Kiikarointia

[Marko.J]

Eilen 13.11. 2009 oli pitkästä aikaa illalla selkeää, joten ei muuta, kuin harrastamaan. Päätin tällä kertaa jättää kuvaamisen ja putken ulkoiluttamisen väliin ja katsella taivasta ihan vain vaatimattomin välinein Celestron Sky Master 15 x 70 kiikarilla. Ensiksi ihastelin tuttua syksyistä suosikkikohdettani Harsosumua, josta itäinen osa NGC 6992 erottui yllättävänkin hyvin selkeänä kaarena myös kiikarilla, kunhan vain tiesi, mistä etsiä. Himmeämpää läntistä osaa en sen sijaan onnistunut tuolla havaintovälineellä näkemään. Tuli myös katseltua samaisella laitteella Pohjois-Amerikkasumua NGC 7000 josta näkyi parhaiten Meksikon ja Floridan alueet. Minusta tuntuu, että itse asiassa tämä sumu näkyy oikeastaan helpommin isohkolla kiikarilla kuin kaukoputkellani (200/1000  newton). Lisäksi tuli ihasteltua syksyisen taivaan peruskohteita eli mm. M 27, M31, M33, M45, M81, M82, Ajomiehen Messier-joukot...

Päällimmäisenä jäi mieleen ajatus, että visuaalisten havaintojen tekeminen on jäänyt viime aikoina itseltäni aivan liian vähälle. Tottahan se on, että pitkillä valotuksilla kuvaamalla saa samoista kohteista paljon enemmän irti, mutta toisaalta näytön tuijottelusta ja Photoshopin käyrien vääntelystä ei tule sitä samaa fiilistä, jonka kohteiden omin silmin näkeminen tuottaa. Ikään kuin "suora yhteys" universumiin jää kokematta, jos niin nyt voi sanoa.

Vaikka ei nyt mitään kovin hardcorea ollutkaan eikä uusia kohteita tullut bongattua, niin jäi havaintosessiosta hyvä mieli, kun pääsi pitkästä aikaa katselemaan taivasta. Tuntuu, että kun tuota keski-iän kynnystä vääjäämättä lähestyy, tällaiset puhtaat visuaaliset nautiskelusessiot ovat kerta kerralta arvokkaampia. Oliskohan ikään kuin palaamista harrastuksen alkulähteille?

[Timpe]

Päällimmäisenä jäi mieleen ajatus, että visuaalisten havaintojen tekeminen on jäänyt viime aikoina itseltäni aivan liian vähälle. Tottahan se on, että pitkillä valotuksilla kuvaamalla saa samoista kohteista paljon enemmän irti, mutta toisaalta näytön tuijottelusta ja Photoshopin käyrien vääntelystä ei tule sitä samaa fiilistä, jonka kohteiden omin silmin näkeminen tuottaa. Ikään kuin "suora yhteys" universumiin jää kokematta, jos niin nyt voi sanoa.

2nd to this 
Olin itsekin perjantai-iltana visuaalihavaintojen kimpussa, kun taivaalle oli luvassa tasaista utupilveä ja rajamagnitudi jäi 4:n tienoille. Kaivoin tällä kertaa 300/1500mm putken näkökenttään ensiksi Jupiterin ja sitten Uranuksen ja lopuksi Neptunuksen. Jupiterista näkyi havaintopaikkani etelätaivaan koivurisukon läpi pari "vahvaa" pilvivyötä (SEB ja NEB), lisäksi STB ja osin NTB näkyivät joten kuten ajoittain. Ja jos olen oikeassa, niin näin mielestäni Jupiterin punaisen pilkun "selvänä" tummentumana SEB pilvivyön reunassa. Okulaarina oli 6mm ortoskooppi antamassa 250x suurennuksen kohtuullisessa seeingissä.
Uranus erottui tämän jälkeen vihertävänä pikkukiekkona ja oli mukava katsoa sitäkin tietäen, että tuossa näkyi kokonainen kaasuplaneetta reippaasti kauempana kuin Jupiter. Selvä tähdistä poikkeava kiekko ja pintakohde, eikä muuta. Neptunus jäi nyt tällä kertaa epävarmaksi (risukon sekaan), sillä olin näkevinäni "tuikkimattoman/himmeän tähden" sopivassa kohdassa, mutten oikeasti pysty sanomaan havainneeni sitä tarkemman karttapaikan puutteen vuoksi. Otin tämän jälkeen vielä niitä valokuviakin, muttei tästä osuudesta silti jäänyt niin vahvoja muistoja kuin planeettojen visuaalihavainnoista, jossa pääsee olemaan paremmin läsnä havainnoissaan kuin kameran jatkona ollessaan.