Hiekkapilvien havaittiin syntyvän ja katoavan kaukaisella planeetalla
"Voimme vihdoin selvittää, mistä pilvet koostuvat sekä miten ne muodostuvat ja katoavat liikkuessaan ympäri planeettaa", David Sing iloitsee.
Kansainvälinen tutkimusryhmä on kehittänyt uuden menetelmän kaukaisten pilvijärjestelmien tutkimiseen.
Menetelmää käyttäen tähtitieteilijät havaitsivat, miten hiekkapilvet muodostuivat joka aamu, mutta katosivat ennen yön laskeutumista WASP-94A b-planeetalla. Tämä Jupiteria muistuttava jättiläisplaneetta sijaitsee 700 valovuoden päässä maapallolta.
”Olen tutkinut eksoplaneettoja 20 vuoden ajan, ja pilvisyys on ollut meille ongelma", kertoo David Sing Johns Hopkinsin yliopistosta.
"Jo jonkin aikaa olemme tienneet, että pilvet ovat laajalle levinneitä kuumilla Jupiterin kaltaisilla planeetoilla. Tämä on ärsyttävää, koska tuntuu kuin yrittäisimme katsoa planeettaa sumuisen ikkunan läpi.”
James Webb -avaruusteleskoopin avulla Sing kollegoineen onnistui tekemään erillisiä kaasukehämittauksia planeetan aamu- ja iltapuolelta planeetan kulkiessa maapallolta katsottuna emotähtensä editse.
Havainnot osoittivat, että aamuisin taivas on täynnä pilviä, jotka koostuvat magnesiumsilikaatista. Se on yleinen kivissä esiintyvä mineraali. Illalla taivas taas on kirkas.
”Emme ole vain onnistuneet kirkastamaan näkymää. Voimme vihdoin selvittää, mistä pilvet koostuvat sekä miten ne muodostuvat ja katoavat liikkuessaan ympäri planeettaa”, Sing iloitsee.
Aiheesta lisää Exeterin yliopisto (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
