Viikon päästä Aurinko pimenee osittain ja koittavat perseidien yöt

Osittainen auringonpimennys 11.8. näkyy parhaiten Pohjois-Suomessa. Samana viikonloppuna huipentuu perseidien meteoriparvi, joka puolestaan suosii Etelä-Suomea.  

Osittainen auringonpimennys tulee olemaan tällä kertaa selvästi hienompi Pohjois- kuin Etelä-Suomessa. Utsjoella Auringosta pimenee 31 prosenttia ja Oulussakin selvästi nähtävät 20 prosenttia.

Jyväskylän korkeudella päivätähdesta peittyy enää 13 prosenttia ja Helsingissä vain vaivainen 8 prosentin kaistale. 

Pimennyksen maksimi tapahtuu hieman puolen päivän jälkeen. Tarkista kellonajat eri paikkakunnille Ursan tiedotteesta

Lauantain 11.8. osittainen auringonpimennys on yhteydessä viime viikolla tapahtuneeseen täydelliseen kuunpimennykseen. Auringon- ja kuunpimennykset tapahtuvat nimittäin kahden viikon välein 1–3 pimennyksen sarjoina.  

Jaksottaisuus johtuu siitä, että auringon- ja kuunpimennyksiä voi tapahtua vain, kun Kuun rata on sopivasti kääntyneenä Maan ja Auringon suhteen.

Kuu saattaa ennättää sujahtaa kolmekin kertaa Auringon editse ja/tai Maan varjoon ennen kuin sen rata on kääntynyt niin, ettei pimennyksiä enää tapahdu.

Lisää nähtävää koittaa, kun yöt ensi viikolla asteittain pimenevät ja perseidien tähdenlentoparven maksimi lähestyy. 

Runsaimmat perseidiyöt sijoittuvat 10.-14.8. välille. Eniten nähtävää on maanantain 13.8. vastaisena aamuyönä, jos vain pilvet pysyvät poissa.

Perseidien seuranta kannattaa kunakin yönä ajoittaa vuorokauden pimeimpään aikaan, joka on puolenyön ja aamukahden välillä. 

Tänä vuonna perseidien maksimi sijoittuu ihanteellisesti lähelle uuttakuuta, joten Kuu ei valaise yötaivasta ja peitä näin loisteellaan himmeämpiä tähdenlentoja näkyvistä.

Pohjoisen yöt ovat edelleen hyvin valoisia, ja siksi perseidejä näkyy käytännössä hyvin vain Oulun eteläpuolella.

Ursan tiedote.

Turvallinen ja näyttävä tapa tarkkailla Aurinkoa on heijastaa sen kuva valkoiselle pahvinpalalle kiikarin avulla