Oliko kukaan foorumilaisista koettanut kuvata Marsin tekemää "silmukkaa" taivaalla ?
Mielessäni on käynyt, josko tuollasen projektin aikanaan tekisi. Pitäisi etukäteen selvittää tarkempi ajankohta. Tähtikarttasoftaa apuna käyttäen voisi saada jonkinlaisen idean, kuinka monta päivää tuollainen silmukka taivaalla vaatii piirtyäkseen. Joka tapauksessa usean päivän ajan....
Pitäisi tietenkin olla sen aikaa useana iltana selkeää, jotta saa kuvattua joka päivä saman palan taivasta. Tätähän ei voi mitenkään taata... Onnistuessaan voisi pinoamalla kuvat esim "pixel maximum" menetelmällä saada esiin - Marsin radan pistevanan muodossa.
Itse tein tuollaisen projektin nassikkana, piirtelin planeetan paikkoja tähtikartalle. Tuntui hauskalta kun oli omista havainnoista saanut koostettua moisen silmukan. Voisi varmaan yrittää uudestaan tällä kertaa, silmukan valokuvaaminen kyllä vaikuttaa haastavalta.
Tästä olisi mielenkiintoista koittaa tehdä jonkinlainen animaatio.
voi olla vaikeaa tehä
Kyllä minä animaatoin osaan väsätä, mutta suurin vaikeus on se, että selkeät yöt eivät takuulla riitä marsin jokaöiseen kuvaukseen.
hyvä kun olisi eis 2 kirkasta yötä viikossa
APOD galleriassa päivän kuvana -komea liikesilmukka esitetty. Aika pitkä rupeama mennyt kuvaamiseen...
http://antwrp.gsfc.nasa.gov/apod/ap100613.html