Tuhoutuneen Challenger-sukkulan osa löytyi merenpohjasta

History-televisiokanavan kuvausryhmä on löytänyt merenpohjasta Challenger-sukkulaan kuuluneen osan. Kyseessä on mittavin löytö tuhoutuneesta sukkulasta yli 25 vuoteen.

Noin 37 vuotta sitten koettiin yksi avaruushistorian kauheimmista päivistä. Tuolloin Yhdysvaltojen Challenger-avaruussukkula räjähti vain 73 sekuntia laukaisun jälkeen. Kaikki kyydissä olleet seitsemän astronauttia menehtyivät.

Turman jälkeen Nasa keräsi suuren osan tuhoutuneen avaruussukkulan palasia selvittääkseen tapahtumien syyn. Tutkimusten perusteella räjähdys johtui apuraketin tiivisteen pettämisestä.

Hiljattain History-televisiokanavan kuvausryhmä löysi uuden, kohtalaisen suuren Challenger-sukkulaan kuuluneen palan merenpohjasta. Kyseessä on ainoa merkittävä löytö tuhoutuneesta sukkulasta yli 25 vuoteen.

Merenpohjasta tavattu kappale on kooltaan vähintään 4,5 metriä leveä ja pitkä. Kohde on kuitenkin osittain hautautuneena hiekkaan, joten sen todellista kokoa on vaikea arvioida.

”Vaikka on kulunut lähes 37 vuotta siitä, kun seitsemän rohkeaa tutkimusmatkailijaa menetti henkensä Challengerissa, tämä tragedia jää ikuisesti maamme kollektiiviseen muistiin", Nasan johtaja Bill Nelson sanoi lehdistölle. "Miljoonille ympäri maailmaa, minä mukaan lukien, 28. tammikuuta 1986 tuntuu edelleen eiliseltä." 

Löydön kerrotaan tulleen täytenä yllätyksenä. Sukeltajat olivat Floridan rannikolla kuvaamassa dokumenttiohjelmaa ja etsimässä toisen maailmansodan aikaista lentokonetta.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)