Komeetta NEOWISE kirkastui hienoksi - Suomen valoisilla taivailla se on haastava kohde

Pyrstötähti NEOWISE on kirkastunut viime viikkoina nopeasti. Komeetan havaitseminen on tulevina öinä mahdollista myös Etelä-Suomessa, mutta valoisat kesäyöt heikentävät ilmiön näkymistä. 

Komeettojen kirkkauksia seuraava Seiichi Yoshida arvioi sivuillaan pyrstötähti C/2020 F3 NEOWISEn maksimikirkkaudeksi noin magnitudin 1.

Eteläisemmillä leveysasteilla, kuten esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa NEOWISEstä on saatu viime päivinä hienoja kuvia. Komeetan pyrstö erottuu yllättävänkin hyvin hämärätaivaan kuvissa.  

Suomessa tilanne on valoisten kesäöiden vuoksi toinen. "Se on matalalla pohjoisessa, missä on hyvin valoisaa. Siksi se on täällä harrastajien kohde, ei suuren yleisön komeetta", sanoo komeettaharrastaja Veikko Mäkelä Ursasta.

Komeetan pyrstön kaltaisen laaja-alaisen kohteen matala pintakirkkaus häviää Mäkelän mukaan helposti taustataivaaseen. 

"Toisaalta kun NEOWISEn kirkkaus on nyt noin puolentoista ja kahden magnitudin luokkaa, se saattaa hyvinkin näkyä", Mäkelä huomauttaa.

"Noin kello 01.30-2.00 välillä on paras aika havaita. Silloin on riittävän pimeää ja aamuyön puolella pyrstötähti on hitusen korkeammalla."

Eteläisimmässä Suomessa voi yrittää, mutta Keski- ja Pohjois-Suomessa on käytännössä liian valoisaa.

Komeetan voi löytää taivaalta pohjois-koillisen suunnalta, hieman alavasemmalta Ajomiehen Capella-tähdestä. Kohteen etsimiseen kannattaa hyödyntää kiikareita.

Tulevina päivinä NEOWISE tulee nopeasti nousemaan korkeammalle, mutta samalla se himmenee.

Spaceweather.comin galleriassa on runsaasti kuvia NEOWISE-komeetasta.