Pienihän tämä on mutta ihan mielenkiinnon vuoksi kiinnostaisi tietää ja kuviakin olisi mukava nähdä muilta laitteistoilta. :rolleyes:
Kamera suunnattu täältä kainuusta etelään päin.
Onkos tuo sinun kello oikeassa?
Kello näyttää olevan 3min edellä elikkä 05:51 on kuva tallentunut !!!
No niin tässä olis sitten samainen Karstulasta käsin.
Tuleeko mihin ilmansuuntaan Karstulasta päin?
Koilliseen
Liitän kuvan Helsingin Pukinmäestä käsin. Vasemmalla kiskas on kuu eli se tulipallo on vähän keskustasta oikealle (melko kaukana täältä). Kirkkain kohta kuvassa pahasti levinnnyt.
Tiedossa on että näkyi vielä parissa muussakin kamerassa.
Täältä katsoen (automaattitunnituksen) alkusuunta oli 20.4 kork.kulma 10.0 ja loppu 19.15, +8.0 .
Minun linjani mukaan se ehkä oli vähän myöhäinen Quadrantidi, muttei ihan hyvin stemmaa, mutta näissä ajallisesti selvästi maksimin ulkopuolella tulevissa onkin radaintti melkoisen hajanainen. Niitä on joka tapauksessa vielä tullut ko yönä useitakin (yhteensä) eri henkilöiden kameroihin. En ruvennut muita kuvia mittailemaan kun on sen verran suuritöistä. Vaikka varsinaisen kirkas onkin kirkkaimmillaan niin ei ole meteoriitin pudottaja eli selvästi liian nopea sellaiseksi.
Esko
Mittasin tuota hiukan myös Jari Tuukkasen kuvasta, josta on linssiparametrit tiedossa.
Radiantti taivaalla olisi noin 261, +57 ja nopeus 30 km/s eli poikkeaa kyllä melkoisesti QUA:sta eikä liene sellainen.
Syttyi Jarilla noin 83 kilometrissä ja välähti (molempien asemien mukan) noin 67 kilometrin korkeudessa.
Sammuminen tapahtui vajaa 20 km Iisalmesta itään (tai itäkaakkoon).
Esko
Näkyi Kajaanissa tämmöisenä väläyksenä.
Kaiken kaikkiaan näkyy (ainakin) kuudelta eri asemalta seitsemässä eri kamerassa.
On varmaankin epävirallinen Suomen ennätys alallaan !
Esko
Laitanpas tännekin tämän tulipallon väläyksen jälkeen jättämän savupilven (ionisoitunutta kaasua enimmäkseen) kehityksen Vaalasta käsin kuvattuna (UFOCapture ohjelmalla). Sattui vain ikävästi tuon kameran kuvan reunalle tämä. Vaalan all-sky kamera kuvaan tämä mahtui toki kokonaan, mutta tästä näkee tuon savupilven paremmin.
Numerot vastaa videon ruutujen numeroita. Kamera kuvaa 25 fps nopeudella eli kuva per 0,04 sekuntia. Taustakuvan 35,5 tarkoittaa että se on jälkimmäinen osaframe (jokainen videoruutu koostuu odd ja even -kentästä). Väläys näkyy vain tuossa osaruudussa joka tarkoittaa että väläys kesti alle 0,04 sekuntia.
PH = peak hold kuva eli kuva jossa on tallennettu kunkin pikselin kirkkain arvo koko videon ajalta.
Kiitoksia kaikille kyselyyn osallistuneille ja olipa hienoa huomata että pikkuinen välähdys aamuyössä on havaittu myös muualla....