Yhdysvaltain koillisosan suuri tulipallo tallentui videoille

Yhdysvaltain ja Kanadan itäosissa nähtiin aikaisin tiistaina Suomen aikaa vaikuttava tulipallo. Ilmiö tallentui lukuisiin videoihin ja nettikameroihin.

Tulipallosta saatuja videoita on kerätty YouTube-koosteeseen. Useat videoista ovat poliisiautojen kameroista. Yhdysvaltain meteoriyhdistys on saanut ilmiöstä jo 450 silminnäkijäraporttia, jotka ulottuvat Philadelphiasta Montrealiin.

Osa silminnäkijöistä raportoi myös minuutteja tulipallon näkemisen jälkeen kuulemastaan jyrinästä, etenkin Portlandin pohjoispuolella.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, selvisikö tulipallosta meteoriitteja maanpintatasolle asti. Mainen mineraali- ja jalokivimuseo kuitenkin on ehtinyt luvata 20 000 dollarin palkkion, jos joku tuo heille kilon massaisen meteoriitin tästä tulipallosta.

Tähän mennessä tunnetaan vain noin 25 meteoriittien putoamista, joista on selvillä kappaleen alkuperäisrata aurinkokunnassa. Tämän vuoksi meteoriitit, joiden putoamisesta on kamerahavaintoja, ovat erityisen arvokkaita.

Aiheesta lisää American Meteor Society (englanniksi)