Tutkijat selvittivät miten Linnunradan antimateria on syntynyt

Linnunradan keskustassa tiedetään olevan antimateriaa. Nyt tutkijat saivat varmistettua, miten se on alkujaan muodostunut.

Antimateria muistuttaa monella lailla tavallista ainetta. Antimaterian ja materian kohdatessa molemmat tuhoutuvat vapauttaen valtavasti energiaa.

Jo 1970-luvulla kotigalaksimme keskustasta havaittiin tulevan erittäin korkeaenergisiä gammasäteitä. Niiden perusteella voitiin päätellä, että alueella on todennäköisesti antimateriaa.

Muun muassa Linnunradan ytimessä lepäävää supermassiivista mustaa aukkoa ja mystistä pimeää energiaa on epäilty antimaterian tuottajiksi. Nyt kansainvälinen tutkijaryhmä on sulkenut nämä vaihtoehdot pois ja osoittanut antimaterian muodostuvan valkoisten kääpiötähtien räjähtäessä.

"Tutkimuksemme tarjoaa uutta näkemystä Linnunradan osaan, josta löytyvät galaksimme kaikkein vanhimmat tähdet", toteaa Roland Crocker Australian kansallisesta yliopistosta.

Tutkijoiden mukaan räjähdykset syntyvät, kun kaksi valkoista kääpiötähteä kiertää liian lähellä toisiaan. Suurempi tähdistä repii pienempää hajalle ja muodostaa naapuriltaan varastamasta heliumista tiheän kuoren ympärilleen. Prosessi johtaa nopeasti antimateriaa tuottavaan supernovaan.

Aiheesta lisää ANU (englanniksi)