Tähtiryöppygalaksit paljastuivat luultua vanhemmiksi

Tähtien synnyn kiihkein vaihe tapahtui aiemmin kuin tähän asti on ajateltu. Tulokset saatiin ESOn ALMA-teleskoopilla, ja ne julkaistiin uusimmassa Nature-lehdessä.

Tutkijat kartoittivat niin sanottujen tähtiryöppygalaksien etäisyyksiä. Kyseisissä galakseissa muodostuu 100-500 uutta tähteä joka vuosi, joissakin jopa useita tuhansia. Sen sijaan esimerkiksi Linnunradassa syntyy nykyisellään keskimäärin vain yksi Auringon kokoluokan tähti vuosittain.

Uusien havaintojen perusteella tähtiryöpyt tapahtuivat noin 12 miljardia vuotta sitten, kun maailmankaikkeus oli vain alle kahden miljardin vuoden ikäinen. Näin ollen tähtiryöppygalaksit ovat jopa miljardi vuotta vanhempia kuin tähän asti on luultu.

Samalla eräästä tutkitusta galaksista havaittiin merkkejä vesimolekyyleistä. Kun nyt nähty valo lähti kohteesta, maailmankaikkeus oli vain noin miljardin vuoden ikäinen. Näin kaukaa ei ole koskaan aiemmin löydetty vettä.

Ei ole täysin varmaa, mikä aiheuttaa tähtien syntyryöpyt. Niiden on esimerkiksi arveltu johtuvan galaksien keskinäisistä törmäyksistä.

Aiheesta lisää ESO (englanniksi)