Tähti selviytyi kumppaninsa supernovaräjähdyksestä

Vuonna 2013 havaittiin toisesta galaksista supernova. Nyt on selvinnyt, että kyseessä oli kaksoistähti. Jännittävää on, että kumppanitähti vaikuttaa selviytyneen räjähdyksestä.

Kohde on meistä 47 miljoonan valovuoden etäisyydellä.

Spektrihavainnot paljastivat, että räjähtänyt tähti oli menettänyt ulommaiset, vedystä koostuvat osansa jo ennen räjähdystä.

Tämä tulos viittaa siihen, että kyseessä oli nimenomaan kaksoistähti. Toinen tähti oli siis aiemmin ryövännyt paisuneen kumppaninsa vedyn painovoimallaan.

Lisätodisteita antoivat vuosina 2016-2020 tehdyt havainnot. Niiden mukaan samalla suunnalla pysyi kirkkaana ultraviolettilähde. Tämä oli todennäköisesti supernovasta selviytynyt kumppanitähti.

"Tätä hetkeä olimme odottaneet. Vihdoin näemme todisteita kaksoistähtijärjestelmästä, jossa supernovaräjähdys tapahtuu vetynsä menettäneelle tähdelle", selittää Ori Fox STSI:stä.

Aiemmin kyseinen kehityskulku on ollut pelkkää teoriaa. "Siirrymme datan analysointiin ja näemme, millaisilta tällaiset tähtijärjestelmät todella näyttävät."

Tutkijat pyrkivät selvittämään havaintodatan perusteella mahdollisimman paljon alkuperäisen kaksoistähden ominaisuuksia. 

Myös jäljelle jäänyt tähti on tarpeeksi massiivinen, että sen odotetaan aikanaan räjähtävän supernovana. Miljardien vuosien kuluttua niiden jäännöksistä syntyneet mustat aukot tai neutronitähdet sulautuvat yhteen.

Tähtiparin arvioitua kehitystä esitellään kuvasarjassa.

Täysin ennenkuulumatonta tähden selviytyminen kumppaninsa supernovaräjähdyksestä ei ole. Vuonna 2014 julkaistiin Chandra-teleskoopilta havainto, jonka arveltiin selittyvän hyvin massiivisen tähden supernovaräjähdyksestä selvinneellä kumppanilla.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)