Albertan tulipallo koettelee aurinkokunnan synnyn teorioita

Aurinkokunnan uloimmalta laidalta tullut kappale koostui jään sijaan kivestä. Tutkijoiden mukaan tämä kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä pidetyt uskomukset aurinkokunnan synnystä.

Helmikuussa viime vuonna Kanadan Albertan yllä kuvattu kahden kilon kokoisen kappaleen aikaansaama tulipallo oli ratalaskelmien mukaan lähtöisin keskeltä Oortin pilveä.

Tämä jäisistä kappaleista koostuva vyöhyke sijaitsee noin kahden valovuoden päässä meistä eli puolimatkassa lähimpään tähteen Proxima Centauriin. Harhautuessaan tältä uloimmalta rajapyykiltä aurinkokunnan sisäosiin nämä jäävuoret kehittävät pyrstön. Tällöin puhumme komeetoista.

Tulipallon aiheuttaneen kappaleen tunkeutuminen syvälle ilmakehään ja hajoaminen pienempiin osiin kertoi sen koostuneen kivestä. Tämä oli yllätys ottaen huomioon kappaleen alkuperän. Sen olisi pikemminkin pitänyt olla jäätä.

Havainto viittaa tutkijoiden mukaan odottamattoman suureen määrään kiveä Oortin pilvessä.

"Tulos muuttaa pelin kokonaan", sanoo Denis Vida Ontarion Western -yliopistosta. "Löytö tukee täysin toisenlaista aurinkokunnan synnyn mallia, jossa merkittävä määrä kivistä ainesta esiintyy yhdessä jäisten kappaleiden kanssa Oortin pilvessä."

Aiheesta lisää Western University (englanniksi)