Google julkaisi 100 000 tähden visualisointiohjelman
Googlen Chrome-selaimelle on julkaistu tähtien paikkoja esittelevä ohjelma 100 000 Stars. Visualisaatio sisältää nimensä mukaisesti 100 000 luokkansa ja sijaintinsa osalta kartoitettua tähteä. Ohjelma on vapaasti katseltavissa Chrome-selaimen sivuilla.
Ohjelmassa on helppo siirtyä saumattomasti eri mittakaavojen välillä. Lähimmillään pääsee tarkastelemaan aurinkokunnan planeettojen ratoja ja kauimmillaan kotigalaksiamme Linnunrataa sen ulkopuolelta. Mukana ovat myös 87 lähitähden lyhyet esittelyt.
Heikkoutena on tähtitieteellisen tarkkuuden puuttuminen. Esimerkiksi aurinkokunnan planeettojen radat esitetään ympyröinä ellipsien sijaan. Planeettojen tai tähtien liikkeitä ei myöskään pääse tarkastelemaan.
Kokonaisuudessaan 100 000 Stars on helppokäyttöinen selainohjelma. Monipuolisuudessa se tosin häviää esimerkiksi ilmaisohjelma Celestialle, johon on saatavilla peräti kahden miljoonan tähden tietokanta. Toisaalta 100 000 Stars on vielä kehitysvaiheessa. Google saattaa tulevaisuudessa panostaa sen kehittämiseen tarkemmaksi.
Yhteensä Linnunradassa on yli 200 miljardia tähteä. Kartoitusprojekteilla on pystytty mittaamaan luotettavasti vain kymmenien miljoonien tähtien sijainnit. ESA rakentaa parhaillaan Gaia-avaruusteleskooppia, jonka on määrä kartoittaa miljardin tähden paikat.
Googlen Chrome Experiments 100 000 Stars (vaatii toimiakseen Chrome-selaimen)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
