Aloitin jo hieman tarinaa tästä aiheesta toisessa säikeessä (Jalustan suuntaus pohjantähteen ja seurantamoottorin käyttö), jossa se aiheutti lähinnä
hymyilyä. En malta olla palaamatta aiheeseen, sillä se ei suinkaan ole pelkkä vitsi. Aiemmin olin kai liian harvasanainen kun villakoiran ydin ei oikein valjennut.
Mickut kyllä itse asiassa havaitsi tuon villakoiran, mutta ei hoksannut havaintonsa arvoa. Selvittelen nyt sitten asiaa monipuolisemmin.
Prosessin ydin on, että Polarista käyttäen suunnataan jalusta siihen ja kun on näin saatu tehtyä putkesta napatähtäin, niin korjataan jalustan asentoa
hieman siirtämällä Polaris jalustaa säätämällä okulaarin näkökentässä sinne, missä sen kuuluu olla kyseisenä ajanhetkenä.
Jotta seuranta pelkästään tuntiakselia kiertämällä onnistuisi, täytyy jalustan tuntiakselin ja deklinaatioakselin olla kohtisuorassa keskenään ja
putken optisen akselin olla kohtisuorassa deklinaatioakseliin nähden. Viimeksi mainittu ei aina ole itsestään selvyys. Tällä menetelmällä
havaitaan virheet kohtisuoruuksissa ja se antaa myös eväät optimaalisesta virheiden eliminoinnista eri kuvaus suunnille.
Menetelmän matemaattinen perusta on, että on kolme tuntematonta geometristä suuretta, jalustan suunta, korkeuskulma ja deklinaatioakselin
suunta, jotka voidaan ratkaista kolmella suuntauksella. Valitsemalla suuntaukset hyvin, voidaan tuntemattomat suureet saada selville
iteroimalla varsin helposti. Seuraavassa selostan systeemin siten, kuin minä sen teen.
Tarvitaan okulaari, jonka näkökenttä on vähintäin 1,5 astetta ja vatupassi. Asetetaan jalusta vaateriin (ainakin E-W suunnassa), korkeuskulma
maantieteellisen sijainnin mukaan ja deklinaatioakseli vaakasuuntaan vastapainoakselilta vatupassilla mitaten. Tuntiakselin mittalevyn avustuksella
kierretään tuntiakselia 90 astetta siten, että putki on nyt yläpuolella. Tämän jälkeen haetaan Polaris näkökentän keskelle jalustaa kiertämällä
ja deklinaatioakselia säätämällä. Jos jalustan korkeuskulma oli aivan oikein ja vatupassimittaus täsmällinen, on suuntaus nyt valmis. Edellä mainituissa
arvoissa olevat virheet on kompensoitu deklinaatioakselin virheellisellä suuntauksella. Sen takia tuntiakselin suunta on hiukan sivuun näkökentässä.
Kun tuntiakselia kierretään, kiertyy Polaris tuntiakselin suunnan ympäri ja tämän tiedon perusteella voidaan virheet korjata.
Kierretään tuntiakselin avulla deklinaatioakseli taas vaakasuoraan ja siirretään Polaris näkökentän keskelle deklinaatioakselin säädöllä ja jalustaa kiertämällä.
Kierretään tuntiakselia 180 astetta siten, että deklinaatioakseli on taas vaakasuorassa ja katsotaan, mihin Polaris on ehkä siirtynyt. Tuntiakselin kertokeskus
on puolessa välissä Polariksen ja keskuksen välissä. Säädetään deklinaatioakselia niin, että Polaris siirtyy tuon puolikkaan verran (vaakasuunnassa. Jos
tähti on siirtynyt myös pystysuunnassa, on putki virheelisesti vinossa asennossa jalustassaan). Kierretään tuntiakselia 90 astetta ja siirretään tähti
näytön keskelle jalustaa säätämällä. Suuntaus on nyt tehty Polarikseen. Suuntauksen voi tarkastaa toistamalla eo. operaatiot ehkä suuremmalla suurennoksella.
Jäljellä on enää suuntauksen muutos taivaan napaan napatähtäimeksi juuri viritellyllä kaukoputkellamme, eli jalustaa säätämällä siirretään Polaris siihen
kohtaan näytöllä, jossa sen kuuluu olla. Minä katson sen Stellariumilla ja kun minulta löytyy okulaari, jonka näkökenttä on 1,6 astetta, niin viiden
kulmaminuutin tarkkuus on realiteetti ja kymmenen trivialiteetti
Drift align suuntaajien (kyllä minäkin sitä harrastan) kannattaisi ainakin kerran tarkistaa suuntauksensa (ja putkensa laadun) tuntiakselin pyörityksellä.
Eli suuntaus taivaan napaan siten, että Polaris on oikeassa paikassaan ja tuntiakselia pyörittämällä katsotaan, pysyykö tähti samalla etäisyydellä
näytön reunasta, eli piirtääkö se ympyrän, kun tuntiakselia kierretään. Virheet ympyrämuodosta ovat merkkejä kohtisuoruusvirheistä. No voi ne klappejakin olla.
Suuntaterveisin I.S.
Mulla ei nyt valitettavasti mene perille vieläkään mistä ihmeestä tässä on kyse.
Ymmärrän sen että jos putki on tarkalleen ortogonaalinen jalustan akseleiden suhteen eli "parkkiasennossa" osoittaa taivaannapaan, niin riittävän laajalla okulaarilla ja oikein hyvällä perstuntumalla (jollaista itselläni ei ainakaan ole) taivaannavan paikasta suhteessa polarikseen, voi itse kaukoputkea käyttää napatähtäimenä ja sitten jalustan suuntausruuveilla korkeus- ja vaakasuunnassa (tämäkö on "jalustan kierto"?) voidaan suunnata jalusta taivaannapaan.
Missä kohtaa yllä säädetään putki ortogonaaliseksi, kuinka hyvin se edes on mahdollista säätää kaikilla putki/jalusta-yhdistelmillä ja jos sitä ei tarvitse säätää niin millä logiikalla se kompensoidaan?
Itselläni on nyt juuri se tilanne yhdistyksemme EQ6:lla ja William Optics 110:lla, että jalustan saa kyllä suunnattua driftaamalla hyvinkin tarkaksi, mutta itse putki ei ole kohtisuorassa akseleihin nähden. Virheen huomaa helpoten ajamalla jalustan parkkiin kohti taivaannapaa ja ottamalla pitkän valotuksen ilman seurantaa. Tällaisesta pitkän polttovälin viirutähtikuvasta huomaa pyörimisen keskus eli taivaannapa ole kuvan keskellä; omalla pienikennoisella kamerallani se ei edes osu kameran näkökenttään. Ortogonaalisuuden puute ei vaikuta seurantatarkkuuteen eikä driftauksen onnistumiseen, mutta vaikuttaa kylläkin sokkona tehtyjen GOTO-siirtymisten osumistarkkuuteen. Mainitsemallani kokoonpanolla en edes tiedä, miten ortogonaalisuus pitäisi korjata.
Jalustan kierrolla (pystyakselin ympäri) tarkoitan juuri suuntausta vaakasuunnassa. Lauseesta "Tuntiakselin kertokeskus on puolessa välissä Polariksen ja keskuksen välissä" alkavassa
pätkässä tapahtuu ortogonaalisuuden säätö. Minulla ei ole mitään vaikeuksia sijoittaa pohjantähteä oikeaan paikkaan, niinhän se (paljon kehnommalla) napatähtäimelläkin tehdään.
Lainaus käyttäjältä: hoptari - 19.05.2011, 17:11:59Minulla ei ole mitään vaikeuksia sijoittaa pohjantähteä oikeaan paikkaan, niinhän se (paljon kehnommalla) napatähtäimelläkin tehdään.
Jaa, kaikissa napatähtäimissä joita itse olen käyttänyt on iso rinkula joka vastaa pohjantähden reittiä taivaalla ja pieni rinkula joka sitten on pohjantähden sen hetkinen paikka. Tuntiakselin kulma selvitetään joko niillä hankalilla kellon kehillä siinä jalustassa tai sitten pomminvarmalla kochab clockilla eli käännetään tuntiakseli pienen karhun asennon suuntaiseksi. Sitten vain suuntausruuveilla pohjantähti siihen kaikkein pienimpään koloon niinkuin golffaisi.
En vieläkään tiedä mitä ruuveja oikein pitäisi kääntää että saan tuon linssiputkenjärkäleen ortogonaaliseksi. Niitä neljää surkeaa M4-ruuvia syntan valmistamissa Vixen-kiskoissa ei lasketa. Ne toimivat toki ehkä jollekin alle puoli kiloa painavalle putkelle. Nykyinen on painavampi ja siinä on erilainen kisko.
Niitä putken kiinnitysruuveja ei toki tällä menetelmällä pysty kääntelemään mutta saa tästä mittarin säädön suoritukseen.
Vaikka tämä jo menee hiukan alunperin ajatellun tarinan ulkopuolelle, niin tässä vinkki. Jos putkea käännellessä tähti
pysyy samalla vaakalinjalla, mutta liikkuu vaakasuunnassa, on putki vinossa ja vinous on puolet vaakaliikkeen maksimiarvosta.
Tämä metodi vaikuttaa kaikin puolin hankalalta verrattuna napasuuntausputken käyttöön tai driftaukseen. Miksi vaivautua?
No pakko ei oo, jos ei taho. Itse en voi napasuuntainta käyttää, kun en omista enkä hanki. Kokemuksesta
tiedän, että tällä tavalla suuntaan putken viidessä minuutissa paremmin kuin useamman tunnin
driftauksella, mutta minulla onkin vatupassi.
Opiskelin tässä hiukan napatähtäimen käyttöä, en siksi, että sellaisen hankkisin, kun en tosiaankaan tarvitse, vaan jotta tietäisin,
mitä tässä nyt kirjoittelen. Huomasin, että tuon härvelin suuntaus tuntiakselin suuntaiseksi (kollimointiko lie?) tehdään tasan
samaa geometristä perustaa hyväksi käyttäen kuin minun suuntaustavassakin. Erona vain on, että tähtäimen suuntaus, ainakin
minun jalustassa pitää tehdä kolmen säätöruuvin avulla kokeillen. Minun suuntauksessa sama kollimointi tehdään käyttäen
hyväksi putken ja jalustan ortogonaalisuutta, jolloin säätö tulee tehdyksi kolmessa vaiheessa heti oikein. Vastaa siis tähtäimen
säätöä, jossa kunkin kolmen ruuvin säätö voitaisiin heti jostain mittarista katsoa.
Tuon kochabin käyttö on minullakin mahdollista ja otankin sen käyttööni. Kun putkeni kiertokeskus on kohdistettu Polarikseen,
haen putken säädöillä kochabin näyttöön, lukitsen tuntiakselin, palaan deklinaatioakselia kääntäen Polarikseen.
Jotta deklinaatioakselin suuntaa voidaan käyttää hyväksi siirretään tähteä 40 kulmaminuuttia deklinaatioakselin säädöllä kochabiin päin
ja lopuksi jalustan säätöruuveilla siiretään tähti näytössä keskelle. Matkan arviointi parin asteen näyttökentässä
vaikkapa kymmenen minuutin tarkkuudella ei ole kovinkaan vaikeaa, ja se sallii parin sadan suurennoksella vielä usean
minuutin valotuksen kameran samalle pikselille.
Miten olet ajatellut saada jalustan akselit toisiinsa nähden kohtisuoraan, putken kohtisuoraan deklinaatioakseliin nähden sekä tuntiakselin suuntaiseksi?
Pohjantähti ei ole aivan pohjoisnavalla joten kovin isolla suurennoksella se ei näy napaan suunnatun putken näkökentässä.
Kaizu
Nuo jalustan ja putken kohtisuoruudet on jo pantu tehtaalla kondikseen. Jos niissä on vikaa, ei kyse olekaan enää
napasuuntauksesta vaan putkiremontista ja se onkin sitten ihan eri juttu. Tuota putken suuntausta tuntiakselin
suuntaiseksi olen yrittänyt edellä kuvata. Itse asiassa siinä on koko homman juju. Jos en ole osannut asiaa kyllin selvästi
selostaa, niin parempaan en valitettavasti kyllä pysty. Minusta asia on hieman geometriaa funtsien selvä pläkki.
Isoa suurennosta ei suuntauksessa tarvita. Jo etsintäputki on varsin riittävä ja parin kolmen asteen näkökenttä vallan
mainio. Jos halutaan asettaa putki hyvin tarkasti tuntiakselin suuntaisesti, niin ei kuvaan tarvitakaan muuta kuin Polaris.
Näitä tarkkuuksia tarvitaan vain putken kelvollisuuden mahdolliseen tarkistukseen, napasuuntauksessa riittää vähempikin.
Yritän vielä kerran vääntää asian rautalangasta esimerkkilaskelmin. Suuntauksen lähtökohtina on jalustan korkeuskulman ja
vatupassilla vaatratun deklinaatioakselin tarkkuudet. Oletetaan, että molemmissa on esimerkiksi kolmen asteen virhe sisältäen myös
tuossa 90 asteen kierrossa olleen virheen. Deklinaatioakselin säädöllä on polarikseen tähdättäessä kompensoitu korkeuskulman virhe
samansuuruisella vastakkaisella virheellä. Jalustaa polarikseen suunnattaessa pystysuunnassa on jäljellä tuo 3 asteen virhe. Vaakasuunnassa
virhe on tuo 3 astetta kertaa sini kolmesta asteesta (tämä jälkimmäinen kolme astetta johtuu vatupassivirheestä), eli vaakavirhe
on 3 * 0,05 = 0,15 astetta eli 9 kulmaminuuttia. Tämän verran on nyt tuntiakselin suunta sivussa ja pystysuunnassa edelleen tuon kolme astetta.
Jos nyt pyöräytetään tuntiakselia 180 astetta, niin polaris liikkuu 6 astetta pystysuunnassa. Kun putki ei mekaanisesti suostu menemään
jalustan alapuolelle, niin korkeuskulman virhe mitataan kahdessa vaakasuunnassa, jolloin tähti liikkuu vaakasuunnassa tuon 6 astetta. Se jaetaan
kahtia ja korjataan puolet deklinaatioakselin säädöllä ja loput jalustan säädöllä. Jos toimet uusitaan, niin tällöin jäljelle jäävä virhe on mikroskooppinen.
Losmandysta mittasin että akseleiden kulma poikkeaa 90 asteesta 2,5'. TAL250K:n optinen akseli poikkeaa kiinnityspinnan suunnasta n.10' pikkuisen riippuen siitä onko kiinnitys putken sivulla tai alla. Newtonissa ero tulee helposti paljon isommaksi ja muuttuu enemmän putken asennon vaikutuksesta. Losmandyssa ei ole deklinaatioakselilla paikkaa vatupassille ilman että purkaa akselilta vastapainot ja kamerakiinnikkeenpois. Väitän että drift align on sekä nopeampi että tarkempi menetelmä napasuuntauksen tekemiseen. Itse käytän napaputken tilalle tulevaa laseria suuntauksen tarkistamiseen.
10' suuntausvirhe aiheuttaa kahden minuutin valotuksen aikana, suunnasta riippuen, 0-5" virheen kuvaan.
Kaizu
...mutta pääasia on omaan käyttöön riittävä tarkkuus ja itselle menetelmä.
jk
Tuon kochabin käyttö navan suuntauksessa sai minut funtsimaan asiaa vielä hiukan lisää.
Kun kerran kochabin avulla saan polariksen liikkumaan pelkästään deklinaatioakselia
säätämällä väkisin taivaan napaa kohti, ei ole enää mitään syytä saada napaa ja polarista
yhtä aikaa näkymään okulaarissa eli voin rauhassa käyttää millaista suurennosta tahansa.
Lyhkäsimmän okulaarini näkökenttä on 14,4'. Kun siirrän sillä 2,75 kertaa polarista
näkökentän poikki ollaan hyvin lähellä taivaan napaa. Väitän, että sillä tavalla pystyisin
tekemään suuntauksen 1' tarkkuudella. Rehellisyyden nimissä on kyllä myönnettävä,
että jalustani laatu ei moiseen tarkkuuteen taivu, mutta periaatteessa ....
Useiden jäsenten harmiksi palaan vielä kerran tähän aiheeseeni. Olen edellä ollut selvästi liian ylimalkainen, joten
yritän nyt esittää asian täsmällisesti. Tiedän, että valokuvauksen harrastajilla on käytössään hyvin sofistikoituja
suuntausmenetelmiä. Tämä sepustukseni ei ole tarkoitettu heille, eikä myöskään niille, jotka ovat erityisen viehtyneitä
napatähtäimen kanssa harrastettavaan akrobatiaan. Joku muu saattaa havaita menetelmäni käyttökelpoiseksi,
sillä sen avulla on napasuuntaus helposti suoritettavissa jopa 5' tarkkuudella, joka on ainakin visualihavaintoihin täysin
riittävä tarkkuus. Ristikollisella okulaarilla on 1-2' tarkkuus saavutettavissa ja sillä jo valottaakin ihan kohtuullisesti.
Suuntausta varten tarvitaan EQ jalusta, kaukoputki (mielellään tähtäimellä varustettuna), vähintäin 1° näkökentän
omaava okulaari, näkyvyys taivaan napaan sekä kyky löytää tuo napa. Sen löytäminen ei ole kovin vaikeaa, sillä
pohjantähdestä johtaa napaan tähtiparien viitoittama kolmen linjan selväpiirteinen reitti. Stellariumilla muutaman
kerran harjoittelemalla reitin kulku käy kuin tanssi (tanssitaitoiselta). Reittikartta löytyy alempana.
Suuntaus tehdään virheiden minimoimiseksi kahdella kohtisuoralla suuntauksella erikseen pohjoissuunnalle (atsimuutti)
ja jalustan korkeudelle (altitudi). Atsimuutti säädetään deklinaatioakselin ollessa vaakasuuntainen ja altitudi kun akseli
on pystysuunnassa. Kummassakin tapauksessa käytetään deklinaatioakselin säätöä hyväksi toisessa suunnassa
olevan virheen eliminoimiseksi näkökentässä. Jos jalusta on E-W suunnassa kallellaan, tulisi deklinaatioakselin olla
vastaavassa asennossa. Asentovirhe aiheuttaa suuntauksessa sekundaarista virhettä joka suuntausta toistettaessa
kyllä eliminoituu. Mitenkään erityisen tarkkaa asennon ei tarvitse olla. Jos yhtä arvoa määritettäessä toisessa on ollut
virhe A ja akselin suuntavirhe on B, niin nyt suuntausvirhe on A * tan B. Oletetaan, että A=1° ja B=7°, niin jolloin
virhe on 1° * tan 7° = 60' * 0.123 = 7.4' ja kun tuo virhe toisessa suunnassa korjataan, niin edellisessä suuntauksessa
oli virhettä 7.4' * 0.123 = 0.9' eli havaintotarkkuutta pienempi. Eli jos altitudia tai atsimuuttia korjataan alle 1° ja asentovirhe
on enintään 7°(sellaisen puusilmäkin havaitsee), niin suuntaus on sille heti kunnossa mutta sen pari on toki vielä korjattava.
Oleellisempi virhe aiheutuu siitä, jos kaukoputki ei ole kohtisuorassa deklinaatioakselia vastaan. Tämä putken haritus
vaikuttaa suoraan säädettäviin arvoihin, joten sen suuruus määritetään ja otetaan huomioon suuntauksessa.
Kollimaatio suoritetaan pohjantähden avulla. Deklinaatioakselin ollessa vaakasuunnassa tähti asetetaan okulaarin
keskelle atsimuuttia ja deklinaatiota säätäen. Tuntiakselia kierretään 180°. Tällöin tähti piirtää okulaariin ympyrän,
jonka halkaisijan päätepisteet nyt tunnetaan ja siis myös keskipiste, joka on myös napa-akselin paikka. Keskipiste
on sivussa pystysuunnassa jalustan altitudivirheen verran ja vaakasuunnassa putken harituksen verran.
Korjataan jalustan altitudia siirtämällä tähteä pystysuunnassa puolet sen liikkeestä ja loput deklinaatioakselin
säädöllä. Sitten kierretään tuntiakselia 180° takaisin. Tähden tulisi olla nyt okulaarin keskellä. Pystysuunnassa tähti
keskitetään deklinaatiosäädöllä (jos virhe on iso, niin puolet altitudilla) ja vaakasuunnassa atsimuuttisäädöllä. Vaaka-
suuntainen virhe on oire deklinaatioakselin huonosta asennosta. Kun tähti on tarkkaan keskitetty kierretään tuntiakselia
taas 180°. Nyt tähti on siirtynyt lähinnä vaakasuunnassa. Vaakasiirtymä on kaksi kertaa putken haritus. Jos putken
kiinnitys on helposti säädettävissä, kannattaa joskus myöhemmin tuo mitattu haritus korjata. Nyt määritämme okulaarin
kohdistuspisteen deklinaatioakselin suunnassa. Siirretään tähti deklinaatiolla keskikorkeudelle jolloin kohdistuspiste
on tähden ja keskiön puolessa välissä. Tuo kohta painetaan visusti mieleen myös tulevaisuutta varten. Tässä kappaleessa
tehtyä kollimaatio-operaatiota ei toiste välttämättä tarvitse suorittaa, vaan riittää, että tiedämme kohdistuspisteen.
Nyt suoritetaan varsinainen napasuuntaus ja tavallisesti homma alkaakin tästä. Minun jalustassani atsimuutin säätö
on helpompi, joten aloitan sillä. Deklinaatioakseli vaakasuuntaan ja atsimuuttia ja deklinaatiota säätäen asetetaan
kohdistuspiste taivaan napaan. Kierretään deklinaatioakseli pystysuuntaan ja deklinaatiota ja altitudia säätämällä
asetetaan taas kohdistuspiste taivaan napaan. Tarkistuksen vuoksi vielä kerran akseli vaateriin ja tarvittaessa
atsimuutin säätö. HOMMA ON VALMIS.
Ja vielä tuo taivaan navan tiekartta.
(http://napa.jpg)
Pari kysymystä edelliseen liittyen.
Miten todetaan deklinaatioakselin pysty- tai vaakasuora suunta?
Missä asennossa okulaarin tulee olla kun sieltä havaitaan jotakin pysty- tai vaakasuoraa (eli mihin osoittaa okulaarin optinen akseli)?
カイズ
Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 18.01.2012, 19:25:34
Pari kysymystä edelliseen liittyen.
Miten todetaan deklinaatioakselin pysty- tai vaakasuora suunta?
Missä asennossa okulaarin tulee olla kun sieltä havaitaan jotakin pysty- tai vaakasuoraa (eli mihin osoittaa okulaarin optinen akseli)?
カイズ
Deklinaatioakselin vaakasuunnan voi katsoa jalustan E-W suuntaisesta pinnasta, ihan vaan näppituntumalla tai vaikka vatupassilla.
Tuo suunta ei ole kovinkaan kriittinen kuten esimerkistäni kai selvisi. Suuntavirheen vaikutus häviää toistoilla aina kun virheen
suuruus << 45°. Pystysuunta on kohtisuorassa vaakasuuntaan. Apuna voinee käyttää tuntiakselin kulma-asteikkoa.
Okulaarin optinen akseli selviää helposti, kun liikuttaa näyttöä deklinaatiota muuttamalla, kohde liikkuu optisen akselin suunnassa.
Mitattava asia on aina sitä suuntaa vastaan kohtisuorassa.
Tervehtien I.S.
Lainaus käyttäjältä: hoptari - 18.01.2012, 22:18:53
Deklinaatioakselin vaakasuunnan voi katsoa jalustan E-W suuntaisesta pinnasta, ihan vaan näppituntumalla tai vaikka vatupassilla.
Tuo suunta ei ole kovinkaan kriittinen kuten esimerkistäni kai selvisi. Suuntavirheen vaikutus häviää toistoilla aina kun virheen
suuruus << 45°. Pystysuunta on kohtisuorassa vaakasuuntaan.
Ei Losmandyssa eikä EQ3-2:ssa ole E-W suuntaista pintaa, eikä edes paikkaa vatupassille.
Lainaa
Apuna voinee käyttää tuntiakselin kulma-asteikkoa.
Miten?
Lainaa
Okulaarin optinen akseli selviää helposti, kun liikuttaa näyttöä deklinaatiota muuttamalla, kohde liikkuu optisen akselin suunnassa.
Mitattava asia on aina sitä suuntaa vastaan kohtisuorassa.
Ei selvinnyt. Tarkoituksena lienee suunnata ohjeen perusteella tuntiakseli taivaan napaan. Silloin okulaarin asento pitäisi olla tiedossa että voisin ymmärtää mitä vaaka- ja pystysuora tässä tapauksessa tarkoittaa. Omassa kaukoputkessani okulaarin viimeinen linssi on hyvin harvoin pystysuora niin että pysty jha vaakasuora suunta olisivat yksiselitteisiä.
Oletko ihan oikeasti joskus suunnannut jalustan antamiesi ohjeiden mukaisesti vai ovatko nämä nojatuolipohdiskelun tulosta?
カイズ
Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 19.01.2012, 08:42:47
Oletko ihan oikeasti joskus suunnannut jalustan antamiesi ohjeiden mukaisesti vai ovatko nämä nojatuolipohdiskelun tulosta?
カイズ
Toki tämä on nojatuolipohdiskelun tulos. Ensimmäisessä jalustassani (EQ5) ei ollut lainkaan napatähtäintä, joten joku
suuntaustapa piti keksiä. Aluksi käytin drift align menettelyä, mutta mielestäni tuntui siltä, että tähän selvästi geometriseen
ongelmaan pitää olla jokin rationaalinen ratkaisu. Ratkaisu löytyi pääosin sisä tiloissa funtsien, suurelta osin juuri nojatuolissa,
tai täsmällisemmin TVtuolissa, jos se nyt on oleellista tietoa. Viime kesänä hankkimassani jalustassa (HEQ5) on myös napatähtäin.
Avasin kerran sen suojakotelon, katsoin siihen ja mielessäni mietin, miten sillä suorittaisin napasuuntauksen. Melko välitön
päätelmänioli, että en pysty sen vaatimiin akrobatian suorituksiin tai ainakin suuntauksen jälkeen kehoni vaatisi usean päivän
palautumisen ennen tähtihommia.
Kummallakin jalustalla olen käyttänyt suuntaus menetelmääni menestyksellisesti. Uudempaan jalustaani olen nyttemmin tehnyt
laserilla napatähtäimen, mutta silläkin käytän muunnelmaa suuntauksestani. Tämä siksi, että laser suuntaimen kiinnitysrakenteen
takia tarkka kollimointi onnistuu vain yhdessä suunnassa (älä kysy miksi).
Suhtaudut oudon oudoksuvasti systeemiini. Kokeilisit kerran edes mielenkiinnosta. Ei ole tarpeen lainkaan muuttaa suuntaustasi
millään lailla, vaan kokeile seuraavaa muunnelmaa, jossa periaate on ihan sama.
Tiedän, että pystyt löytämään taivaan navan kiikarilla 1' tarkkuudella joten se onnistunee myös okulaarilla.
Pane deklinaatioakseli likimain vaakasuoraan ja hae napa okulaarin keskikorkeudelle. Katso, paljonko se on vaakasuunnassa
keskiöstä sivussa. Käännä tuntiakselia 180° ja katso, onko napa nyt saman verran vastakkaisella puolella. Huomioi, onko
se nyt putken vaiko vastapainon puolella, tämä siis suuntana.
Seuraavaksi käännä tuntiakselia 90° ja katso, onko napa nyt pystysuunnassa samalla etäisyydellä. Jos on, niin suuntauksesi
on kunnossa, totta kai, ja myös suuntausmenetelmäni toimi. Kysymys: oliko työlästä?
Kyllä minä tuosta löydän järkeä ja mielestäni ihan käyttökelpoisen menetelmän ja melkoisen tarkankin huolellisesti tehtynä. Ehkä asiaa helpottaa se että lienee jotain saman kaltaista liikkunut omassa mielessänikin.
En voi sanoa tällä tavalla käytännössä suunnanneeni, paitsi ehkä vähän samaan tapaan joskus pyörittäneeni tuntiakselia kamera (lyhyehköpolttovälisellä telellä) taivaannavan aluelle suunnattuna ja katsellut etsimestä pohjantähteä.
Missä olen jonkin verran tähtiä kuvannut niin on aiemmin tahtonut olla vaikkapa parvekkeella ja maalla järven rannalla joista paikoista ei taivaannapaa näkynyt. Nykyisin takapihallamme näkyy (muttei sieltä sitten kovin paljon muuta näykään rakennuksen ja puiden takia :(
Ja nykyisessä EQ5 jalustassa on napatähtäin jota nyt olen käyttänyt. Ja kuvaan yleensä teleojektiiveilla jolloin ei kaukoputkea olekaan kiinni jalustassa.
En lukenut kaikkia menetelmän eri selitysyritysten detaljeja, koska mielestäni selvisi perusidea. Ja jonkin verran eri tavoilla sitä voikin soveltaa.
Yritän kuvata seuraavassa vähän eri tavalla parin eri näkökohdan kannalta, joten voi detaljeissa olla vähän erilaistakin. Ja voi osin tuntua (ehdotus) eri menetelmältäkin ja ehkä onkin, mutta mielestäni samoilla periaatteilla varioiden.
Oletetaan, että ei tapahdu juuri taipumisia ym jalusta-putkirakenteessa.
Kun kaukoputki on suunnattu liki taivaannapaan (tai mihin tahansa taivaalla likimain sen oman tuntiakselin suntaan), niin pyörittämällä tuntiakselin ympäri kiertävät tähdet okulaarisssa ympyrää (tai sellaisen kaarella ainakin). Ja jos on riittävän lähellä napaa näkökentän ollessa riittävän suuri (jotta myös näkyy se keskipiste) kohtisuoruusvirheisiin nähden, niin ympyrän keskipiste osoittaa taivaalla tuntiakselin suuntaa. Pelkästään jo tämän avulla pienin siirroin saisi, suunnattua taivaannapaan, olettaen että tuntee sen paikan okulaarista katsoen.
Kohtisuoruuspoikkeamaa voi olla napa- ja deklinaatioakseleiden välillä ja deklinaation ja putken optisen akselin suunnan välillä. Näiden yleinen vaikutus on keskinäisesti erilainen, mutta kun putki on jokseenkin hyvin tuntiakselin suuntainen niin vaikutukset yhdistyvät (tässä suhteessa tosistaan erottamattomiksi) siten, että dekilaatioakselia kierrettäessä näkökentän keskus menee enempi/vähempi tuntiakselin suunnan sivusta. Tuntiakselin tarkan suunnan piste ikäänkuin piirtää (deklinaatioakselia ko alueella kierrettäessä) käytännössä suoran viivan okulaarin näkökentässä (tai ehkä sen ulkopuolella jos pahjoa vikoja kohtisuorukssa tai dekilnaatioastus väärä, mutta oletetaan että on sisällä). Tämän "linjan" suunnan okulaarissa näkee milloin vaan kiertämällä deklinaatioakselia, mutta ei sen linjan paikkaa, josta jäljempänä.
Hoptari käyttää termiä "okulaarin optinen akseli""
Lainaus käyttäjältä: hoptari - 18.01.2012, 22:18:53
Okulaarin optinen akseli selviää helposti, kun liikuttaa näyttöä deklinaatiota muuttamalla, kohde liikkuu optisen akselin suunnassa.
Mitattava asia on aina sitä suuntaa vastaan kohtisuorassa.
.. kyllä jossain muussa merkityksessä kuin se varsinainen. Enkä ole varma mita tarkoittaa, mutta ehkä juuri mainitsemaani linjaa, kun sen suunnastakin puhuu ja selviääkin samalla tavalla.
Ja juuri tällä linjalla jossakin kohtaa (riippuen deklinaatioasetuksesta) on aina sen ympyrän keskipiste (yllä) jonka ympäri tähdet kiertävät kun tuntiaselia kierretään. Ja tässä määrittämisessä 180 asteen kierroilla (joita alkuperäisessä menetelmässä) saanee tarkinta tulosta. Tätä linjan nääritystä ei tarvitse tehdä taivaannavalla vaan vaikkapa pohjantähdellä (ja käytännössä juuri sillä) kun tekee sen verran nopeasti että se ei ehdi liian paljon liikkua, haluttuun tarkkuuteen nähden.
Ko linja (tai jokin sen piste) ikään kuin edustaa sen kaukoputken varsinaisen optisen akselin suunnan (okullaarista katsoen eli näkökentän keskuksen) sijasta kaukoputken kuvitteellista suunta-akselia jolla tässä suhteessa ei ole kohtisoruusvirhettä.
Mutta tämä pätee vain tähän tapaukseen navan seudun suunnalla (oikeammin tuntiakselin suunnan seudulla), sillä em vaikutus on siis kahden tekijän yhteivaikutus joiden vaikutus erillisinä muille suunnille tämän linjan kohdallakaan ei poistu.
( Voitaisiin kyllä ihan ilmeisestikin käyttää tai kehittää menetelmä 180 astein kierroin navan ympäristössä yhdistettynä vastaavaan lähellä ekvaattoria eli kaukoputki "toiselle puolelle" samaan kohteeseen, jolla saisi erikseen määritettyä molemmat kohtisuoruusvirheet. mutta on taas eri asiaa.)
Ja voisi sanoa, että jos/kun tämän linjan on kerran kunnolla määrittänyt ja pitää mielessä (okulaarin näkökentässä) niin voi seuraavalla keralla hyödyntää. Linjan suunnan (kulkusuunnan näkökentässä) saa aina helposti katsomalla miten tähdet liikkuvat deklinaaioakselia kiertämällä. Mieleen kanattaa laittaa mahdollisimman tarkkaan miten etäällä näkökentän keskusken ja reunan välissä menee (eikä unohtaa millä puolella).
Ja tämän linjan (sanotaan nyt yhden sen pisteen, johon yhdistetään linjan suunta) paikallistamisessa voi käyttää napa-akselin 180 asteen kietoa, niin saa tarkemmin kuin arvioimalla ympyrän keskipisteen pienemmästä kaaresta.
Jos tätä linjaa määrittää kerran ja hyödyntää useammin, niin ei edes tarvitse joka kerta noita 180 asteen kiertoja ja melkeinpä kahdella toisiaan vastaan sunilleen kohtisuoralla katsomisella ja säädöllä (akselin az- suunta ja korkeuskulma likimain) pitäisi mennä aika hyvin kohdalleen. Välttämättä (ja luultavastikin, riippuen osin mm alkutoimenpietistä vaakituksen ym kannalta) esimerkiksi napa-akselin kallistuksen säätö ei tapahdu ihan saman akselin ympäri kuin niin että pientä suurempien säätöjen jälkeen kannattaa kyllä ottaa uusiksi tarkistukset tai tarkistaa kiertämällä tai 180 asteen kierrolla tms. Kait käytännössä oppisi huomaamaan miten tarkasti tulee kerralla.
Eli mielestäni voi käytännön kannalta varioida menetelmää melkoisesti ja kehittää itselleen sopivan (jos mikään). Vatupassin käyttö ei ole lopputuoloksen kannalta ollenkaan tärkeä.
Kuitenkin, jos jo suoraan etukäteisvalmisteluilla saa liki kohdalleen niin selvinnee nopeammin eli vähisemmillä iteraatioilla, tuon linjan etukäteen tuntien ehkä jo kahdellakin tähtäyksellä.
Jos nyt olisi mahdollista tehdä okulaariin jotain linjan merkkiä tms, niin kyllä tällä muutamalla tarkistuksella olettaisin saatavan varsin tarkasti. Tosin jalustan akseleiden mahdollinen taipuminen ainakin asettaa rajan, mitä ei sellaisenaan napatähtäimellä juuri ole. Mutta taipuminen sitten joka tapauksessa häiritsee kuvaamistakin, joten niiden asettamaa rajaa tarkemmin ei liene tarvetta saadakaan.
On kyllä huomioitava, että jos kaukoputki irroitettaessa ja uudelleen kiinnitettäessä ei ilman muuta asetu täysin samaan suuntaan (deklinaatioakselin kohtisuoruuden kannalta), niin sitten ei aiemmin määritetty em linja päde ja vaatiisuuntaus vähän enemmän aikaa. Myös vaikkapa Newton-putken uudelleen kollimointi (tai siinä itsekseen tapahtuneet muutokset) muuttaa ko asiaa ("linjaa").
Vastaavan tapaista 180 asteen kiertomenettelyä ehdotetaan Kochab Clock menetelmälinkissä
https://www.ursa.fi/wiki/Kuvausopas/KochabClock
käyttämään napatähtäimen tarkistamiseen, että se oikeasti on kohdistettu napa-akselin suuntaisesti.
Varmaankin kannattaa erityisesti kiinteissä asennuksissa käyttää drift-menetelmää.
Olen jossain määrin pytkinyt aiemmin käyttämään sitä siirrettävällä jalustalla (erityisesti maalla) muiden mahdollisuuksien jokseenkin puuttuessa, mutta kyllä on käytännössä mennyt sillain että valokuvaus on alkanut huomattavasti ennen kuin suuntaus kunnolla ja osin sitten valokuvista näkee drift-korjaustarpeen. Tuntui että muuten olisivat menneet vähäiset selkeän sään kuvausmahdollisuudet pelkkään napasuuntaukseen. Ja jos driftilläkin tekee hienosäädön niin olisi varmaankin hyvä olla nopea menetelmä, jolla saa jo melkoisen tarkasti.
En ole kovinkaan paljoa tähtikuvaukseen erikoistunut ja siten napasuuntausta paljoa "harrastanut", mutta kyllä vuosikymmenien varrella on kohtalaisesti tullut tähtiä kuvattuakin, melko alkeellisilla laitteilla pääasiassa.
Eli vähän on minulla nojatuolipohdiskelun tulosta, mutta sellaisesta moni asia lähtee tai edistyy. Ja olen kyllä aika vakuuttunut että tämän tapaisella menettelyllä saisin aika tarkkaan suunnattua ja nopeastikin vähän harjoiteltuani rutiinia.
Esko
Kiitokset järkevästä kommentista. Näköjään puhumme täsmälleen samasta asiasta ja voin allekirjoittaa jokaisen kommenttisi lauseen.
Jos tämä menetelmä ei kuvaajille muuten kelpaa, niin voi sitä (suurpiirteisestikin käytettynä) käyttää karkeaan suuntaukseen ennen
drit alignilla tehtävää täsmennystä. Tuo tähden valutus kun tuppaa viemään varsin runsaasti aikaa.
Jos napa ei ole näkyvissä, on drift align kai ainoa keino. Siinäkin on alustavaan suuntaukseen nopea konsti. Valitaan kaksi helposti
löytyvää tähteä joiden deklinaatio on likimain saman suuruinen. Näitten väliä voi seilata tuntiakselia pyörittäen, jolloin tuo align
tapahtuu vauhdilla. Muutamia tällaisia tähtiparejani mainitsin linkissä "drift align pikakelauksella". Sopivia tähtipareja löytyy
taivaalta aivan riittävästi, eikä niiden ole pakko ihan pääilmansuunnilla olla.
Tällä hetkellä etelässä olisi sopivana parina orionin oikea yläkulma (Bellatrix) ja vesikäärmeen pään ylin tähti.
I.S.
Lainaus käyttäjältä: hoptari - 19.01.2012, 23:55:05
Toki tämä on nojatuolipohdiskelun tulos. Ensimmäisessä jalustassani (EQ5) ei ollut lainkaan napatähtäintä, joten joku
suuntaustapa piti keksiä. Aluksi käytin drift align menettelyä, mutta mielestäni tuntui siltä, että tähän selvästi geometriseen
ongelmaan pitää olla jokin rationaalinen ratkaisu. Ratkaisu löytyi pääosin sisä tiloissa funtsien, suurelta osin juuri nojatuolissa,
tai täsmällisemmin TVtuolissa, jos se nyt on oleellista tietoa. Viime kesänä hankkimassani jalustassa (HEQ5) on myös napatähtäin.
Avasin kerran sen suojakotelon, katsoin siihen ja mielessäni mietin, miten sillä suorittaisin napasuuntauksen. Melko välitön
päätelmänioli, että en pysty sen vaatimiin akrobatian suorituksiin tai ainakin suuntauksen jälkeen kehoni vaatisi usean päivän
palautumisen ennen tähtihommia.
Kummallakin jalustalla olen käyttänyt suuntaus menetelmääni menestyksellisesti. Uudempaan jalustaani olen nyttemmin tehnyt
laserilla napatähtäimen, mutta silläkin käytän muunnelmaa suuntauksestani. Tämä siksi, että laser suuntaimen kiinnitysrakenteen
takia tarkka kollimointi onnistuu vain yhdessä suunnassa (älä kysy miksi).
Suhtaudut oudon oudoksuvasti systeemiini. Kokeilisit kerran edes mielenkiinnosta. Ei ole tarpeen lainkaan muuttaa suuntaustasi
millään lailla, vaan kokeile seuraavaa muunnelmaa, jossa periaate on ihan sama.
Olen kokeillut ja todennut sen selvästi vaivalloisemmksi kuin drift align menetelmän tai napatähtäimen käytön.
Tässä yhteydessä myöskin totesin että aiemmin yhdensuuntaisiksi tai kohtisuoriksi olettamasi suunnat eivät sitä olleet. Heitot olivat niin suuria että pidemmissä valotuksissa niistä aiheutuneet suuntausvirheet tulevat näkyviin. Tarkoitan sitä että jalustan deklinaatio- ja tuntiakseli eivät ole kohtisuorassa toisiaan vastaan eikä putken optinen akseli ole kohtisuorassa deklinaatioakselia vastaa, eikä sitä saa tuntiakselin kanssa yhdensuuntaiseksi.
Minulle napasuuntaus ei ole ongelma koska jalusta on kiinteä ja näen joko vesivaaoista tai kuvia pinotessani jos napasuuntaus on siirtynyt. Piha kuupassa laserilla napasuuntaus on muutaman minuutin juttu ja siitäkin puolet kuluu laseria noutaessa. Haarukkajalustassa pitää sitten käyttää drift align menetelmää. Tämä jalusta taas on kiinni peruskalliossa ja viimeinen suuntaustarkistus aiheutui Halkian maanjäristyksestä. Jalusta on kiinni samassa kalliossa muutaman kilometrin päässä järistyskeskuksesta (ei ollut muuttunut). Drift align menetelmä vie huomattavasti kauemmin aikaa kuin tähtäin laser, saattaa mennä jopa 20 min. Riippuu seurantaan käytetystä suurennuksesta. Toucamin kenno yhdistettynä 2.5m:n polttoväliin näyttää melko nopeasti, mihin suuntaan tähti kuvakentässä vaeltaa. Jos ei itse halua päätellä mihin suuntaan jalustaa ruuvataan niin tätä varten PC:lle löytyy ohjelmia jotka hoitavat "ajattelemisen".
Lainaa
Tiedän, että pystyt löytämään taivaan navan kiikarilla 1' tarkkuudella joten se onnistunee myös okulaarilla.
Pane deklinaatioakseli likimain vaakasuoraan ja hae napa okulaarin keskikorkeudelle. Katso, paljonko se on vaakasuunnassakeskiöstä sivussa. Käännä tuntiakselia 180° ja katso, onko napa nyt saman verran vastakkaisella puolella. Huomioi, onko
se nyt putken vaiko vastapainon puolella, tämä siis suuntana.
Seuraavaksi käännä tuntiakselia 90° ja katso, onko napa nyt pystysuunnassa samalla etäisyydellä. Jos on, niin suuntauksesi
on kunnossa, totta kai, ja myös suuntausmenetelmäni toimi. Kysymys: oliko työlästä?
Yhdessä minun putkistani, silloin kun siinä on okulaari, okulaari on samalla puolella putkea kuin jalustan vastapaino. Okulaarin takimmainen linssi on pystytasossa vain kun deklinaatioakseli on tarkalleen itä-länsi suuntainen.
Kun yrität neuvoa menetelmääsi maallikolle, suosittelen että käytät selostuksessasi selkeitä yksiselitteisiä termejä. Esimerkiksi "vaakasuora" tai "pystysuora". Sinulla on selostuksestasi päätellen näistä termeistä aivan erilainen käsitys kuin minulla. Se vaikeuttaa asian ymmärtämistä. Itse ymmarrän että "vaakasuora" tarkoittaa mitä tahansa vaakatason suoraa.Vaakataso taas on taso joka on kohtisuora havaitsijasta maan keskipisteeseen kulkevaa linjaa, "pystysuora", vastaan.
Minun jalustassani on E-W- suuntaisia pintoja vasta sen jälkeen kun jalustan pohja on vaakatasossa ja napasuuntaus on valmis, ei aikaisemmin.
Olet laatinut selostuksesi olettaen että lukijoilla olisi samanlaisessa jalustassa kiinni samanlainen putki kuin sinulla mutta et ole muistanut kertoa minkälaisia niiden tulee olla.
カイズ
Ilmeisesti meillä hoptarin kanssa ajatus napasuuntauksessa kulkee aika lailla samoja latuja, tuokin on ollut mielessä.
Lainaus käyttäjältä: hoptari - 18.01.2012, 16:35:28
"Siinäkin on alustavaan suuntaukseen nopea konsti. Valitaan kaksi helposti
löytyvää tähteä joiden deklinaatio on likimain saman suuruinen.
Minä en tarvitse napasuuntausta usein, EQ5 jalustani on käytännössä liki kiinteä, nytkin kolmijalka jäätyneenä tiukasti pihanurmikon koloissa. Ja on pysynyt aika hyvin niissä koloissa jo sulan maan aikanakin. Tarkistan kyllä kuvaamaan aloittaessani napatähtäimella suunnan.
Useinkin tekisi mieli pois valosaasteesta ainakin jonkin verran paremmalle paikalle. Kun en ole autoilija niin se harvoin onnistuu. Jos onnistuisi, ja olisi sitä varten vähän kevyempi siirrettävä jalusta niin nämä (hoptarin kertomat) keinot olisivat ainakin ilman napatähtäintä varmaankin ensisijaisessa käytössä. Jos olisi napatähtäin, niin voisi riippua mm maaperästä (kuraisuudesta tms) kumpaa käyttäisin.
Mielestäni ovat täysin käyttökelpoisia menetelmiä. Eivät sovi kaikille yhtä hyvin ja joillekin ei ehkä ollenkaan tai jokin muu menetelmä sopii paremmin mutta on mielestäni yksi (tai kaksikin) varsin käyttökelpoinen menetelmä muiden joukossa.
Ja tämä (180 asteen kääntömentelmä) kuten kerrottu ei edellytä akseleilta kohtisuoruutta. Jos ovat niin paljon vinossa että ei saa napasuuntaa ollenkaan näkymään okulaarissa niin sitten ei käy. Ja jos näkyykin, mutta on pahasti sivussa niin vaikeuttanee. (Jos lähtee napa näkökentän keskeltä ja kiertää napa-akselia 180 astetta ja joutuukin tällöin ulkopuolelle niin joutuu jo vähän varioimaan varsinaista perusmenetelmäehdotusta.)
Jos hyvällä tuurilla (akselit hyvin kohtisuorassa tai virheet navan seudussa sattuvat kumoamaan toisensa) akselisuunta on liki keskellä okulaarikenttää, eli saa siihen deklinaatioakselia kääntämällä, niin illman okulaaritasoapumerkintöjäkin päässee alla olevaa arviota vähän parempaankin tarkkuuteen.
Ei myöskään edellytä vatupassia tms, vaikka jos sellainen on helposti käytössä niin miksei asettaisi alussa ainakin likimain sen mukaan. Eikä esimerkiksi se, että Newton putkessa okulaari on missä tahansa "putken kiertosuunnassa" haittaa (paitsi jos ihan fyysisesti estää katsomisen). Kuten hoptari on sanonut, pikkuisen deklinaatioakslia kietämällä näkee mihin suntaan tähdet näkökentässä liikkuvat.
Hoptari arveli tarkkuudesta
Lainaus käyttäjältä: hoptari - 18.01.2012, 16:35:28
.. sillä sen avulla on napasuuntaus helposti suoritettavissa jopa 5' tarkkuudella, on ainakin visualihavaintoihin täysin
riittävä tarkkuus. Ristikollisella okulaarilla on 1-2' tarkkuus saavutettavissa ja sillä jo valottaakin ihan kohtuullisesti.
Muutamien kaariminuuttien tarkkuuteen myös minä arvelisin päästävän. Ja tämä raja tulee siitä että joutuu käyttämään silmä-arviota okulaarikentässä. Tässä suhteessa olisi tarpeen vaatiessa mahdollisuus kehittää eteenpäin pitkällekin. Onhan esimerkiksi okulaarimikrometrejä (tai ainakin ennen oli liekö enää missään käytössä). Tällaisten sijaan jonkinlaiset apumerkinnät tarkoitukseen varatun okulaarin polttotasossa auttaisivat lisätarkkuuteen.
Ja taivaannavan paikka pitää menetelmässä tuntea okulaarinäkökentässä. Sen opetteleminen ei liene ongelma tähtiharrastajalle. Ehkä lopullinen tarkkuusraja (jos/kun okulaarimerkintöjen kanssa on edetty) tulee vastaan siinä miten tarkkaan sen taivaannavan sitten visuaalisesti kaukoputkellaan paikallistaa.
Esko
Esko ehtikin jo vastaamaan Kaizun kommenttiin eikä minulta noin hyvään vastaukseen löydy enää mitään lisättävää.
No ehkä malliksi yksi sanan selitys. Sanoin, että "Deklinaatioakselin vaakasuunnan voi katsoa jalustan E-W suuntaisesta pinnasta".
Selitys:Jalustan pinnalla tarkoitin sen altitudi akselia vastaan kohtisuoraa pintaa ja siinä E-W suunnalla suoraa joka on sen pinnan
ja altitudi akselia vastaan kohtisuoran pinnan leikkaus. Toki olisi hyvä jos asiat esitettäisiin täsmällisesti, mutta luulisin, että
tuollaisia termejä sisältävä selostus muuttuisi paitsi älyttömän pitkäksi myös lukijan kannalta varsin vaikeasti hahmotettavaksi.
I.S.
Lainaus käyttäjältä: Esko Lyytinen - 20.01.2012, 12:46:43
Muutamien kaariminuuttien tarkkuuteen myös minä arvelisin päästävän. Ja tämä raja tulee siitä että joutuu käyttämään silmä-arviota okulaarikentässä. Tässä suhteessa olisi tarpeen vaatiessa mahdollisuus kehittää eteenpäin pitkällekin. Onhan esimerkiksi okulaarimikrometrejä (tai ainakin ennen oli liekö enää missään käytössä). Tällaisten sijaan jonkinlaiset apumerkinnät tarkoitukseen varatun okulaarin polttotasossa auttaisivat lisätarkkuuteen.
Ja taivaannavan paikka pitää menetelmässä tuntea okulaarinäkökentässä. Sen opetteleminen ei liene ongelma tähtiharrastajalle. Ehkä lopullinen tarkkuusraja (jos/kun okulaarimerkintöjen kanssa on edetty) tulee vastaan siinä miten tarkkaan sen taivaannavan sitten visuaalisesti kaukoputkellaan paikallistaa.
Esko
Yksi ehkä käypä variaatio voisi olla sellainen, että kaukoputken sijaan käytetään havainnointiin etsintä. Siinä on ristikko valmiina
ja sen kollimointi voidaan suorittaa täydellisesti. Sitäkin olen kokeillut mutta minun näkökyvylläni taivaannavan löytäminen
tuottaa vaikeuksia, siinä kun täytyy erottaa 9 magnitudin tähtiä. Hyvänäköisillä ehkä toimisikin. Tarkkuuden lisääminen tällöin
lisää työtäkin, koska tuo kollimointi täytyy joka kerran suorittaa.
I.S.
Seikka joka tässä on huomioitava mahdollisimman suureen tarkkuuteen päästäkseen, on että taivaannavan paikka tähtitaivaalla muuttuu maapallon precession (akselin suunnan muuttuminen) johdosta.
Jos sen nyt katsoo vuoden J2000.0 koordinaatiston omaavasta tähtikartasta niin on noin 4 kaariminuuttia väärässä paikassa.
Vaikuttaa periaatteessa myös napatähtäinten käytössä. Pohjantähden paikkarinkulaa pitäisi ajoittain päivittää, käytännössä kait ostaa uusi tähtäin kun on varma että se uusi olisi paremmin ajatasainen tai rahallisesti halvempana vaihtoehtona tiedostaa oikea kohta pikkuisen sivussa merkkirinkulan keskustasta.
Ilmesesiti nyt on keskimäärin melko tuore laitekanta ja napatähtäimet melko uusia ja oletettavasti tehty vuotta 20000 uudemman ajankohdan mukaisiksi, ehkä valmistushetkellä pikkuisen tulevaisuuteenkin suuntautuen? Mutta niapatähtäimissäkin oikea kohdistuspaikka muuttuisi noin kolmessa vuodessa kaariminuutin verran.
Drift-align menetelmän etuna on että sillä ei ole tätä ongelmaa.
Esko
Hyvä pointti. Olin kyllä presessiosta tietoinen, mutta minulle se oli vuosituhansien juttu. Liikkeen nopeus onkin näköjään ihan realiteetti.
Stellarium, josta napakartan olen napannut, näyttää piirtävän karttaa nykyhetken mukaan. Navan liike näyttää olevan hankalaan
suuntaan, niin että jos tähteä valuttamalla haluaa tarkentaa em. tavalla tehtyä suuntausta, on sekä atsimuutti että altitudi korjattava.
I.S.
Ei tuo liike niin nopeaa ole että se omaa seurantamoottoria tarvitsisi. Olen kyllä kuullut tällaisestakin. Sitä se kuitenkin tarkoittaa että kiinteä asennus ei saa olla liian kiinteä. Hienosäätöä jotuu tekemään luokkaa vuosittain.
Kaizu
Ei kerran tehdyn suuntauksen azimuuttia ja korkeuskulmaa tarvitse muuttaa, jos ovat pysyneet kohdallaan. Ei maapallon akseli muutu itse maapallossa (vaan suunta avaruudessa) eli ei esimerkiksi paikkakunnan leveysaste muutu.
(
Tapahtuu kyllä tässä suhteessakin epäsäännöllista muutosta itse akselin paikassa mutta vaikutus on kait korkeintaan vain liki kaarisekunnin luokkaa. Ja sen lisäksi liikkuvathan mantereetkin hyvin hitaasti. Ja sitten maanjäristykset, mihin suntaan Kaizu mainitsi voivat liikuttaa peruskalliotakin.
)
Mutta tuon precessioliikkeen takia sille samalla napa-akselin az- (joka aina nolla eli pohjoiseen) ja korkeuskulmalle täytyy eri aikoina etsiä eri tähtäyskohta tähtitaivaalta.
Esko
Japanin iso maanjäristys kallisti maapallon akselia 16cm eli noin viisi ja puoli mikrokaarisekuntia ja siirsi Japania neljä metriä johonkin suuntaan.
Paikallisesti on kallistanut maanpintaa enemmän. Ishinomakista paperitehtaalta minulle tuli kysely, miten oikaistaisiin koneen loppupää kun perustus on kallistunut joitain millejä kymmentä metriä kohti eli luokkaa kaariminuutin. Rannassa oleva tehdas raskaana rakenteena jäi paikoilleen vaikka kaupunki ympäriltä huuhtoutui pois.
Omaa "kiinteää" asennustani liikuttaa routa, raskas liikenne sekä maapohjan kastuminen tai kuivuminen. Jalustan alla on kymmenkunta metriä erilaisia savilaatuja ennen peruskalliota. Säätöjä siis tarvitaan.
カイズ
Joudun pikkuisen palaamaan ensimmäisessä viestissäni itse kirjoittamaani.
Lainaus käyttäjältä: Esko Lyytinen - 20.01.2012, 00:15:08
Kun kaukoputki on suunnattu liki taivaannapaan (tai mihin tahansa taivaalla likimain sen oman tuntiakselin suntaan), niin pyörittämällä tuntiakselin ympäri kiertävät tähdet okulaarisssa ympyrää (tai sellaisen kaarella ainakin). Ja jos on riittävän lähellä napaa näkökentän ollessa riittävän suuri (jotta myös näkyy se keskipiste) kohtisuoruusvirheisiin nähden, niin ympyrän keskipiste osoittaa taivaalla tuntiakselin suuntaa. Pelkästään jo tämän avulla pienin siirroin saisi, suunnattua taivaannapaan, olettaen että tuntee sen paikan okulaarista katsoen.
Tällainen kierto tapahtuisi kiinteästi kaukoputkeen nähden eli havaitsijalle jos havitisja kiertäisi mukana. Ja tulisi mainitun laisena näkyviin kaukoputkessa olevan kameran kuvaan kuvattaessa kietymän aikana. Mutta kun katsoja ei niinkään kierrä mukana ainakaan linssiputkella katsoessaan ja Newtonilla koko okulaarin suunta muuttuu vaikeuttaen kaikein kaikkiaankin suuntien hahmotusta. Niinpä ei helposti hahmota tällaisena kiertona. Jos kaukoputken kekusta on suunnattu tarkkaan napa-akselin suuntaan niin putkea kierrettäessä tähdet eivät näytä kiertyvän eivatkä edes liikkuvan (takaa linssiputkella katsoessa) yhtään vaan itse putki ja siinä ehkä oleva hiusristikko näyttää kiertyvän, kuten kiertyykin. Jos näkökentän keskusta ei osoita napa-akselin suuntaan niin tähdet enempi/vähempi liikkuisivat ja tekisivät kukin tahollaan omia samanlaisia kaariaan, mutta eivät näyttäisi edes kiertävän yhteisen keskuksen ympäri. Siten olisi varmaankin vaikea hahmottaa kiertoa jonkin tietyn putken mukana kiertyvän okullaarikohdan ympäri. Eikä siten juurikaan soveltuisi tuollaiseen mainitsemaani kierron käytämiseen sinällään suuntaukseen. ( Ehkä voisi jossain määrin opetella tällaisenkin hahmottamisen, mutta ei juuri tarpeen.) Mutta kameralla saisi yhdellä kuvalla manuaalisesti kiertämällä (kierto tässä huomattavasti nopeammin kuin vuorokautinen kierto, ettei tulisi yhteisvaikutuksesta) suoraan näkyviin tähtitaivaalla paikan johon napa-akseli sillä hetkellä on suunnattu. Ja kamera voisi olla vaikka erillisellä teleobjektiivilla varustettu ja vaikkapa pallonivelessäkin kiinnii,
Mutta em hahmotuksen vaikeus ei vaikuta alkuperäiseen hoptarin suuntausmenetelmään sitä haittaavasti eikä myöskään, jos haluaa käyttää mainitsemaani linjaa toistuvissa suuntauksiissa sen käyttökelpoisuuteen.
Esko
Lainaus käyttäjältä: Esko Lyytinen - 21.01.2012, 11:26:02
Tällainen kierto tapahtuisi kiinteästi kaukoputkeen nähden eli havaitsijalle jos havitisja kiertäisi mukana. Ja tulisi mainitun laisena näkyviin kaukoputkessa olevan kameran kuvaan kuvattaessa kietymän aikana. Mutta kun katsoja ei niinkään kierrä mukana ainakaan linssiputkella katsoessaan ja Newtonilla koko okulaarin suunta muuttuu vaikeuttaen kaikein kaikkiaankin suuntien hahmotusta. Niinpä ei helposti hahmota tällaisena kiertona. Jos kaukoputken kekusta on suunnattu tarkkaan napa-akselin suuntaan niin putkea kierrettäessä tähdet eivät näytä kiertyvän eivatkä edes liikkuvan (takaa linssiputkella katsoessa) yhtään vaan itse putki ja siinä ehkä oleva hiusristikko näyttää kiertyvän, kuten kiertyykin.
Voi tämä vaikeuttaa hahmotusta mutta ainakin tekee aikaisemman selostuksen pätemättömäksi. Tästä syystä pyysin Hoptaria täsmentämään kayttämiensä termien merkitystä.
Lainaa
Jos näkökentän keskusta ei osoita napa-akselin suuntaan niin tähdet enempi/vähempi liikkuisivat ja tekisivät kukin tahollaan omia samanlaisia kaariaan, mutta eivät näyttäisi edes kiertävän yhteisen keskuksen ympäri. Siten olisi varmaankin vaikea hahmottaa kiertoa jonkin tietyn putken mukana kiertyvän okullaarikohdan ympäri. Eikä siten juurikaan soveltuisi tuollaiseen mainitsemaani kierron käytämiseen sinällään suuntaukseen. ( Ehkä voisi jossain määrin opetella tällaisenkin hahmottamisen, mutta ei juuri tarpeen.) Mutta kameralla saisi yhdellä kuvalla manuaalisesti kiertämällä (kierto tässä huomattavasti nopeammin kuin vuorokautinen kierto, ettei tulisi yhteisvaikutuksesta) suoraan näkyviin tähtitaivaalla paikan johon napa-akseli sillä hetkellä on suunnattu. Ja kamera voisi olla vaikka erillisellä teleobjektiivilla varustettu ja vaikkapa pallonivelessäkin kiinnii,
Mutta em hahmotuksen vaikeus ei vaikuta alkuperäiseen hoptarin suuntausmenetelmään sitä haittaavasti eikä myöskään, jos haluaa käyttää mainitsemaani linjaa toistuvissa suuntauksiissa sen käyttökelpoisuuteen.
Alunperin menetelmän piti olla kätevämpi kuin drift align tai napaputki mutta näine lisävempaimineen se ei sitä enää ole.
カイズ
Kaizulle sen verran tästä, että tuo täsmmenys nyt liittyi täysin minun yritykseeni eri näkökulmasta kuvata menetelmän perusteita ymmärrettävyyden kannalta. eikä muuta vähääkään itse alkuperäistä menetelmää (eikä myöskään minun modifiointia "linjan" käytöstä) eikä mutkista suuntauksen suoritusta.
Tuo oli minun mokani alkuperäisessä viestissäni. Sorry jos se vaan mutkisti asiaa. Mutta on jossain määrin eri asia se vaiva ja aika homman sisäistämisessä (nojatuolissa tai ehkä osin putkenkin ääressä) ja sitten suorittamisessa kun on hanskassa.
Ja on minun mielestäni hyvä lisä tiedostaa tämä yhdeksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi menetelmien joukossa, tämä jo sillä perusteella että itse luultavasti tietyissä olosuhteissa valitsisin tämän. Sopisi minulle ainakin.
Esimerkiksi monellakaan ei ehkä kenttäolosuhteissa digijärkkärillä kuvatessa (ehkä kovassa pakkasesakin) liene läppäriä mukana ja siihen yhdistettyä toucamia pitkän polttovälin "päässä". Kuvaisi potentiaalista tilannetta itselläni. kenttä-pakkasolosuhteissa minun täytyisi säästää myös kameran akkua. Uusimmassa läppärissäni mainitaan käyttölämpötilan alarajaksi muistaakseni niinkin korkea lukema kuin +10 C. Olen kyllä pihalla käyttänyt pikku pakkasessa vanhempaa läppäriä, eikä siitä ole hajonnut. Mutta uusinta en sinne toistaiseksi vie, vaikka se toimii akullakin hyvän aikaa (pakkasessa kait vähemmän). Käytössäni ollut vaatii virtalähdettä lyhyellekin käytölle.
Kukin menetelmä soveltuu laitteista, paikasta ja suuntaajasta riippuen tai sitten ei sovellu.
Olen kyllä samaa mieltä, että Hoptari käytti termejä epätäsmällisesti, osin selvästi väärinkin.
Esko
Toucamin tilalla olen myös käyttänyt 4mm:n okulaaria ja 2x barlovia. Suurennusta on ollut 1250X. Tähden kuva ei ole kovin vakaa mutta näkyy kuitenkin mihin suuntaan se vaeltaa. Muuta käyttöä tuolle okulaarille ei sitten olekkaan.
Kenttäolosuhteissahan tätä napasuuntausta yleensä tarvitseekin tehdä. Kiinteällä jalustalla harvemmin ja silloinkin korjaukset ovat yleensä pieniä. Toisaalta "drift align" hidastuu sitä mukaan kun korjattava virhe pienenee.
Napatähtäimella sekä laser-kiikari yhdistelmällä suuntaustarkkuus jää n. 10" tasolle ihan sen vuoksi että käytettävä suurennus on aika pieni, 5-10X. Drift align on aika tarkka kunhan jaksaa riittävän kauan odotella ja käyttää riittävää suurennusta putkessa.
Mielestäni tässä ketjussa kuvattu menetelmä (oikein selostettuna) voisi olla toimiva jos käytössä olisi ideaalijalusta. Käytännössä, varsinkin heikkolaatuisella jalustalla, todetaan jalustan virheitä ja keskitytään niiden eliminoimiseen. Tässä on jo tullut esiin valmistuksen poikkeamat akseleiden yhdensuuntaisuuksista ja kohtisuoruuksista. Käsittelemättä on vielä joustot käännön aikana ja niiden muuttuminen eri kuormitustilanteissa.
Dobsonista EQ-jalustaan kylkikiinnitykseen siirretty peltiputkinen newton elää ihan omaa elämäänsä jalustan kyydissä. Joustavia ovat myös alun perin alt-az jalustoiksi rakennetut Meadet ja Celicat (varsinkin vielä toispuoleisiksi rakennetut "puhelinluuri"-jalustat). Putken ja tuntiakselin suuntaan vaikuttaa kuorman suunta suhteessa deklinaatioakselin suuntaan. Ihan halvimmissa (meade ETX-70) laakeroinnit ovat sitä luokkaa että tuntiakselin suunta riippuu putken asennosta, laakerit eivät ole pyöreitä ja muovirunko joustaa pienestäkin voimasta.
Nämä eivät välttämättä haittaa lyhyitä kuvaussessioita jos napasuuntaus on muilla keinoin saatu kuntoon koska kuormitustilanne ei parin minuutin valotuksen aikana paljoa muutu. Kun jalustaa kieputetaan 90 tai 180 astetta, joustot alkavat olla suurempia kuin napatähtäimellä saavutettava suuntaustarkkuus. On tietysti olemassa tarkkoja ja tukeviakin jalustoja mutta ne ovat vaikeammin mukana kuljetettavia.
カイズ
Kyllä, joustot ovat hankalia ja asettavat rajansa suuntaukselle mutta myös saavutetun suuntauksen käytettävyydelle.
Ei jalustan virheet juuri muuten haittaa (jos jotenkin järkevällä tasolla) jos akseli pyörii kunnolla ilman väljyydestä tms johtuvaa "lonksumista" (oikeaa kiertymistä yhden akselin ympäri) ja jos ylipäätänsä saa okulaarin näkökenttään sen napa-akselin suunnan kohdan.
Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 21.01.2012, 16:31:34
Napatähtäimella sekä laser-kiikari yhdistelmällä suuntaustarkkuus jää n. 10" tasolle ihan sen vuoksi että käytettävä suurennus on aika pieni, 5-10X. Drift align on aika tarkka kunhan jaksaa riittävän kauan odotella ja käyttää riittävää suurennusta putkessa.
Näissä yhteyksissä taidetaan ehkä useinkin puhua kaarisekuntiluokan tarkkuuksista. Ja kiinteälle asennuksella voi hyvikin tehdä suuntauksen niin tarkasti kuin saa. Mutta jos ajatellaan tarvetta vaikkapa seuraavalta kannalta niin vähäisempikin yleensä riittänee.
Jos tarkistetaan drift-align menetelmällä akselin suuntauksen korkeuskulman oikeellisutta, seurattava tähti suunnilleen itä-tai länsipuolella, kuten yleensä tehdään. Ja jos tarkkailtava tähti on noin 30 asteen korkeuskulmalla, niin tulee ilmakehän (korkeuden mukaan muuttuvan refraktion johdosta) noin 2 kaariminuuttia oikeaan napasuuntaan nähden liian pysty suuntaus, 40 asteen korkeuskulmalla runsaan kaariminuutin, 20 asteen korkeukulmalla noin 4 kaariminuuttia. (laitteen taipumisten vaikutukset huomioimatta)
( Nämä määritykset tein tulipallokäsittelyssä käyttämäni "omatekoisen" likimääräisen refraktiokaavan avulla, koska on tuossa Excel taulussa helposti saatavilla. Ei ole erityisen tarkka kun tulipallokameramittauksia varten tehty mutta suuntaa-antavasti kyllä)
Tässä suhteessa on kyllä huomioitava että yleisesti tämän takia "liian pysty" onkin sitten keskimääräisesti oikeaa maapallon akselin suuntaa edullisempi. Ja siltä kannalta ettei tarvisi kuvatessa dekilnaatiosäätöä, saa parhaan suuntauksen drfit-align menetelmällä valitsemalla seurantatähden juuri kuvattavan alueen kohdalta (tullee myös taipumia samalla huomioitua). Mutta kun näin ollen yleisesti edullisimmat suuntaukset heittävät oikeaan napasuuntaan nähden ja/tai keskenään jonkun kaariminuutin verran niin harvoin lienee todella hyödyntävää vaatimusta kaarisekuntiluokan tarkkuuteen, paitsi jos se on tehty juuri kuvattavaa aluetta varten.
Esko
EDIT: Ja itse taivaannapakohta näkyy refraktion johdosta etelä Suomessa noin puoli kaariminuuttia korkeammalla kuin todellinen napasuunta on.
EDIT vielä: Ketä asia mahtaa kiinnostaa niin Googlettamalla löytyi linkki jossa asiaa on aika seikkapräisesti käsitelty.
http://canburytech.net/DriftAlign/DriftAlign_2.html
Jostain keskivaiheelta löytyy mm taulukko jossa eri leveysateille (suurimpana 60) on todellinen leveysaste, tähti 30 asteen korkeuskulmalla idässä (tuntikulman kannalta), .., , Altitude of refracted pole, Elevation of axis by drift alignment, ..
Antaisi 60 leveysateella drift-a. ja todellisen eroksi 1' 40" , minun arvioni (yllä) ollessa noin 2' . Ja refracted pole eroaa todellissta 34 ".
Ja viimeinen "yhteenvetokappale" viittaa linkillä ".. to Harvard Observatory in the late 1890s for the work of Edward Skinner King."
Sitä vasta vähän silmäilin. Tilanne jonkin verran eroaa meikäläisestä koska on (taulukot) 40.0 leveysasteella. Siellä "refracted pole" eroaa 1' 9" todellisesta.
Se vertaa kahta suuntausvaihtoehtoa, todellinen ja refracted pole.
Olen suunnannut jalustan siten että ensin käännän napaseurannan pohjantähteen, ja sitten käännän putken saman suuntaiseksi ja katson että tähti näkyy putken keskellä myös etsinputkessa se pitää näkyä keskellä , vähän joutuu säätelemään. sen jälkeen suljen tuntiakselin ja siinä se on, jalustaa ei kuitenkaan pidä potkia . Kuva pysyy muutaman minuutin putken keskellä .