Enpä löydä juttua negatiivikuvien jälkikäsittelystä, enkä googlettanut englanniksi.
Usein etenkin tieteellisissä julkaisuissa näkee mustavalkoisia negatiivikuvia. Alunperin on usein otettu mustavalkoinen kuva CCD-kameralla, mutta toisinaan värikuva muutetaan mustavalkoiseksi ja negatiiviksi. Syy on selvä: kohteesta saadaan enemmän irti. Kohina näyttäisi vähenevän ja värit ovat monissa tapauksissa turhake, joka ei tuota lisätietoa kohteesta.
Mistä löytyisi ohje kunnollisesta negatiivikuvan käsittelyprosessista vaiheineen? CCD-kameralla ongelmaa ei ole, jos ottaa mustavalkokuvia. Sen sijaan dslr-kuvien kohdalla minulle on jäänyt epäselväksi missä vaiheessa muunnos kannattaa tehdä.
Laitan tähän alle esimerkkikuvan komeetta Hergenrotherista mustavalkoisena negatiivina ja värillisenä:
(http://www.kaapeli.fi/~jmantyla/Tahti/Hergen161012mv.JPG)
Alla sama kuva väreissä:
(http://www.kaapeli.fi/~jmantyla/Tahti/Herge161012.JPG)
Molemmissa 5x50 s. 50/2,8 ISO1600.
Mustavalkoisesta kuvasta erottuu hiukan komeetan pyrstöäkin ja noin magnitudin verran himmeämpiä kohteita.
Mistähän ilmiö johtuu - ja voisiko enemmänkin irrota hyvän kuvankäsittelyn avulla?
Jorma M.
Kangasala
Olen huomannut saman ilmiön omista tuhnukuvistani, mistä esimerkki alle. Syytä en ole miettinyt, mutta johtuisiko tuo silmän ja näköhermojen toimintamekanismeista?
Silmä tosiaan erottaa helpommin vaaleanharmaita läiskiä valkoisella taustalla kuin tummanharmaita läiskiä mustalla taustalla. Uskoisin, että muinoin osasyy negatiivikuvien käyttöön on voinut olla myös painotekniikka. Positiivikuvissa mustetta kuluu valtavasti ja himmeät kohteet hukkuvat helposti tummaan taustaan kun printti ei toistakaan kuvaa juuri sellaisena kuin on haluttu. Negatiivikuville painotekniikka on huomattavasti anteeksiantavampi.
Menee pilkun parittamineksi, mutta uskoisin, että erottelu tapahtuu aivoissa, eikä silmässä.
Olen itsekkin huomannut, että valkopohjaisista kuvista näkee paljon enemmän yksityiskohtia.
Terv. Kaj Wikstedt
Erottelu tapahtuu aivoissa tietty, sillä sinne ne hermoärsytykset menevät tulkittaviksi.
Silmässä on yli sata mljoonaa näkösolua ja niiden keräämät valoärsykkeet prosessoidaan verkkokalvon eri hermokerroksissa sellaiseen muotoon, että informaatio siirtyy sujuvasti näköhermon n. miljoonan hermosäikeen välittäminä aivojen näkökeskukseen.
Näkeminen on perustaltaan kontrastien erottamista, ja siihen vaikuttaa silmän adaptaatio vallitsevaan valaistustasoon. Totta kai rinnakkan verrattuna vaaleapohjinen kuva näkyy paremmin kuin tummapohjainen, sillä kirkkaampana se määrittää adaptaatiotason. Kokeilkaa peittää kaikki vaaleat pinnat ja kirkkaat valot ja katsokaa sitten sitä tummapohjaista kuvaa. Yhtäkiä se ei näytäkään niin huonolta.
Lainaus käyttäjältä: Astronautiskelija - 22.10.2012, 23:51:05
Totta kai rinnakkan verrattuna vaaleapohjinen kuva näkyy paremmin kuin tummapohjainen, sillä kirkkaampana se määrittää adaptaatiotason. Kokeilkaa peittää kaikki vaaleat pinnat ja kirkkaat valot ja katsokaa sitten sitä tummapohjaista kuvaa. Yhtäkiä se ei näytäkään niin huonolta.
Tästä käytännön esimerkki:
Nurinniska Observatoryn M51 kuva ensin vaalealla pohjalla (foorumilla (http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=191.msg100793#msg100793)) ja sitten tummalla pohjalla (Teron kotisivuilla (http://nurinniska.scienceontheweb.net/gallery/M51.html)). Eron huomaa selvästi ainakin silloin, jos on käytössä jokin suuriresoluutioinen monitori, missä tulee paljon foorumin vaaleaa taustaa näkyviin. Galaksikuvan taustataivas himmeine taustagalakseineen näyttää aivan erilaiselta sen mukaan millainen kehys sitä ympäröi. (Nuo kaksi kuvaa saa asemoitua selainikkunoissa juuri samaan kohtaan yhtä suuriksi vertailua varten, koska tuo sama kuva on upotettu suoraan foorumille.)