Uusi teleskooppi paikantaa varhaisia galakseja ennätysvauhtia
Tähtitieteilijät ovat päässeet tutkimaan varhaisen maailmankaikkeuden galakseja uudella ALMA-teleskoopilla. Yli sadan runsaasti tähtiä muodostavan galaksin sijainnit saatiin paikannettua. Nämä kohteet ovat avainasemassa, kun yritetään ymmärtää, miten galaksit ovat muodostuneet.
Euroopan eteläisen observatorion ALMA-teleskooppi on niin tehokas, että vain muutaman tunnin kuluessa se taltioi yhtä monta havaintoa näistä galakseista kuin oli tehty kaikilla maailman samankaltaisilla teleskoopeilla yli kymmenen vuoden aikana.
"Tähtitieteiljät ovat odottaneet tämänkaltaista havaintoaineistoa yli vuosikymmenen ajan", iloitsee Jacqueline Hodge astrofysiikan Max Planck -tutkimuskeskuksesta. "ALMA on mullistanut tavan, jolla havaitsemme näitä galakseja. Näin siitäkin huolimatta, ettei teleskooppi ollut vielä edes täysin valmis havaintojen teon aikaan."
ALMA on myös paljon tarkempi kuin aikaisemmat teleskoopit. Lähes joka toisesta nyt tutkitusta kohteesta paljastui, että useampia galakseja oli aiemmissa havainnoissa sulautunut yhdeksi möykyksi. ALMA kuitenkin erotti galaksit toisistaan.
"Kuvittelimme aiemmin, että kirkkaimmat galakseista muodostivat tähtiä tuhat kertaa tarmokkaammin kuin oma galaksimme Linnunrata, minkä seurauksena ne olivat räjähtää hajalle. ALMAn kuvat paljastivat useita pienempiä galakseja, jotka muodostivat tähtiä jotakuinkin järkevää tahtia", kertoo Alexander Karim Durhamin yliopistosta.
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
