Laboratoriossa onnistuttiin kasvattamaan taimia Kuusta tuoduissa näytteissä

Apollo-lennoilla Kuusta tuotujen näytteiden hyötykäyttö jatkuu yhä. Floridan yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa analysoitiin kuupölyn mahdollisuuksia kasvualustana.

Nasan pääjohtajan Bill Nelsonin mukaan kuunäytteiden tutkimus on yhä kriittisen tärkeää miehitettyjen lentojen kannalta.

"Meidän täytyy pystyä käyttämään Kuusta ja Marsista löytyviä luonnonvaroja tulevaisuuden astronauttien elämiseksi ja toimimiseksi kaukaisissa paikoissa", Nelson totesi. 

Floridan yliopiston uudessa kokeessa käytettiin näytteitä, jotka kerättiin aikoinaan Apollo 11, 12 ja 17 -lennoilla.

Tutkituille lituruoho-kasvin siemenille annettiin kasvualustaksi gramman kuunäyte. Vertailukohteena oli vulkaaninen tuhka. Koekasveja kasteltiin päivittäin ravintoliuoksella.

Siemenet itivät ja taimet alkoivat kasvaa sekä kuunäytteissä että tuhkanäytteissä. 

Kuuden päivän jälkeen kävi kuitenkin selväksi, että kuunäytteissä kasvu oli hitaampaa kuin tuhkassa. Lisäksi kuunäytteiden kasvien lehdissä näkyi punertavaa väriä.

20 vuorokauden kasvun jälkeen kasvit kerättiin analyysia varten. RNA:n perusteella kuunäytteiden kasveissa havaittiin samanlaista stressiä, kuin mitä esiintyy ankarissa kasvuympäristöissä.

Tutkimus on osa Nasan Artemis-ohjelmaa, jossa Kuun etelänavan alueelle halutaan aluksi laskeutua ja myöhemmin perustaa pysyvä asema.

Kuunäytteitä Yhdysvallat toi Apollo-ohjelmassa 382 kiloa, Neuvostoliitto robottiluotaimilla 300 grammaa ja Kiina Chang'e 5-luotaimella 1,7 kiloa.

Hyvin rajallinen määrä tekee kuunäytteistä äärimmäisen arvokkaita. Useimmat vastaavat kokeet tehdään oikeaa kuupölyä jäljittelevässä keinotekoisessa kuupölyssä. 

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)