Mistä oikein johtuu kun ..

Aloittaja Fate, 13.12.2006, 09:09:27

« edellinen - seuraava »

Fate

Tervehdys !

Eilen illalla pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan tähtikuvausta, kun pilvet vetäytyi hetkeksi syrjään sitten elokuun.
On ollut kyllä todella surkeat kelit täälläpäin suomea. :-[

Niin, aiheeseen.

Sain kuin sainkin M42:n näkyviin läppärin ruudulle, mutta huomasin, että sumu kuljeskeli ruudussa ajan kuluessa tavallaan
neliötä ollen ensin ylhäällä, matkustaen siitä alaviistoon vasemmalle, sieltä alaviistoon oikealle, sitten yläviistoon oikealle
ja lopuksi taas ylös.

sumu kylläkin pysytteli koko ajan näkökentässä ja korjasin käsin ehken kerran puolen tunnin aikana.

Ottaessani 10 sek valoituksella kuvia, sumun paikka siirtyi ehken sentillä tietokoneen näytöllä kuvien välissä. Kummastelin kylläkin sitä,
että tähdet eivät muuttuneet vielä sellaisiksi pitkiksi viiruiksi ja osassa otoksista olivat jopa sangen pyöreitä. :o


Onko vika kenties napasuuntauksessa, vai siinä jos jalusta ei ole täsmälleen vaaterissa  ???

Tein napasuuntauksen aika hätäiseen epätasaisella pihamaalla odottaessani putken jäähtymistä
ja ensi alkuun olikin tarkoitus tehdä vaan visuaalihavaintoja kelin nopean vaihtelemisen vuoksi.

Niin, jalustahan on se sw 130/900 mukana tullut eq2 rimpula. kamerana modifioitu spc900

T:Timo

Timo-Pekka Metsälä

Kuvausputkesi polttoväli on melko pitkä. Tuolla polttovälillä web-kameraa käytettäessä tulee helposti jalustan seurannan epätarkkuudet esiin. Veikkaisin, että sumun kuljeskelu johtui jalustan jaksollisesta virheestä sekä satunnaisista seurantavirheistä. Napasuuntauksen virhe näkyy siten, että kohde alkaa vähitellen vaeltamaan kuvakentässä joko pohjoiseen tai etelään päin.

t. Timo-Pekka

PetriKe

Lainaus käyttäjältä: Fate - 13.12.2006, 09:09:27
Ottaessani 10 sek valoituksella kuvia, sumun paikka siirtyi ehken sentillä tietokoneen näytöllä kuvien välissä. Kummastelin kylläkin sitä,
että tähdet eivät muuttuneet vielä sellaisiksi pitkiksi viiruiksi ja osassa otoksista olivat jopa sangen pyöreitä. :o

Se miksi tähdet eivät piirtäneet viivaa, johtuu siitä että tuon 10sek valotuksen jalusta pysyi suht hyvin suunnassa. Pomppaukset on sitten välillä olleet rivakampia, joka viittaa Timo-Pekan mainitsemiin jaksollisiin virheisiin.

Lainaus käyttäjältä: Fate - 13.12.2006, 09:09:27
Onko vika kenties napasuuntauksessa, vai siinä jos jalusta ei ole täsmälleen vaaterissa  ???
Niin, jalustahan on se sw 130/900 mukana tullut eq2 rimpula. kamerana modifioitu spc900

T:Timo

Ymmärrän että tuo eq2 on ekvatoriaalinen jalusta, joten sen ei tarvi olla täsmälleen vaaterissa, tärkeää on tuntiakselin tarkka suuntaus.
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa