
Eilen kello 19.42 Etelä- ja Keski-Suomen yllä nähtiin huomiotaherättävän kirkas tulipallo. Kappaleen lento kesti poikkeuksellisen pitkään, jopa 8 sekuntia. Tapauksesta on tullut runsaasti havaintoja Ursaan.
Pieksämäellä Timo Kantola onnistui taltioimaan ilmiön meteorikameralleen. Oheisessa pitkää valotusta vastaavassa summakuvassa erottuu kohteen loiva lento Suomenlahden yllä.
Ilmiön aiheuttaneella meteoroidilla oli alun perin massaa muutamia kiloja ennen kuin se osui Maan ilmakehään. "Kappale syttyi noin 90 kilometrin korkeudessa ja sammui noin 45 kilometrin korkeudessa", Ursan tulipallotyöryhmän matemaatikko Esko Lyytinen arvioi.
"Tulipallo hajosi silminnäkijäraporttien mukaan ainakin kahteen osaan", Lyytinen sanoo ja kertoo, että suurin osa kappaleesta tuhoutui ilmakehässä. "Alas asti selvisi parikymmentägrammaisia kiviä, jotka päätyivät Suomenlahden kaakkoisosiin."
Avainsanat: Tulipallot, meteoriitit, Suomenlahti, Timo Kantola, Esko Lyytinen


