Tällaisille eksoplaneetoille haetaan nimiä yleisöltä

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni IAU on listannut 15 tähteä ja 32 eksoplaneettaa, joille etsitään nimiä yleisön ehdotuksista. Niiden joukkoon on valittu pääosin kirkkaimmat tähdet, joilta tunnetaan eksoplaneettoja.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suurelta yleisöltä haetaan nimiehdotuksia kaukaisille taivaankappaleille.

Tarkempi listaus eksoplaneetoista löytyy erillisestä julkaistusta luettelosta. Listan linkeistä pääsee tarkastelemaan eksoplaneettajärjestelmien ratakaavioita ja niiden tunnettuja ominaisuuksia.

15 nimettävän tähden lisäksi nimettäviä eksoplaneettoja on myös viidellä kirkkaalla tähdellä, joilla on jo ennestään erisnimet. Niitä ovat Pollux, Fomalhaut, Edasich, Errai ja Ain.

Nimeämiskilpailuun eivät voi osallistua yksityishenkilöt, vaan ehdotukset tehdään yhdistysten (kuten Suomessa esimerkiksi Ursan) tai organisaatioiden kautta.

Viimeinen päivä mukaan rekisteröitymiselle on kesäkuun alussa ja nimiehdotuksia otetaan vastaan kesäkuun puoliväliin asti. Valinnat nimiksi julkaistaan elokuun alkupuolella IAUn yleiskokouksessa.

IAU avasi kilpailun tammikuussa ja tuolloin ensimmäisenä haettiin ehdotuksia nimettäviksi eksoplaneetoiksi. IAU hakee suurta yleisöä mukaan myös Pluton ja sen kuiden pinnanmuotojen nimeämiseksi.

Aiheesta lisää IAU (englanniksi)

Ursan ohjeet osallistumiseen