kahden hihnan ratkaisuun. Nuo hihnat venyvät liikaa, oisko jossain venymättömiä ohkasia hihnoja?
-Mikko-
Printtereissä ja joissain printtaavissa laskukoneissa käytetään ohuita hammashihnoja. Konttorikonehuollosta saattaisi löytyä.
Kaizu
Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 14.05.2012, 12:52:29
Printtereissä ja joissain printtaavissa laskukoneissa käytetään ohuita hammashihnoja. Konttorikonehuollosta saattaisi löytyä.
Kaizu
Kiitti vinkistä!
-Mikko-
Lainaus käyttäjältä: mals77 - 14.05.2012, 09:23:44
Se ois nyt sitten kiini, tosin vastapaino on liian "hevi".
Tuo huutaa vielä kamerarungon kiinnitystä samaan lohenpyrstö-plattaan. Jokin sopiva korotuspala tuohon väliin eli kameran pohjaan kiinni, niin kiinnitys tukevoituu merkittävästi (vrt. kuva (http://astrokuva.galleria.fi/kuvat/Kuvauslaitteistot/QSI583ws/QSI583ws_300mm_tele_lens_attachment.jpg) liki vastaavasta kiinnityksestä).
Lainaus käyttäjältä: mals77 - 14.05.2012, 09:23:44
Se ois nyt sitten kiini, tosin vastapaino on liian "hevi". Päädyin lopulta kahden hihnan ratkaisuun. Nuo hihnat venyvät liikaa, oisko jossain venymättömiä ohkasia hihnoja?
http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=6841 tuolla ketjussa omia kokemuksiani. Sivun kaksi lopussa vastaava viritys. Taikasana on MXL Timing Belt, suomessa jakelee mm. SKS Mekaniikka.