Pieni asteroidi ohittaa Maan ensi yönä 3 600 kilometrin etäisyydeltä

Tähtiharrastaja Gennadi Borisov on löytänyt pienasteroidin, joka käväisee poikkeuksellisen lähellä Maata. Torstain ja perjantain välisenä yönä asteroidi ohittaa Maan vain 3 600 kilometrin päästä.

Nimen 2023 BU saanut kappale on arviolta 3,5–8,5 metrin kokoinen.

Borisov löysi kappaleen lauantaina 21. tammikuuta tekemistään havainnoista, jotka hän ilmoitti Minor Planet Centerille.

"Nasan Scout-järjestelmä pystyi nopeasti päättelemään, ettei kappale törmää Maahan, mutta ennusti sen tekevän ohituksen epätavallisen läheltä", selittää Davide Farnocchia JPL:stä.

Kyseessä on yksi historian lähimmistä etukäteen ennustetuista pienasteroidien ohituksista. Lähimmillään käydessään asteroidi on Etelä-Amerikan eteläkärjen yläpuolella. Ohituksen havaintomahdollisuudet Suomesta eivät siten ole hyvät. 

2023 BU kiertää Aurinkoa radalla, joka tuo sen lähimmillään 0,98-kertaiselle ja kauimmillaan 1,23-kertaiselle Maa–Aurinko-etäisyydelle. Kappaleen rataa aurinkokunnassa voi tutkia JPL:n sivujen tietokannasta.

Krimin niemimaalla asuva Gennadi Borisov tunnetaan parhaiten hänen löytämästään aurinkokunnan ulkopuolelta tulleesta komeetasta 2I/Borisov, joka kävi aurinkokunnan sisäosissa vuonna 2019. 

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)