Outo tähti tuotti nopeimman tunnetun novan

Vuonna 2021 tutkijat havaitsivat novan, joka himmeni äärimmäisen nopeasti. Erikoisinta kohteessa on kuitenkin sen sykkiminen, joka jatkuu edelleen vaikka novapurkauksesta on kulunut jo vuosi.

Viime vuonna Herkuleksen tähdistössä syttyi uusi paljain silmin näkyvä valopiste. Kyseessä oli erittäin nopea novapurkaus, joka himmeni vain yhden päivän aikana.

Avaruudessa valopurkaus sai alkuunsa kaksoistähdestä. Valkoinen kääpiötähti imi materiaa kumppaniltaan ja lopulta räjähti novana.

Yleensä kirkkaiden novien himmeneminen kestää vähintään kahden viikon ajan. Herkuleksen tähdistössä syttynyt ja vuorokaudessa sammunut kohde onkin nopein nova, joka tähän mennessä on onnistuttu havaitsemaan.

Nopeus ei ole kuitenkaan kohteen ainoa erikoisuus. Kohteesta tuleva valo ja energia myös sykkii 501 sekunnin jaksossa.

"Kaikkein erikoisinta on, että tämä värähtely oli näkyvissä ennen purkausta, mutta se oli ilmiselvää myös silloin, kun nova oli noin 10 magnitudia kirkkaampi", selittää Mark Wagner Ohion osavaltion yliopistosta.

Tutkijat ovatkin hämmästyneitä siitä, mikä mekanismi voisi aiheuttaa värähtelyitä sekä novan kirkkaassa vaiheessa että purkauksen himmentymisen jälkeen.