Kiinalaisraketin romu putoaa todennäköisesti sunnuntaina

Kiinan kantoraketin ydinvaihe putoaa hallitsemattomasti ilmakehään lähipäivinä. 21 tonnin massainen rakettivaihe on niin suuri, että palasia siitä päätynee myös maanpinnalle.

Romuksi päätynyt Long March 5B -kantoraketti laukaistiin 24. heinäkuuta.

Se toi Kiinan parhaillaan rakenteilla olevalle Tiangong-1-avaruusasemalle Wentian-nimisen koemoduulin. Kyseessä on toinen aseman keskusmoduulin molemmille puolille sijoitettavista suurista moduuleista.

Raketin ydinvaiheen romun todennäköisin putoamisaika on aamuyöllä Suomen aikaa sunnuntaina 31. heinäkuuta. Tarkan putoamispaikan arvioiminen etukäteen on hankalaa, koska siihen vaikuttaa esimerkiksi yläilmakehän vaihteleva tiheys.

Aerospace.org ennusti torstai-iltana todennäköisimmäksi putoamisajaksi sunnuntaiaamun kello 3.24, jolloin putoamisalue olisi Lähi-Idässä. Myös EU SST:n ennuste on samansuuntainen.

On olemassa pieni mahdollisuus, että avaruusromua päätyisi asutetulle alueelle. Rakettivaihe on radalla, joka käy kauimmillaan 41,5 leveysasteen päässä päiväntasaajasta, joten Suomeen tipahtamisesta ei ole pelkoa.

Saman rakettimallin ydinvaiheen romu on aiemminkin päässyt otsikoihin. Toukokuussa 2021 aseman keskusmoduulin kiertoradalle tuonut rakettiromu putosi samalla tavalla. Sen arvioitiin päätyneen Arabian niemimaan alueelle.

Kansainvälisten suositusten mukaan rakettilaukaisut pitäisi suunnitella siten, että niistä syntyvät suuret kappaleet päätyvät ilmakehään valtamerien yllä, mikä minimoi riskit.

Kiertoradalle nousseen rakettivaiheen kontrolloitu pudottaminen kuitenkin tarkoittaisi laukaisun kuormakapasiteetin pienentämistä. Mikäli avaruusromusta syntyy vahinkoja, on Kiina vastuussa niistä.

Aiheesta lisää EU SST (englanniksi)