Kokemuksia seurannasta

Aloittaja TuRe, 07.10.2010, 13:51:14

« edellinen - seuraava »

TuRe

Kun onnistuu saamaan yhden seurantakuvan 2 min osavalotuksella, on se mieltä nostattava kokemus. Olen monta vuotta lyönyt päätä seinään ja uskonut taitoihini saada pitkiä valotuksia yksinkertaisilla systeemeillä. Täytyy tunnustaa, ettei siitä ole tullut "lasta, eikä- no korkeintaan kiekeröitä".
Kun nyt vihdoin olen hankkinut seurantalaitteita,  on mennyt monta yötä harjoitellessa sitä, miten saa niitä pitkiä valotuksia aikaisekisi. Ei sekään niin yksinkertaista ole.
On kuitenkin toista maata, kuin vuosi sitten LVI Smart Guider- seikkailuni, josta luovuin onneksi melko nopeasti.
Mikä on sopiva guiderin valotusaika. Kokeilin ensin 0,5 s ajalla ja se toimikin alussa hyvin, muttei enää myöhemmin. Hoksasin, että aika lienee siinä rajoilla, että guideri seuraa tähden seeing- hyppelyä. Päädyin sitten 1,0 - 1,5 s aikoihin ja kappas vaan se toimi paremmin. Noita pidemmät ajat lienee sitten kiinni jo jalustan hyvyydestä.
Sitten oli edessä guiderin nopeus. Jostain syystä jalustaan on vakioitu 0,5 x siderial - nopeus. Jos haluaa käyttää muuta, täytyy muistaa muuttaa se joka kerta erikseen.
Ajattelin, että tuo nopeus on kyllä liian pieni, onko se. Ainakin moottori vetää silloin koko ajan samaan suuntaan. Tuo näyttää kuitenkin toimivan ainakin 2 min otoksissa.
Täytyy kokeilla vielä esim. 0,75 x nopeutta, vaikka en siinä alkuun onnistunutkaan.
Viime yönä ei ollut enää sumua tai usvaa, kun oli melkoinen tuuli. Se haittasi kuitenkin kovasti kuvausta ja suurin osa kuvista epäonnistui. Sain kuitenkin aikaiseksi pari kohtuullisen hyvää kuvaa 3 min valotuksella - ja taas yksi rappu ylöspäin ja mieli korkealle.
Niin, kalusteet on Orion linssiputki ED 102/714 mm,  jalusta EQ 3-2 +Syn Scan ja OAG Orion Star Shoot Autoguider. Tuo putki on aika haasteellinen tuolle jalustalle, mutta muut laitteet toimivat hienosti. Menee kyllä uuden jalustan hankintaan jossain vaiheessa. 
Tuomo Repo

einari

Kyllä 700mm polttoväli ja tuo putki pitäisi mielestäni olle helposti autoguidattava tuolla jalustalla.
Itse olen yleensä aloittanut guidauksessa ajalla 2s ja muuttanut sitä jompaankumpaan suuntaan ja katsonut vaikutusta.
Eqmodissa käytetään pulseguidausta ja siellä mulla taitaa tällä hetkellä olla 0.4x.
___
Tapio

tähti_ville

Minulla on sama kamera kanssa käytössä ja seuranta aika tuo 2s, mutta enemmän seurannan tarkkuuteen olen huomannut vaikuttavan tasapainoitus ja napasuuntauksen tarkkuus. Toki tuuli vaikuttaa kanssa paljon.

Terveisin Antti

TuRe

Tasapainoitukseen määrätyin ehdoin on kiinnitettävä huomiota, eli aavistus itäpainotteiseksi. Pohjoissuuntaus on hyvin tärkeä, teen sen Drift Alignin säädöllä useampaan kertaan. 150/750 mm Newtonin kanssa tuo jalusta toimii tosi hyvin, mutta saman pituinen linssiputki on mielestäni "horjakkaampi", näin kuvittelen, mene tiedä.
Tuomo Repo