Ympäristö muokkaa tähtien muodostumista

Bonnin yliopiston tutkijat ovat ensimmäistä kertaa todistaneet, että tähtien syntytapa riippuu syntypaikan olosuhteista. Tulos saatiin tietokonesimulaatioiden avulla ja se julkaistiin Royal Astronomical Societyn lehdessä.

Tähdet muodostuvat kaasu- ja pölypilvistä suurina joukkoina. Erilaisten ympäristöjen on ajateltu vaikuttavan siihen, miten paljon minkäkin massaisia tähtiä muodostuu. Havaintojen perusteella Linnunradan nykyiset tähtien syntyalueet näyttävät silti kaikki tuottavan tähtiä samalla tavalla.

Nyt saatujen tulosten perusteella olosuhteiden tarvitseekin poiketa erittäin paljon ennen kuin sillä on merkitystä syntyprosessiin. Näin oli esimerkiksi maailmankaikkeuden ensimmäisinä vuosimiljardeina, jolloin pallomaiset tähtijoukot muodostuivat.

"Emme havaitse näitä äärimmäisiä olosuhteita enää nykyään, mutta ne saattoivat olla yleisiä kun pallomaiset tähtijoukot syntyivät 12 miljardia vuotta sitten", kertoo tutkimusta johtanut Michael Marks. Tämän takia pallomaiset tähtijoukot tuottivat selvästi enemmän massiivisia tähtiä kuin nykyiset tähtien syntyalueet.

Aiheesta lisää RAS (englanniksi)