Tabbyn tähden kirkkausvaihtelut saattavat juontua hajonneesta planeetasta

Kirkkauttaan oudosti vaihtelevan Tabbyn tähden käytös voi uuden idean mukaan olla seurausta tähteä kiertävistä planeetan jäänteistä.

Yhä arvioimisvaiheessa olevan tutkimuksen kirjoittajat uskovat, että Tabbyn tähti on menneisyydessä syönyt planeettansa. Tämä seurauksena tähden ympärille olisi jäänyt kiertämään planeetan jäännöksistä syntynyt pilvi, joka aiheuttaisi valovoiman heikkenemisen aina kun se kulkee tähden edestä.

Tabbyn tähti nousi otsikoihin vuonna 2015, kun tähtitieteilijät havaitsivat sillä sarjan satunnaisia, nopeita himmenemisiä. Vanhojen, 1890-luvulta alkaen otettujen valokuvalaattojen tutkiminen paljasti tähdellä myös pitkäaikaisen himmenemistrendin, joka on jatkunut näihin päiviin saakka.

Tähden käytökselle on esitetty lukuisia selityksiä aina avaruusolioiden megarakennelmia myöten. Nyt esitetty malli selittäisi sekä lyhytaikaiset valonvaihtelut että pidemmän trendin. Tutkimuksen tehneen Brian Metzgerin ja hänen kollegoidensa mukaan Tabbyn tähti on tällä hetkellä palaamassa normaalitilaansa planeetta-aterioinnin päätteeksi.

Metzger pitää mahdollisena, että kun tähti himmenee seuraavan kerran, tähtitietelijät voivat havaita merkkejä planeetan jäännöksistä. "Nämä ylikulut kestävät vain muutaman päivän, joten kun näemme sellaisen, meidän täytyy hälyttää kaikki teleskoopit ja käytännössä suunnata jokainen teleskooppi jota meillä on kohti Tabbyn tähteä", hän sanoo.

Aiheesta lisää New Scientist (englanniksi)