Uutiset

Tulosta sivu

Elokuvien ensi-illat lisäävät UFO-ilmoituksia

22.08.2009Sakari Nummila
Vuonna 1996 julkaistu Independence Day lisäsi selvästi viranomaisille tehtyjen UFO-ilmoitusten määrää. Kuva Twentieth Century Fox Film Corporation

Britannia julkaisi 4 000 sivua dokumentteja, joissa kuvaillaan satoja UFO-ilmoituksia vuosilta 1981–1996. Dokumenttien varsinainen anti ei kuitenkaan tullut tutkijoille yllätyksenä: suuri osa havainnoista liittyy suosittujen scifi-elokuvien tai -televisiosarjojen julkaisuun.

Esimerkiksi X-Files-sarjan kasvanut suosio yhdessä avaruusolennoista kertovan Independence Day -elokuvan kanssa aiheuttivat piikin vuodelle 1996. Tuolloin Britanniassa raportoitiin jopa 609 UFO-ilmoitusta, kun luku oli vuotta aiemmin 117.

Arviolta 90 prosenttia julkaistuista havainnoista selittyy hyvin tavallisilla ilmiöillä kuten kirkkailla tähdillä, planeetoilla, tulipalloilla sekä satelliiteilla ja muilla ihmisten rakentamilla laitteilla. Loppujen 10 prosentin kohdalla ilmiön syy oli merkitty tuntemattomaksi, pääasiassa koska havaitsija ei osannut antaa havainnosta riittävän tarkkoja tietoja.

Aiheesta lisää Reuters-uutistoimiston sivuilla (englanniksi)

Kuuntele myös kriittinen analyysi niin kutsutusta Roswellin tapauksesta 365 päivää tähtitiedettä podcastina(englanniksi)

Avainsanat: UFO, Elokuvat, Huuhaa