Kevään tulipallojen määrä on yhä selittämättä

"Kevät on tulipallojen aikaa", toteaa Bill Cooke Nasasta tarkoittaen poikkeuksellisen kirkkaita tähdenlentoja.

Jostain syystä kevätpäiväntasausta ympäröivinä viikkoina maapallon taivailla esiintyy tavallista enemmän tulipalloja. "Olemme tunteneet tämän ilmiön 30 vuotta", Cooke sanoo ja kertoo, että tyydyttävää selitystä sille ei ole vielä löytynyt.

Arvoitusta lisää se, että maapallon asennon takia tavallisia eli himmeitä, satunnaisia tähdenlentoja näkyy vähiten keväisin. Tämän vuoksi myös kirkkaiden tulipallojen esiintymisen luulisi olevan juuri nyt minimissään. Sen sijaan niiden lukumäärä kohoaa 10-30 prosenttia muutaman viikon ajaksi.

Periaatteessa kaikki planeetta Venusta kirkkaammat tähdenlennot voidaan katsoa tulipalloiksi. Näin löyhästi määriteltynä niitä voi esiintyä useita yhden yönkin aikana.

Julkisuuteen nousevat kuitenkin vain kaikkein merkittävimmät tulipallot - ne jotka suurella kirkkaudellaan ja joskus jopa yliäänijyrinöillään herättävät suuren yleisön huomion.

Merkittävistä tulipalloista voi selvitä meteoriitteja aina maanpinnalle asti. Myös meteoriittien putoamisia maapallolle tapahtuu eniten keväällä.

Tulipallojen ja meteoriittien kevätmaksimin arvoitusta yritetään selvittää tulipallokameroiden avulla. Useamman aseman tunnistuksilla kun voidaan määrittää meteoroidien ratoja aurinkokunnassa.

Tähtitieteen ammattilaisten tulipallokameroita on entuudestaan asennettu muun muassa Keski-Eurooppaan, Espanjaan, Australiaan ja Kanadaan. Viime vuosina Nasa on alkanut rakentaa kameraverkkoa myös Yhdysvaltoihin.

Suomessa Ursan tulipallotyöryhmän tähtiharrastajilla on yli 20 kamera-aseman havaintoverkko.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)