Näin osittainen kuunpimennys taltioitiin Suomessa

Maanantai-iltana näkynyt osittainen kuunpimennys keräsi runsaasti kuvahavaintoja. Sää suosi taivaalle katselijoita etenkin Lounais-Suomessa, kuten oheisesta Taivaanvahti-havaintojärjestelmän kartasta näkyy.

"Sieltähän se puiden takaa nousi pala haukattuna reunastaan. Olihan se mielenkiintoinen näky", raportoi pimennystä Valkeakoskelta kuvannut Seija Hakala.

Kuunpimennys alkoi tällä kertaa jo, kun Kuu oli Suomesta nähtynä vielä horisontin alapuolella. Kun alaosastaan pimentynyt Kuu nousi matalalla horisontin yläpuolella, näky pisti monien silmään, vaikkei olisi ollut etukäteen edes tietoinen pimennyksestä.

"Maagista ja kaunista – kaikki samassa paketissa", hehkuttaa pimennystä Laitilasta kuvannut Pirjo Koski.

Muutamat kuvaajat koostivat erillisistä otoksista myös yhdistelmäkuvan, jossa näkyvät osittaisen pimennyksen vaiheet Kuun noustessa. Sellaisia tekivät esimerkiksi Jani Poikela Vantaalta, Kari A. Kuure Tampereelta, Mika Yrjölä Espoosta ja Matti Helin Kaarinasta.

Oman havainnon tai tiedon pilvien estämästä havainnoinnista voi lähettää Taivaanvahdin pimennyslomakkeella.

Seuraavan kerran kuunpimennys näkyy Pohjois-Suomessa tammikuussa 2018 ja Etelä-Suomessa heinäkuussa 2018. Osittainen auringonpimennys puolestaan näkyy Suomessa 11. elokuuta 2018.

Havainnot kuunpimennyksestä Taivaanvahdissa