Stephen Hawkingin elämästä valmistuu elokuva

Maailman kuuluisimman edelleen elossa olevan fyysikon ja tähtitieteilijän Stephen Hawkingin elämästä on valmistumassa suuren luokan elokuva.

Marraskuussa julkaistava elokuva kertoo Hawkingin ja Jane Wilden rakkaustarinan sekä miten Hawking taisteli kuolettavaksi luokiteltua sairautta vastaan nousten lopulta maailmanmaineeseen.

Hawking on tunnettu erityisesti mustien aukkojen tutkimuksesta sekä yleistajuisista tietokirjoistaan. Hawking muun muassa todisti, että mustat aukot säteilevät. Säteily nimettiin hänen mukaansa Hawkingin säteilyksi. Hawkingin suosituinta kirjaa, Ajan lyhyttä historiaa, on painettu yli yhdeksän miljoonaa kappaletta. Kirjan tekemä myyntiennätys kirjattiin jopa Guinnessin ennätysten kirjaan.

Tieteellisen työn lisäksi Hawking tunnetaan hänellä vuonna 1963 todetusta ALS-taudista. Sairauden takia hän on lähes täysin liikuntakyvytön ja viestii pyörätuoliin kiinnitetyn puhesyntetisaattorin avulla. Hawkingin sairaus etenee edelleen, ja hänen terveydentilansa on erittäin heikko. Vuonna 1942 syntynyt tutkija on nyt 72 vuoden ikäinen.

Stephen Hawkingin elämästä kertovan elokuvan traileri