LightSail 2 -aurinkopurje saavutti kolmannen syntymäpäivänsä

Aurinkopurjeteknologiaa testaava LightSail 2 -luotain on ollut jo kolme vuotta avaruudessa. Insinöörit eivät kuitenkaan usko aluksen selviävän nyt alkaneesta neljännestä vuodesta.

Yhteisörahoituksen avulla toteutettu LightSail 2 -aurinkopurjesatelliitti on ylittänyt selvästi suunnitellun elinaikansa. Aluksen odotettiin testaavan vuoden ajan aurinkopurjeteknologian toimivuutta, mutta nyt luotain juhlii jo kolmatta syntymäpäiväänsä.

Maapallon kiertoradalla toimiva LightSail 2 oli ensimmäinen satelliitti, joka nosti ratakorkeuttaan pelkän auringonvalon avulla. Luotaimen avulla on myös tutkittu, miten aurinkopurjeen hallintaa voitaisiin entisestään parantaa.

Pitkien projektien tapaan myös LightSail 2 on kohdannut muutamia suurempia haasteita. Esimerkiksi viime kesänä insinöörit joutuivat korjaamaan satelliitin gyroskoopit.

"Kehitimme tekniikoita gyroskooppien kalibroimiseksi kiertoradalla ja päivitimme aluksen lento-ohjelmiston", kertoo Bruce Betts Planetary Societysta. "Päivitys paransi purjeiden hallintaa ja aurinkopurjehtimistamme."

Huolto-operaation ansiosta luotaimen korkeutta pystyttiin muutaman kuukauden ajan nostamaan noin 100 metriä päivässä. Todennäköisesti LightSail 2 tulee kuitenkin putoamaan muutaman kuukauden sisällä Maan ilmakehään.

Aiheesta lisää Planetary Society (englanniksi)