Siperian outo valoilmiö oli todennäköisesti tulipallo

Siperian Kemerovon alueella havaittiin lauantai-iltana 27.9. kirkas, nopeasti lentävä kohde.

Eilen julkisuuteen tulleella videolla näkyy miten kappale lentää kohti läntistä horisonttia. Kohteen lento näkyy helposti kirkkaista katuvaloista ja vastaantulevien autojen valoista huolimatta.

Kappaleen lento on kiinnostanut yliluonnollisia oletuksia tekeviä tahoja, mutta selitys löytyy luonnontieteidenkin piiristä.

"Kyseessä on luultavasti aito, nopea luonnon tulipallo", arvioi videon nähnyt Jarmo Moilanen Ursan tulipalloryhmästä. "Ei kuitenkaan mitenkään varma meteoriitin pudottaja."

Verraten suuren nopeuden vuoksi aurinkokunnan kivi on Moilasen mukaan todennäköisesti palanut loppuun ilmakehässä. Ilmiöstä saatiin videomateriaalia, koska Venäjällä monissa autoissa on kolarien varalta liikennevideokameroita.

Kohde ei loppuräjähtänyt samalla tavalla kuin esimerkiksi viime vuonna Venäjälle pudonnut Tseljabinskin asteroidi. Osa tulipalloista lentää taivaalla melko tasavaloisesti, kuten nyt Kemerovossa nähty kappale.

Katso video