
IAU on lähettänyt tänään kansainvälisen pikatiedotteen suomalaisten tähtiharrastajien kuvaamasta ilmiöstä. Kyseessä epäillään olevan uusi paljain silmin näkyvä tähdenlentoparvi.
[Päivitetty 27.1. klo 7.29] Oheiset kuvat ovat maailman ensimmäiset valokuvat gamma ursae minoridit -tähdenlennoista. Kuvat on otettu viime viikon keskiviikon ja torstain välisenä yönä 20.-21.1. Suomen yötaivaalta.
Ilmiön havaitsivat meteorikameroillaan tähtiharrastajat Ilkka Yrjölä Kuusankoskelta, Pekka Kokko Ylikiimingistä, Mika Järvinen Joutsasta, Ari Jokinen Järvenpäästä, Timo Kantola Pieksämäeltä ja Jarmo Moilanen Vaalasta.
Tapahtuman huomasi datasta Ursan tulipallotyöryhmän matemaatikko Esko Lyytinen. Pikatiedote eli sirkulaari on laadittu Nasan AMESin tutkimuskeskuksessa. Tulokset julkaistiin yhteistyössä Nasan SETI-instituutin Peter Jenniskensin kanssa. Jenniskens kuuluu maailman johtaviin tähdenlentotutkijoihin.
Gamma ursae minoridit on alun perin löydetty tutkalla Kanadassa ja tähän asti ilmiötä on pidetty paljain silmin näkymättömänä. Suomalaiset ovat vain kerran aikaisemmin löytäneet uuden paljain silmin näkyvän tähdenlentoparven. Tämä tapahtui vuonna 2005, jolloin Jarmo Moilanen valokuvasi lokakuun camelopardalidit.
Ilmiön kirkastuminen paljain silmin havaittavaksi on tällä hetkellä listattu mahdolliseksi löydöksi. Data on luotettavaa, mutta saman kirkkaustason toistuminen seuraavina vuosina samaan aikaan vuodesta on epävarmaa. Ei ole tiedossa jääkö purkaus kertatapahtumaksi vai tuleeko tästä parvesta myös jatkossa paljain silmin havaittava.
Kansainvälinen tähtitieteellinen liitto IAU julkaisee sirkulaareja merkittävien, kiireellisesti seurattavien ilmiöiden vuoksi. Valokuvat julkaistiin ensimmäisen kerran tässä verkkouutisessa. (Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä)
Avainsanat: Meteorit, tähdenlennot, tähdenlentoparvet, Gamma ursae minoridit, Esko Lyytinen, Ilkka Yrjölä, Pekka Kokko, Mika Järvinen, Ari Jokinen, Jarmo Moilanen, Timo Kantola, Peter Jenniskens


