Kuvia täysikuusta kaivataan

Aloittaja T. Öhman, 12.03.2014, 19:34:33

« edellinen - seuraava »

T. Öhman

Tervehdys,

nyt olisi kaikilla Kuun kuvaamisesta vähänkään kiinnostuneilla mahdollisuus osallistua kansainväliseen kansanvalistusprojektiin. Syyskuun International Observe the Moon Night (InOMN) -tapahtumaa  (http://observethemoonnight.org/) silmällä pitäen on Houstonin Lunar and Planetary Institutessa (http://www.lpi.usra.edu/) suunnitteilla kuvakollaasin teko, jossa on aikomuksena esittää, kuinka Kuun näennäinen asento muuttuu leveysasteiden mukaan.

Ehdokaskuvien vaatimukset eivät ole mitenkään hurjat, eikä niitä ole edes tekniseltä puolelta tarkemmin määritelty. Projekti tarvitsee kuvia täysikuusta etelässä (mitä tarkemmin molemmat toteutuvat, sen parempi) siten, että kuvissa näkyy mielellään suorassa oleva horisontti, ja että Kuusta meret ja ylängöt erottuvat nätisti. Kuvausteknisesti varsin yksinkertainen homma siis. Projektin lopputuote tullee näillä näkymin olemaan jonkinmoinen nettisivu, mutta on hyvin mahdollista, että siitä hieman yleisempään jakoon menevä InOMNin tai LPI:n läpyskäkin tehdään. Kuvauspaikka (voisin kuvitella, että mielellään leveysaste erikseen mainittuna) ja aika on toki tarpeen kuviin liittää. Seuraavat täysikuut ovat 16.3., 15.4., ja 14.5.

Suomessa tuo InOMN on tietääkseni tähän saakka sivuutettu tyystin, mutta nyt siis olisi mahdollisuus olla mukana tekemässä ensi syksyn InOMNia varten kiinnostavaa ja helppoa projektia. Mitään takeitahan ei sitten ole siitä, että kuvaa tullaan käyttämään vaikka sen tarjolle lähettäisikin, mutta joka tapauksessa kuvia tarvitaan, eikä näin pohjoisesta varmasti liikaa kuvia ole tarjolla. Jos homma kiinnostaa, niin kannattanee vaikka alkajaisiksi pistää kyselyä meikäläiselle.

Teemu

jmantyla

Nyt sitä sitten saa: tänään ja seuraavan kerran elo- ja syyskuussa on "superkuut".
Mediahypetys täysillä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014071218484258_uu.shtml

http://yle.fi/uutiset/tana_yona_taivaalla_nakyy_superkuu/7352606

Jorma M.
Kangasala

JKyytinen

Iltalehden asiantuntija on astrologi...
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

T. Öhman

Lainaus käyttäjältä: JKyytinen - 12.07.2014, 12:04:44
Iltalehden asiantuntija on astrologi...

Kyllähän tuota humpuukimaakaria sopii superkuuasiantuntijana pitää, koska hänhän kai tuon pelleilyn keksikin, ainakin jos Wikiä uskoo (aina luotettava Iltalehti uskoo, joten miksi en minäkin?).

Alkuperäiseen otsikkoon palaten: Vaikka en ole Amerikan päästä viime aikoina asiasta kysellytkään, niin veikkaisin, että vielä noita täysikuukuvia ehtisi kollaasia varten ottaa.

Teemu

Puuhapete

Tuossa olisi videokameralla kuvattu superkuuta kuopiossa https://www.youtube.com/watch?v=ktLzrOHWgbw