
[Päivitetty kello 18.20] Nasan avaruuteen laukaisema NanoSail-D-aurinkopurje on valokuvattu Suomen yötaivaalla.
Kohde taltioitui eilen illalla Jyväskylän Siriuksen Nyrölän observatorion kameraan. Aurinkopurjesatelliitti piirsi liikkeellään kuvaan vahvan viirun.
Jäljestä näkee, että kohde oli ollut viime yönä Jyväskylästä nähtynä yötaivaan kirkkaimpien tähtien, kuten Vegan veroinen. "Kamera ottaa kuvia automaattisesti 5 minuutin välein ja satelliitti oli sattunut onnekkaasti kuvaan", kertoo Arto Oksanen Jyväskylän Siriuksesta.
Ilmiön havaitsivat kamera-asemillaan myös Ursan tulipallotyöryhmän jäsenet Esko Lyytinen Helsingissä, Mika Järvinen Joutsassa ja Johan Lindén Turussa.
Purje erottuu taivaalla hitaasti liikkuvana valopisteenä. Erikoista sille on, että sopivassa kulmassa ollessaan tämä kohde voi heijastaa auringonvaloa hyvinkin kirkkaasti. Epäsuotuisasta kulmasta nähtynä se taas voi olla vaikea havaita.
Ennusteita purjeen ylilennoille voi tehdä www.heavens-above.com -sivustolla syöttämällä oman havaintopaikkansa järjestelmään. Esimerkiksi tämä linkki kertoo aurinkopurjeen näkymisestä seuraavien 10 päivän aikana Tampereen taivaalla. Ylitysten ajat pätevät minuutin tarkkuudella myös muualle Etelä-Suomeen.
NanoSail-D aurinkopurje yritettiin laukaista ensimmäisen kerran jo 2008, mutta silloin kantoraketti epäonnistui. Marraskuussa 2010 uusi yritys onnistui paremmin, mutta pieni aurinkopurjesatelliitti jumittui isomman satelliitin sisään. Purjealus irtosi kuitenkin yllättäen itsestään tammikuussa ja avautui täyteen 10 neliömetrin kokoonsa.
NanoSail-D:n projektin sivut (englanniksi)
Avainsanat: Nanosail-D, aurinkopurje, Arto Oksanen, Esko Lyytinen, Johan Lindén, Mika Järvinen


