Aurinkokunnan syntyessä 4,4 miljardia vuotta sitten Kuuta moukaroivat useat kookkaat avaruuden kappaleet. Intensiivinen pommitusjakso loppui pienempien törmäysten aaltoon noin 3,8 miljardia vuotta sitten.

Nykyään Kuun pinnalla erottuvat kraatterit eivät edusta kaikkia Kuuhun iskeytyneitä kappaleita, sillä uudemmat iskut ovat pyyhkineet pois vanhempia, toteaa Jason Soderblom MIT-instituutista.

Törmääjien todellinen määrä on aiemmin arvioitu kraattereiden määrään nähden moninkertaiseksi, jopa 10-kertaiseksi. Nyt tehty uusi analyysi antaa ymmärtää, että niitä on ollut vain tuplasti enemmän.

Tuloksen pohja-aineistona oli GRAIL-satelliittikaksikon tekemät painovoimamittaukset. Niiden perusteella on voitu määrittää Kuun kuoren huokoisuutta.

Kun tutkijat syöttivät Kuun 77 suurinta kraatteria koskevan huokoisuusdatan yhdessä muiden tietojen kanssa simulaatioon, he pystyivät edelleen arvioimaan kiertolaisemme kuoren muinaista huokoisuutta.

Ilmeni, että ammoisen pommituksen alussa kuoren huokoisuus oli noin 20%, mutta sen päättyessä vain 10%. Muutoksen tulkitaan olevan seurausta siitä, että Kuun moukaroinnin myöhäisvaiheessa iskeytyjät olivat pienempiä, ja murtamisen sijaan tiivistivät kuorta.

Havaitun huokoisuusmuutoksen perusteella tutkijat kykenivät edelleen päättelemään, että Kuu näyttää kokeneen noin kaksinkertaisen määrän pieniä iskuja siihen nähden, mitä pinnalla on tänä päivänä kraatterien muodossa havaittavissa.