Tältä näytti täydellinen auringonpimennys Tyynellämerellä

Täydellinen auringonpimennys näkyi aikaisin maanantai-aamuna Tyynen valtameren alueella. Nasan lähettämä pimennystiimi seurasi pimennystä Woleain atollilta Mikronesiassa ja julkaisi pimennyksestä videoita.

Kokenut tähtiharrastaja ja pimennystuntija Janne Pyykkö seurasi ilmiötä Indonesiasta Ternaten saarelta. Hänen havaintopaikassaan oli yläpilviä täydellisen pimennysvaiheen aikaan, mutta pimennys näkyi silti suhteellisen hyvin.

"Ne eivät estäneet ilmiön kokemista, mutta leikkasivat kuitenkin parhaan terän taivaan väreistä", Pyykkö kommentoi.

"Osittaisen vaiheen aikana vain 5 minuuttia oli siten, että pilvet olivat liian paksuja, jotta aurinko ei näkynyt. Muuten vaiheen muoto näkyi pimennyslasien läpi yläpilvien läpi", kertoo Pyykkö Tähdet ja avaruus -lehdelle. 

"En siis hötkyillyt ja vaihtanut kuvauspaikkaa, vaan pysyin alkuperäisessä suunnitelmassa. Yläpilvien läpikin tuntui näkyvän tarpeeksi eikä ollut muutenkaan selvää aukkoa missään", Pyykkö toteaa. 

"Videotakin otin. Pimennyksen aikana takanani oli joukko lapsia, joista kuului melko lailla huutoa pimennyksen alussa, kuten normaalia."

Janne Pyykön tavoitteena on ottaa täydellisistä auringonpimennyksistä maisemakuvia, jotka näyttävät jotain havaintopaikalle tyypillistä tai tuovat ihmisiä mukaan kuvaan. Hänen pimennyskuvansa on ollut myös Nasa päivän kuvana.

Harrastajien ottamia pimennyskuvia voi katsella esimerkiksi Spaceweather.comin galleriasta sekä Nasa Flickr-albumista.

Tyynen valtameren täydellinen auringonpimennys kesti vyöhykkeen keskellä hieman yli neljä minuuttia. Seuraavan kerran täydellinen auringonpimennys näkyy elokuussa 2017, jolloin pimennysalue kulkee Yhdysvaltojen yli.

Lisää aiheesta Janne Pyykön Avisuora-blogi