Nasan satelliitti kuvasi roihupurkauksen Auringossa

Auringossa tapahtui keskikokoinen roihupurkaus maanantaina aamupäivällä Suomen aikaa. M-luokan roihupurkaus liittyy suureen auringonpilkkuun AR2403, joka on juuri nyt Auringon maapalloa kohti olevalla puolella.

Nasan SDO-satelliitti otti purkauksesta oheisen kuvan, jossa purkausalue näkyy vaaleana.

Tähän roihupurkaukseen ei radiodatan mukaan vaikuta liittyneen koronan massapurkausta, joka voisi tuoda varautuneita hiukkasia maapallon suuntaan ja kohottaa revontulien todennäköisyyttä. Uusia purkauksia saattaa kuitenkin olla tulossa lähipäivinä.

”Auringonpilkulla AR2403 on voimakkaillekin purkauksille otollinen magneettikentän konfiguraatio ja lisäksi sen koko on kasvanut viime päivien aikana”, kerrotaan Ilmatieteen laitoksen avaruussään ennustepalvelussa. ”Isompi roihupurkaus saattaisi aiheuttaa näkyviä revontulia myös eteläisemmässä Suomessa.”

Yhdysvaltojen valtiollisen NOAA:n ennuste M-luokan roihupurkaukselle on seuraavina kahtena päivänä 55 prosenttia ja suurelle X-luokan roihupurkaukselle 10 prosenttia.

Alkavan syksyn myötä taivas on entistä tummempi ja revontulten havaitseminen on helpompaa. Mikäli hiukkaspurkaus osuu Maan suuntaan ja aiheuttaa häiriöitä Maan magneettikenttään, kannattaa seurata magnetometrihavaintoja Ilmatieteen laitoksen Auroras Now -sivustolta. Suuret vaihtelut magneettikentässä on esitetty punaisella kaaviossa ja ne viittaavat revontulten mahdollisuuteen.

Omia kuvia ja havaintoja revontulista voi raportoida Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmään. Esimerkiksi viimeisen viikon aikana rauhallisia revontulia on nähty jonkin verran Etelä-Suomestakin.