Maailman parhaat tähtivalokuvat palkittiin - mukana myös suomalaiskuvaaja

Greenwichin kuninkaallinen observatorio palkitsi keskiviikkona parhaita tähtitieteen valokuvaajia vuosittaisessa kilpailussa. Kansainväliseen kisaan osallistui 2 500 valokuvaajaa 51 eri maasta. Syvä taivas -sarjassa jaetun kolmannen sijan sai oululainen tähtikuvaaja J-P Metsävainio.

Palkitut kuvat valitsi 8-henkinen asiantuntijaraati viidessä eri kategoriassa. Ne olivat Maa ja avaruus, aurinkokuntamme, syvä taivas, nuori tähtitieteen valokuvaaja sekä erikoispalkinnot. Pääkategorioissa valittiin voittaja, toiseksi tullut sekä kolmas sija, joka jaettiin aina kolmelle osallistujalle. Palkitut kuvat ovat nähtävillä observatorion nettisivuilta linkitettyinä sekä observatorion näyttelyssä ensi vuoden helmikuuhun asti.

Voittajakuvat esittävät esimerkiksi vedestä heijastuvia revontulia, Auringon pinnan yksityiskohtia sekä Hevosenpääsumua. Tuomaristo on kiinnittänyt huomiota niin tekniseen osaamiseen kuin esteettisyyteenkin.

Metsävainion palkittu kuva (yllä) on yksityiskohta Harsosumuna tunnetusta supernovajäännöksestä. Sumu sijaitsee Joutsenen tähtikuviossa noin 1 470 valovuoden etäisyydellä. Se on jäänne yli 5 000 vuotta sitten räjähtäneestä massiivisesta tähdestä. Metsävainio kuvasi sumun Oulussa syksyllä 2012.

Aiheesta lisää Royal Observatory Greenwich (englanniksi)