Tältä PanSTARRS-komeetta näyttää suomalaisten kuvissa

Komeetta C/2011 L4 (PanSTARRS) on ollut viime päivinä näkyvissä iltataivaalla. Komeetan pää on parhaimmillaan ollut juuri ja juuri erotettavissa paljain silmin. Käytännössä useimmat havaitsijat löytävät kohteen kiikarilla.

Viime viikolla PanSTARRSista saapui Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmään yli sata havaintoa. "Pyrstöä tuntuisi erottuvan reilusti kuun läpimitan verran", arvioi Erkki Rauhala, joka kuvasi komeettaa lauantaina Uuraisista.

Komeetta näkyy iltataivaan hämärryttyä länsi-luoteen suunnalla lähellä horisonttia. Ensimmäiset havainnot siitä tehtiin Suomessa 13. maaliskuuta. Tällä viikolla se laskee noin 2,5 tuntia Auringon jälkeen. Paras havaintoaika on noin kello 19.45-20.30 aikaan.

Havaitsemista varten tarvitaan paikka, josta on hyvä näkyvyys lähelle horisonttia ja jossa ei ole liikaa keinovalaistusta. Komeetan pyrstön saa kuvissa esiin parhaiten pinoamalla yksittäisiä valotuksia tietokoneohjelmalla päällekkäin.

PanSTARRS on havaittavissa kiikarilla huhtikuun alkupuolelle asti. Se himmenee päivä päivältä taivaalla etääntyessään radallaan Auringosta. Toisaalta komeetan nouseminen yötaivaalla lisää havaintoaikaa. Komeetan kolmiulotteista rataa aurinkokunnassa voi käydä tarkastelemassa JPL:n sivuilta.

Komeettahavaintoja Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmässä

Havaintokartta ja tietoa näkyvyydestä Ursan tiedotteessa